HUHTIKUU 2005

---

Erikoistutkija, FT Senni Simonen valittiin Vuoden Eliakseksi

Elias Lönnrot -seura on toiminut vuodesta 1996 lähtien. Se on vaalinut Kajaanissa vuosina 1833–1853 piirilääkärinä ja kansanrunojen kerääjänä toimineen Elias Lönnrotin henkistä perintöä. Seura on jakanut vuosittain Vuoden Elias -palkinnon, joka on myönnetty merkittävistä ansioista kalevalaisen kansanperinteen, kansanrunouden ja Elias Lönnrotin elämäntyön vaalimisesta. Valitut Eliakset ovat olleet ennen muuta huomattavia alansa tutkijoita. Viime vuonna Vuoden Eliakseksi valittiin kainuulaissyntyinen professori Oiva Turpeinen.

Nimi Elias on vanhatestamellinen huudahdus Elia ja tarkoittaa Jahve on jumalani. Elias-nimi on tullut nimistöömme kreikan kielestä. Ensimmäiset Eliakset näyttävät ilmestyneen kirkonkirjoihimme jo 1600-luvun alussa. Alun perin Eliaksen päivä oli 17.4., mutta nimipäivä siirrettiin vuonna 1929 Elias Lönnrotin syntymäpäiväksi 9.4. Elias-nimestä on runsaasti värikkäitä puhuttelumuotoja, kuten Elja, Elia, Ella, Elli, Ellu, Elukka, Elkka, Elkko, Eltti ja Elttu, joista Vuoden Elias on voinut valita kotikäyttöön mieleisensä vaihtoehdon.

 

Tänä vuonna Vuoden Eliakseksi on päätetty valita erikoistutkija, filosofian tohtori Senni Timosen, jonka lukuisissa tutkimuksissa on korostunut ennen muuta suullisen tradition merkitys ja kansanrunoudentutkimuksessa vähälle huomiolle jäänyt naisnäkökulma. Palkinnon saaja Senni Timonen on syntynyt Helsingissä. Hän kirjoitti vuonna 1963 ylioppilaaksi Kulosaaren yhteiskoulusta ja valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistossa vuonna 1974. Hän on työskennellyt pitkään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston tutkijana, viime vuosina erikoistutkijana. Jo opiskeluvuosina kalevalaisen runouden kauneus lumosi nuoren Senni Timosen. Myös kansanrunoudentutkimuksessa unholaan jäänyt naisnäkökulma kiinnosti häntä ja tätä teemaa Senni Timonen on käsitellyt monissa yhteyksissä monografioissaan ja tieteellisissä artikkeleissaan.

Vuoden Elias FT Senni Timonen on ansioitunut kansanrunoudentutkija.
Hän työskentelee SKS:ssa erikoistutkijana.

Senni Timosen kirjallinen tuotanto on hyvin laaja. Hänen julkaisuluettelonsa ensimmäinen tieteellinen julkaisu on vuodelta 1968. Kysymyksessä oli Suojärveä käsittelevä artikkeli Pertti Virtarannan ja kumppanien julkaisemassa teoksessa Karjalan laulajat. Karjalaisuus onkin ollut kantavana teemana hänen julkaisutoiminnassaan. 1980-luvun alussa hän tutki mm. karjalaisuuden kerääjän ja heimomies Iivo Härkösen elämää. Lisäksi Kalevalan isä Elias Lönnrot on ollut useaan otteeseen hänen mielenkiintonsa kohteena. Senni Timonen on tuonut viime vuosina myös ansiokkaasti kriittistä naisnäkökulmaa kansanrunoudentutkimukseen. Varsinkin hänen Larin Parasketta käsittelevät tutkimuksensa ja artikkelinsa ovat saaneet tunnustusta. Tieteellisiä julkaistuja hänellä on jo yli 100. Hänellä on myös monia yhteisjulkaisuja merkittävien kansanrunouden ja Kalevala-tutkijoiden, kuten akateemikko Matti Kuusen, professorien Laurin Hongon, Michael Branchin, Satu Apon, Seppo Knuutilan ja Pekka Laaksosen kanssa.

