TAMMIKUU 2005

---

Kulttuuriteollisuuden maisteriohjelma

Kulttuuriteollisuuden maisteriohjelma alkoi kahden viikon periodilla 10.1.2005. Kolmen vuoden ponnistelut yliopistokeskuksessa tuottivat vihdoin tulosta. Amanuenssi Anja Hongisto ja amanuenssi Jouko Käsmä sekä johtaja, professori Juhani Suortti tekivät perustavaa laatua olevan pohjatyön, joka kesti kolme vuotta. Päätös muuntokoulutusohjelman toteuttamisesta saatiin vihdoin viime vuoden toukokuussa. Ennen maisteriohjelmaa toteutettiin 15 opintoviikon Kulttuuriteollisuuden ja -tuotannon-opintokokonaisuus, joka onnistui erittäin hyvin ja jonka kautta saatiin kokemusta itse maisteriohjelmaa varten.

Opiskelijat ovat osoittautuneet erittäin aktiivisiksi ja omatoimisiksi. Luennoitsijoiden ja opiskelijoiden välille onkin sukeutunut heti alusta lähtien hedelmällisiä ja innostavia keskusteluja.

 

Opiskelijoiden toimialat

Maisteriohjelmaan valittiin 23 opiskelijaa, jotka taustakoulutukseltaan ja -ammatiltaan edustavat seuraavia toimialoja: kulttuuri- ja mediatuotanto, opetusala (osa erikoistunut tanssiin, teatteriin ja mediatuotantoon), muotoilu, kuvataide ja teatteriala. Naisia valituista on 19 ja miehiä neljä. Nuorin koulutettava on 26-vuotias ja vanhin 57-vuotias ja keski-ikä on 38 vuotta, joten useimmilla on takanaan pohjakoulutuksen lisäksi pitkä ammatillinen tausta taiteen ja kulttuurin eri aloilla.

Kaikilla opiskelijoilla on hyvä alaan liittyvä pohjakoulutus ja vuosien – jopa vuosikymmenien työkokemus, taiteen ja kulttuurin sekä opetusaloilta. Jopa nuorin 26-vuotias on alansa töissä omassa yrityksessään. Esimerkiksi opettajiksi erikoistuvat hallitsevat näin ollen taiteen ja kulttuurin substanssin siinä missä muihinkin tehtäviin valmistuvat.

Kulttuuriteollisuuden maisteriohjelma on perustettu ESR-rahoitteisena Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutusyksikköön. Koulutus kestää opiskelijan taustaopinnoista riippuen 3–3,5 vuotta. Nopeimmat valmistunevat jo kuitenkin keväällä 2006. Koulutusprojektin aikana pyritään selvittämään myös mahdollisuudet koulutuksen vakinaistaminen pysyväksi maisteriohjelmana.

 

Koulutuksen suuntautumisvaihtoehdot

Koulutus jakaantuu kahteen suuntautumisvaihtoehtoon: 1. kulttuuripedagogiseen suuntautumisvaihtoehtoon ja 2. kulttuuriteolliseen suuntautumisvaihtoehtoon. Kulttuuripedagogisesta suuntautumisvaihtoehdosta valmistuu opettajia toisen asteen ammatillisen koulutukseen, ammattikorkeakouluihin ja aikuiskoulutukseen. Kulttuuriteollisesta suuntautumisvaihtoehdosta valmistuu mm. kulttuuriteollisuuden, taiteen ja kulttuurin asiantuntijoita, tapahtuma-, media- ja sisällöntuottajia, kulttuurihallinnon ja -laitosten johtajia ja toimihenkilöitä, yrittäjiä, agentteja ja promoottoreita. Suuri osa koulutuksesta toteutuu yhteisesti.

Koulutus toteutetaan pääasiassa Kajaanin opettajankoulutusyksikössä. Lähiopetuksen lisäksi käytetään etä- ja monimuoto-opetusta. Koulutusta organisoidaan yhteistyössä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan ja Taideteollisen korkeakoulun kanssa. Ohjausryhmässä edustaa Lapin yliopistoa dekaani Mauri Ylä-Kotola ja Taideteollista korkeakoulua professori Ilkka Huovio. Em. korkeakoulujen sekä yliopistokeskuksen muiden yhteistyöyliopistojen (Joensuu, Jyväskylä ja Kuopio) opetustarjontaa voidaan hyödyntää koulutusohjelman toteuttamisessa ja opetuksen laadun varmistuksessa.