 
Vuoden Elias -kunniakirjan Senni Timoselle luovuttaa
Reijo Heikkinen.

Viime vuonna hän julkaisi väitöskirjansa Minä, tila, tunne: näkökulmia kalevalamittaiseen kansanlyriikkaan. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 963. Timonen halusi työssään tuoda esille kalevalamittaista lyriikkaa alkuperäisessä kansanomaisessa muodossaan. Tutkimuksen perusaineksena oli noin 2500 lyyristä runotekstiä 1800-luvun Suomen Pohjois-Karjalasta ja Inkeristä. Työssä korostui ennen muuta kaksi kansanrunouden tutkimuksen tutkimustraditiota: kalevalamittaisen runouden tutkimus ja naistutkimus.

Kansanlyriikkamme keskeiseksi vaikuttajaksi 1800-luvun lopulla nousi vuosina 1833–1904 elänyt ja Itä-Kannaksella ja Pohjois-Inkerissä asunut runonlaulaja Larin Paraske, joka oppi ensimmäiset laulunsa äidiltään, mutta muisti myöhemmin valtavan määrän kansanrunoja, lyriikkaa, hää-, tanssi-, leikki- ja lastenlauluja. Larin Paraskelta on tallennettu kaikkiaan yli 32 000 säkeen runoaarteisto. Hän oli luonnonlahjakkuus, joka oppi runonsa korvakuulolta. Hän osasi myös itse improvisoida ja liittää runoihinsa omia elämänkokemuksiaan. Hänestä tuli aikanaan suomalaisen kansanrunouden ikoni, jota monet aikakauden karelianistit, mm. Jean Sibelius, innoissaan kuuntelivat. Larin Paraskesta tuli suomalaisen runorahvaan ja kansallisen kulttuurimme keskeishahmo, jossa yhdistyivät Senni Timosen sanoja lainaten ”virallisen ja epävirallisen, kirjallisen ja ei-kirjallisen, itäisen ja läntisen kulttuurin kohtaaminen”. Väitöskirjassaan Senni Timonen nostaa esille myös muita rahvaan naisrunoilijoita, joiden laulut kertoivat ihmisen jokapäiväisistä tunteista, surusta, vihasta, katkeruudesta ja pettymyksistä. Todettakoon tässä yhteydessä, että Senni Timonen ei ollut väitöskirjassaan Larin Parasken tiimoilta ensimmäistä kertaa asialla, sillä hän julkaisi jo vuonna 1982 antologian Näin lauloi Larin Paraske.

 
Pääministeri Matti Vanhanen piti juhlapuheen Eliaksen päivillä
Kajaanin yliopistokeskuksen Martti Helan salissa 9.4.

Timosen ansiokas väitöskirja on sittemmin huomattu taholla jos toisella. Hänelle myönnettiin viime vuonna väitöskirjastaan arvokas Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiön Karjala-palkinto. Palkinnon perusteluissa todettiin, että teoksessaan Timonen ”johdattelee lukijansa jännittävälle retkelle Pohjois-Karjalan, Larin Parasken ja Keski-Inkerin kansanlyriikan pariin lukijaystävällisellä selkeällä, hyvällä suomen kielellä”. Väitöskirja huomattiin myös Kalevalaisten Naisten Liitossa, joka myönsi vuoden 2004 Larin Paraske -palkinnon Senni Timoselle. Palkinto oli ilmeisesti tutkijalle hyvin mieluinen, sillä hän totesi palkinnonjakotilaisuudessa, että ”Larin Paraske on suomalaiselle naiselle kuin ikoni ortodoksiselle kirkolle, näkymä toiseen todellisuuteen”.

 
Tilaisuuden päätteeksi juotiin kahvit ja rupateltiin.

Senni Timosen tutkimustoiminta on saanut huomiota aikaisemminkin, sillä vuonna 1993 Senni Timosen, Laurin Hongon ja Michael Branchin sekä Keith Bosleyn yhteisjulkaisu The Great Bear valittiin vuoden Tiedekirjaksi. Teoksessa esiteltiin kansainväliselle yleisölle suomalais-ugrilaisten kansojen suullista kansanrunoutta.

Komea tutkijan palkintosarja jatkuu, sillä Elias Lönnrot -seura on päättänyt palkita filosofian tohtori, erikoistutkija Senni Timosen kansanrunouden monipuolisesta tutkimustoiminnasta ja Elias Lönnrotin elämäntyön uskollisesta vaalimisesta sekä rakkaan äidinkielemme loistavasta käytöstä valitsemalla hänet Vuoden Eliakseksi. (RH)

MATTI VANHASEN JUHLAPUHE PDF-TIEDOSTONA

 

 

Senni Timosen kiitospuhe 9.4.2005

Herra Pääministeri, kunnioitettava Elias Lönnrot -seura, hyvät naiset ja herrat!

Kiitän arvonimestä, jota kunniakkaampaa kansanrunoudentutkija ei voi kuvitella. Onhan suomalainen kansanrunoudentutkimus, folkloristiikka, syntynyt Elias Lönnrotin luomalle perustalle.

Junamatkalla mietiskelin tieteenalamme suhdetta Lönnrotiin laajemminkin. Itse asiassa tämä suhde on ajoittain ollut hyvinkin ristiriitainen. Lönnrot on perustaja-idoli, mutta toisaalta alan lähtökohtana oli oivallus: Kalevala ei käy tutkimuksemme kohteeksi! Asian muotoili jo Julius Krohn 1880-luvulla, ja myöhemmin sen sisäistivät esimerkiksi Martti Haavio ja Matti Kuusi. Heille oli tärkeää jopa todistaa, että alkuperäiset kansanrunot ovat kauniimpia kuin Lönnrotin teokset.

Tässä hengessä kasvoin minäkin tutkijaksi 60- ja 70-luvulla. Toki Lönnrotille arvo annettiin, runojen kerääjänä ja kansallisena suurmiehenä. Mutta Kalevala ja Kanteletar jäivät etäiseksi.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana tilanne on täysin muuttunut. Lauri Honko taisi ensimmäisenä 90-luvulla ajaa Kalevala-tutkimuksen perinnetieteellistä ideaa. Hän näki Lönnrotin suurena kansaneepoksen luojana, runonlaulajien työn jatkajana. Kalevalan eri versioiden kautta olisi, hän sanoi, tutkittava yleisemminkin sitä, miten suuri eeppinen kokonaisuus elää laulajan mielessä.

Monet ovat toista mieltä. Heistä Lönnrotin työ asettuu romantiikan ajan suuren eurooppalaisen kirjallisuuden yhteyksiin, ei runonlaulajien maailmaan. Tämä ristiriitatilanne on hedelmällinen - Kalevala-tutkimus on alkanut kukoistaa, on jo julkaistu useita artikkelikokoelmia, ja Tarja Kupiaisen tuoreessa väitöskirjassa Lönnrotin versio Kullervosta on samanarvoisena laulajien versioiden rinnalla. Väitöskirjoja Lönnrotin runotyöstä on tekeillä.

Itselleni Lönnrot on läheinen ennen kaikkea Kantelettaren kautta. Kanteletar on Lönnrotin esteettisin ja henkilökohtaisin teos. Sitä kirjoittaessaan hän koki joka päivä löytävänsä uusia kauneuksia ja oli niin “rakastunut” runoihin, ettei katsonut voivansa lausua niistä puolueetonta arvostelmaa.