 

Lähtökohtana Kulttuuriteollisuusryhmän raportti

Hanke pohjautuu keskeisesti Opetusministeriön Kulttuuriteollisuustyöryhmän loppuraporttiin sekä Kainuun maakuntaohjelmaan 2003–2006. Yliopistojen tulisi kulttuuriteollisuustyöryhmän loppuraportin mukaan kouluttaa merkittävästi lisää asiantuntijaresursseja kulttuuri- ja sisältötuotannon alalle.

Koulutushankkeen tavoitteena on osaltaan kehittää opetusministeriön Kulttuuriteollisuustyöryhmän esittämien tavoitteiden ja suositusten perusteella suomalaista kulttuuriteollisuutta ja -tuotantoa kansainvälisesti kilpailukykyiseksi toimialaksi. Maisteritutkinnon koulutus painottuu keskeisesti kulttuurin ja taiteen tuotteistamiseen, kulttuuriteollisuuden sisällöntuotantoon, kulttuuripedagogiikkaan, yrittäjyyteen, liiketalouteen ja markkinointiin osaamisen kehittämiseen, johtamiseen ja kansainvälisyyteen.

 

Tavoitteena akateemisesti ja kansainvälisesti korkeatasoinen ohjelma

Kulttuuriteollisuuden maisteriohjelma toteutetaan akateemisesti korkeatasoisena ja kansainväliset mittapuut täyttävänä koulutusohjelmana. Sen opetusohjelma tuottaa noin kolmen vuoden opiskeluajalla asiantuntijoita ja alan opettajia laaja-alaisen sisältötuotannon tehtäviin, erikoistumisalanaan kulttuurituotanto perinteisestä teollisuudesta uusmediaan sekä tietotekniikka ja verkkopedagogiikka. Koulutusohjelma painottaa vankan tieteellisen koulutuksen lisäksi käytännönläheisyyttä, työelämäyhteyksiä ja tiedon soveltamista eri produkteihin sekä kansainvälisyyttä. Koulutusohjelma käsittelee monitieteisesti sekä kulttuurin käynnissä olevia muutoksia että uusia digitaalisen viestinnän, taiteen, viihteen ja opetuksen muotoja. Kehityksen esteenä on ollut puute alan osaajista ja opettajista, erityisesti ammatillisessa aikuiskoulutuksessa.

 

Kajaanin yliopistokeskus tarjoaa uusia mahdollisuuksia

Kainuussa tarvitaan lisää korkeakoulutasoisia aloituspaikkoja. Korkeakoulutustarjonta Kainuussa on maan alhaisimpia. Korkeakoulupaikkoja (yliopisto ja ammattikorkeakoulu) suhteessa 19–21­vuotiaiden keskimääräiseen ikäluokkaan on 39 %, kun maan keskiarvo on 66 %. Yliopistollisia koulutuspaikkoja Kainuussa on 7 % ikäluokasta ja ammattikorkeakoulupaikkoja 31 %:lle ikäluokasta, kun maan keskiarvot ovat 28 % ja 37 %. Kainuussa kulttuurialan ammattiin johtavaa koulutusta annetaan vain ammatillisella tasolla. Ammattikorkeakoulu tai korkeakoulutasoista kulttuurialan tutkintoon johtavaa koulutusta ei järjestetä. Kulttuuritoimijoiden koulutustoiveet kohdistuivat erityisesti kulttuurin tuotteistamiseen, markkinointiin, ohjelmapalveluihin ja kulttuurimatkailuun.