Kanteletar perustuu paljolti naisten runouteen. Toisaalta Lönnrot jäsensi siihen koko kansan tunneskaalani: miesten ja naisten, isäntien ja palkollisten, nuorten ja vanhojen tunnetulkinnat. Hän käytti aineistona laulajien aitoja lyyrisiä lauluja, mutta aniharvoin sellaisenaan. Hän yhdisteli, lisäili, poisti; tarpeen tullen hän jopa kirjoitti uusia säkeitä itse. Tästä metodista johtuu, että Kanteletar ei ole vain Suomen kansan vaan myös Lönnrotin lyriikkaa. Mitä etäämpänä runo on kansanrunosta, sitä enemmän se on Lönnrotia itseään.

Kuulen Lönnrotin henkilökohtaisia äänenpainoja esimerkiksi monissa rakkausrunoissa, joissa ikävöidään poissaolevaa rakastettua: “Oisko armas astumassa, marjani matelemassa, toisin torveni puhuisi, vaaran rinnat vastoaisi”. Yleensäkin yksinäisyyden, kaipuun ja surun kuvauksiin Lönnrot on keskittynyt lähteitään painokkaammin. Hän on alakulon ilmaisun mestari:

Mitenpä polosten mieli,
kuten allien ajatus?
Niinpä se polosten mieli,
niinpä allien ajatus
kun syksynen yö pimiä,
talvinen on päivä musta;
minun on mustempi sitäi,
synkiämpi syksy-yötä.

Monesti juuri ne kohdat, jotka Lönnrot on itse muotoillut, saavat lukijan pysähtymään: “Kaikissa katala yksin, toist ei turvana ikänä - yksin liitäme levolle, yksin nousen vuotehelta.” Kerran Lönnrot kuvaa loistavasti omin sanoin ylityön kokemusta, nykykielellä burn outia:

Aamut nousin aikasehen,
illat istuin myöhäsehen,
väännin päivät väen nojassa,
en pitänyt ehtonetta.
Sepä vei väkeni multa,
varren vaivutti varahin.

Lönnrot viljelee valitusrunoissa hämmästyttävän paljon itsemurha-ajatuksia. Merkittävää on myös, että koko teoksen mottorunossa “Eräskummanen kantele” (joka kokonaan on Lönnrotin runoilema) todetaan, ettei “soitto” eli kantele ole suinkaan Väinämöisen tekoa: se on “suruista tehty”.

Tämä kaikki ei mielestäni suinkaan merkitse sitä, että Lönnrot olisi ollut erityisen onneton ihminen. Kysymys on siitä, että Lönnrot oivalsi lyriikan olemuksen. Kantelelettaren lyriikka on kulttuuria, esteettinen kieli, jonka avulla suomalaiset ovat kyenneet tunnistamaan, ymmärtämään, ilmaisemaan ja hallitsemaan tunteita. Tämä perintö on yhtä arvokas - ja tällä hetkellä ehkä meille läheisempikin - kuin Väinämöisen sankariteot. (ST)

 

 

Yliopistokeskusten yhteistyöpäivät Vuokatissa

Toiset yliopistokeskusten yhteistyöpäivät pidettiin Vuokatissa 14.–15.4.2005. Kuudesta eri yliopistokeskuksesta osallistui koordinaattoreita, taloussuunnittelijoita, informaatikkoja sekä viestinnän asiantuntijoita yhteiseen suunnittelutilaisuuteen. Osallistujia eri yksiköistä oli 25. Päivien teemana oli tilannekatsaus yliopistokeskuksiin sekä niiden väliseen yhteistyöhön. Päivillä pohdittiin alueellista vaikuttavuutta, yliopistokeskusten yhteisesitettä, kirjastojen informaatiopalveluita sekä taloussuunnittelua. (JV)

Osallistujia Kokkolan, Lahden, Mikkelin, Porin, Seinäjoen ja
Kajaanin yliopistokeskuksista.

 

 

Publiikista ja sen taustoista

Publiikki-termi tulee latinan sanasta publicus, joka on tarkoittanut alun perin yleisöä, mutta myöhemmin Roomassa julkista tutkintoa, jonka virkamies joutui yleisön edessä suorittamaan ennen virkaan astumistaan. Keskiajalta lähtien se on tarkoittanut tilaisuutta, jossa akateemisen tutkinnon suorittaneelle on annettu juhlallisesti todistus.

Meillä Suomessa publiikin taustalta löytyvät ennen muuta maisteripromootiot (lähtökohtana termi promovere = tuoda esiin), joissa yliopiston juhlallisissa menoissa on vihitty eri alojen maistereita, tohtoreita ja kunniatohtoreita. Maamme yliopistolliset traditiot luotiin jo Turun Akatemiassa 1640-luvulla. Sinne traditiot kulkeutuivat puolestaan vuonna 1477 perustetusta Uppsalan yliopistosta.

Ensimmäinen promootio järjestettiin Turun Akatemiassa vuonna 1643, joten promootioita on Suomessa järjestetty yhtäjaksoisesti jo 362 vuotta. Turusta akateemiset perinteet siirtyivät sitten lokakuussa 1828 toimintansa aloittaneeseen Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon eli Helsingin yliopistoon. Sieltä akateemiset perinteet ovat levinneet hieman erimuotoisina muihin Suomen yliopistoihin ja korkeakouluihin.

Koska juhlallisia maisteripromootioita järjestetään yliopistoissa varsin harvakseltaan yleensä noin neljän vuoden välein, niiden tilalle ovat tulleet tiedekuntakohtaiset publiikit, eräänlaiset pienimuotoiset promootiot, joissa vastavalmistuneet ovat saaneet vastaanottaa tutkintotodistuksensa.

Yliopistoissa publiikkeja järjestetään vaihtelevasti, jossain yliopistoissa kuukauden parin välein, mutta tiedekuntatasolla pari kertaa lukukaudessa. Todistuksen jakopäivistä päättävät tavallisesti joko rehtorit tai tiedekuntien dekaanit. Tilaisuuteen kutsutaan tiettyyn määräaikaan mennessä valmistuneet maisterit henkilökohtaisella kirjeellä. Joissain yliopistoissa jokaisen valmistuvan tulee itse ilmoittautua publiikkiin siinä vaiheessa, kun tilaa todistuksen.

Suuremmissa yksiköissä publiikkiin osallistuja on voinut kutsua tilaisuuteen yhden seuralaisen tai lähiomaisen, mutta pienemmillä paikkakunnilla maistereiden omaisia on voinut olla enemmänkin.

Muodoltaan publiikki on melko vapaamuotoinen. Sen ohjelmassa on tavallisesti joko yliopiston rehtorin tai tiedekunnan dekaanin puhe valmistuville ja vastavalmistuvien maistereiden puhe. Lisäksi juhlassa on klassista musiikkia ja usein myös väitöskirja- ja pro gradu -palkintojen jako. Tilaisuudessa on yleensä myös kuohuviinin tarjoilua.

Publiikkien etikettisäännöt ovat promootioita väljemmät. Juhlaan pukeudutaan siististi, mutta ei muodollisesti. Sen etikettiä ei ole määritelty missään tarkasti. Naisilla on usein asuna jakkupuku tai leninki, miehillä puku tai yhdistelmäasu. Tilaisuuteen kutsutut omaiset noudattavat samaa pukeutumistyyliä. (RH)

 

 

Kajaanin yliopistokeskuksen ensimmäinen

Publiikki 22.4.2005 kello 12–14

Martti Helan salissa

Ohjelma
Puhe maistereille ja kandidaateille
johtaja, professori Juhani Suortti

Vastavalmistuneen puheenvuoro

Musiikkiohjelmaa

Aineyhdistys Opelan pj:n puheenvuoro

Todistusten jako ja muistamiset

Kahvitarjoilu

 

 

In memoriam
Raili Lukkari
1.2.1959 – 19.3.2005

Hiljaisen viikon alussa Kajaanin yliopistokampuksen pysähdytti tieto osastosihteeri Raili Lukkarin menehtymisestä äkilliseen sairauskohtaukseen. Railin alkamassa ollut lomaviikko muuttui pysyväksi lomaksi.

Railin työura alkoi toimistotehtävissä kajaanilaisissa yrityksissä. Hän ehti olla Kajaanin opettajankoulutusyksikön tehtävissä kymmenisen vuotta. Työura alkoi yliopistoille tyypilliseen tapaan määräaikaisissa toimisto- ja osastosihteerin tehtävissä. Neljä vuotta sitten hän sai vakinaisen nimityksen toimistosihteerin ja nimikkeen muutoksen myötä opintoasiansihteerin tehtäviin. Tästä virasta hän oli virkavapaana ja hoiti kolme vuotta osastosihteerin tehtäviä.

Osastosihteerin tehtäviin kuuluvat opetussuunnitelman mukaisen työ- ja tuntijaon ja työjärjestysten tekeminen luokanopettajakoulutuksessa, varhaiskasvatuksen koulutuksessa, matemaattisten aineiden koulutuksessa ja ruotsin kielikylpykoulutuksessa. Työjärjestyksen tekijällä on kaikki langat käsissään: sekä opettajat että opiskelijat toimivat työjärjestyksen mukaan. Kaikki opettajankoulutusyksikön opettajat ja opiskelijat ja sittemmin myös yliopistokeskuksen työntekijät olivat jollakin tavalla tekemisissä Railin kanssa. Myönteinen, valoisa, asiallinen tapa suhtautua ihmisiin ja ristiriitaisiinkin asioihin leimasi Railin työtä. Aineyhdistys Opelan kukkakimppu – nyt jo kauniisti kuivuneena – on ollut suruviestin kuulemisesta lähtien Railin pöydällä.

Yliopistokeskuksen henkilökunta hiljentyy muistohetkeen maanantaina 18.4. kello 12 Martti Helan salissa. Musiikin ja lyhyiden puheenvuorojen myötä jätämme jäähyväiset taas yhdelle työtoverillemme. (AHo)

 

Me tulemme - me lähdemme.
Välillämme vilpitön kaipauksen purje
tuulessa lipajavassa.
Tuuli tarttuu takakäteen.
Ajan henkeen jää haava
- kuinka syvälle se koskeekaan?
                          Lea Suopelto

 

 

Papin pätkä

opiskelija: Meidän pihalta tuli lumen alta esille vaikka mitä.
pappi: Hukkaantuneita tavaroitako?
opiskelija: Niin. Sisarusten leluja, haravaa, lapiota ja sen sellaista. Ja mölkkypeli.
pappi: Oliko se jäänyt syksyllä kesken?
opiskelija: Joo, siinä oli vettynyt pistelaskupaperikin heittopaikan kohdalla. Me pelattiin se sitten loppuun veljen kanssa. Veli voitti.
pappi: Jaha.
opiskelija: Sitä pihaa katsellessa minulle tuli vähän kumma olo. Että sitä löytää aika usein edestään sen, mitä luulee jättäneensä taakseen.
pappi: Se on kyllä totta.
opiskelija: Luulee, että joku juttu on loppuun käsitelty ja unohdettu, mutta ei, se ei katoakaan mihinkään. Jos vaikka saa jonkun ihmissuhteen solmuun, niin tuntuu, että sitä ei saa millään entiselleen.
pappi: Niin. Muistikuvat ei ainakaan helpolla katoa.
opiskelija: Ajattele, ystävyyden ja luottamuksen rakentamiseen menee vuosikausia, ja säröille sen saa yhdessä illassa. Ja ihan omaa typeryyttään.
pappi: Niin se tuntuu monesti olevan.
opiskelija: On se jotenkin väärin. Tuntuu, että kukaan ei kestä sitä, jos on huono päivä ja on vähän aikaa oma itsekeskeinen itsensä osaamatta ajatella toisen tunteita. Tekee virheen ja loukkaa toista. Vaikka sitä kohta katuisikin ja pyytäisi anteeksi, niin eihän se mihinkään häviä.
pappi: Joskus se anteeksiantaminenkin on turhan vaikeaa. Ei osaa antaa anteeksi ja jättää asiaa sikseen, vaikka haluaisikin.
opiskelija: Niin on. Onkohan sellaista täydellistä anteeksiantamista olemassakaan?

Kimmo Nieminen
opiskelijapappi

kimmo.nieminen@evl.fi
http://www.kajaaninseurakunta.fi/opiskelijat

 

 

Essuja  vai  pusseja? Mitä esiliinan ompelu käsityöstä ja sen moniulotteisuudesta opettaa?

Koulukäsityö sisältää jo itsessään sisään rakentuneesti monta oppiainetta. Näin ollen integroinnin muihin oppiaineisiin pitäisi olla luontevaa ja ongelmatonta.  Kuitenkin käsityön oppimisessa tullaan toistamiseen painottaneeksi vain sen pientä osa-aluetta.  Koululla olisi hyvät mahdollisuudet hyödyntää sukupuolesta huolimatta yksittäisen käsityön aihealueen käyttö ja tarkastelu monipuolisesti. Näin oppilaat voisivat konkreeteissa käytännöissä saada esimerkkejä ja hyviä eväitä elämää varten. Sitä he tarvitsevat valintakäyttäytymiseen valmiiden tuotteiden kuluttajina, prosessoijina ja käyttäjinä?  Koulun tehtävän tulisi olla käsityön vaikuttavuuden osoittaminen ja sen oppisisältöjen muihin oppiaineisiin kytkeminen?  

Seuraava kuvasarja osoittaa, että käsityön monitieteistä perustaa, käsityön suunnittelua, tekemisen toteutusta ja reflektointia koulussa voitaisiin rakentaa uudelleen arvioinnin, kokeilun, kuvaamataidon, äidinkielen, markkinoinnin jne. edelleen näkökulmista. 

 

 
Esineen käytön uudelleen arviointia:  Kieli ja ilmaisu ovat muuttuneet
 vuosikymmenten takaisesta mainoksesta! (Kotiliesi 1927, 2, 2).

 

 
Voisikohan  sitä  ompelua koettaa! Eteen, taakse, sivulle ja vinkuraa tulee (Köhler)

 

 
Vinkuroita, vonkuroita, missäs niitä käytetään, esiliinassako?
Vai mitä eteen, taakse ja sivulle menevä tikki käsityöstä opettaa?

 

 

Käsityön oppiaineksen kytkeminen kuvaamataidon näkökulman
käyttöön sopii sukupuolesta huolimatta käsityön opetukseen.

 

 

Opiskelijat pohtivat voivatko he vaikuttaa kankaan ulkonäköön
kenties markkinoinnin, materiaali- ja väri-ilmaisun näkökulmasta?

 

 

Mitä olisivat marmoroidut, valovärjätyt tai batikoidut kankaat? Niitähän voisi tehdä
aallosta spiraaliin. Senhän voisi silputa tilkkumaalaukseksi, laittaa tyllikangasta päälle
ja tikata suoraa ja sik-sakkia intonsa ilosta. Sehän menisi analysoinnille tilaa antavana
koristeluna esiliinakin helmassa. Näin vingurtavat ompeleet palvelisivat käsityöllisen
toiminnan sisältöalueiden moninaisuuden oppimista rakentavasti.  (E-M.L.)

 

 

Aineisto (kirjoitukset ja kuvat) toukokuun numeroon 16.5. mennessä mieluiten sähköisesti tänne.