Kajaanin yliopistokeskus on aloittanut toimintansa yhtenä kuudesta maamme yliopistokeskuksesta 1.1.2004. Yliopistokeskusten tavoitteena on organisoida paikkakunnillaan yliopistokoulutus toimivaksi kokonaisuudeksi yhteistä sateenvarjo-organisaatiota kehittämällä. Korkeakoulujen aluevaikutus ja korkeakoulujen aluestrategioissa edellytetty ammattikorkeakoulujen ja ylipistojen yhteistyön kehittäminen antaa yliopistokeskuksille mahdollisuudet vahvistaa myös alueiden innovaatiojärjestelmää.

 

Maisteriohjelma on osa Kainuun hallintokokeilua ja innovaatiojärjestelmää

Projekti liittyy Kainuun hallintokokeiluun ja Kainuun innovaatiojärjestelmän ja osaamisen kehittämiseen. Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutusyksikön tulee olla aktiivinen uusien maisteriohjelmapilottien suhteen. Yliopistokeskusten kehittämisessä tulee lisäksi opetusministeriön mukaan osoittaa ennakkoluulottomuutta.

Kainuun maakuntaohjelman ja sen toteuttamissuunnitelman mukaan kulttuuriteollisuuden edistäminen on yksi painopistealue tulevina vuosina. Kulttuurin alan kehittämiseen on usean ministeriön taholta paneuduttu viime aikoina. Opetusministeriön luovuusstrategiaehdotukset ovat yliopistoissa lausuntokierroksella. Projektissa esitelty koulutus on uusi: valtakunnallisesti ei ole olemassa vastaavaa maisterikoulutusta. Kajaanin yliopistokeskus ja siinä toimiva opettajankoulutusyksikkö haluavat tässä suhteessa olla päänavaajia. Koulutus tuottaa osaamista monelle ammattialalle. Tuotekehityksen ja matkailun alalla on uusia koulutustarpeita. Opettajien kelpoisuutta voidaan laajentaa erikoisesti ammatilliseen opettajankoulutukseen, vapaan sivistystyön alalla ja kulttuurialalla on erityisen suuri pätevien opettajien tarve. Projektissa otetaan huomioon, ettei synny päällekkäisyyksiä ammattikorkeakoulujen tarjonnan kanssa. Pedagoginen osaaminen mm. oppimateriaalituotannossa on opettajankoulutusyksikön ja siihen liittyvän studion vahvuus.

 

Valtakunnalliset tavoitteet

Suomalaisessa kulttuuri- ja tiedepolitiikassa panostetaan nykyisin kulttuuriteollisuuteen, joka käsitteenä yhdistää kaksi toisilleen perinteisesti vieraana pidettyä aluetta: taiteellinen luovuuden ja taloudellisen tuotannon (yrittäjyys). Siihen sisältyy taiteen ja kulttuurin tuottaminen, eri jakelujärjestelmät ja vastaanotto teollisen ja monistettavan tuotantotavan kautta. Opetusministeriö asetti vuonna 1997 kulttuuriteollisuustyöryhmän, jonka loppuraportti valmistu 1999. Työryhmiin toimenpide-ehdotusten keskeisenä tavoitteena on kulttuurista panosta vahvistamalla luoda edellytykset Suomen nousemiseksi tietoliikenneteknologian ohella merkittäväksi sisältöteolliseksi maaksi.

Kulttuuriteollisuustyöryhmä on määritellyt kulttuuriteollisuuden käsitteen usealla tasolla: Laajimman määritelmän mukaan kulttuuriteollisuus on merkityssisältöihin perustuvaa tuotantoa. Toisella tasolla kulttuuriteollisuus voidaan määritellä siten, että se kattaa sekä perinteisen että uuden taiteen ja kulttuurin kentän eri taiteen aloilla tapahtuvasta luovasta teosta jakeluun saakka: taiteilijan luovan työn, sen kehittämisen ja tuotteistamisen teokseksi, esittämisen, jakelun ja vastaanoton. Tämän määrittelyn mukaan kulttuuriteollisuuteen kuuluvat kirjallisuus, kuvataide, musiikki, arkkitehtuuri, teatteri, tanssi, valokuva, elokuva, teollinen muotoilu, taideteollisuus, mediataide ja muut luovan taiteen alueet. Siihen kuuluvat myös taiteen ja kulttuurin tuotanto- ja jakelujärjestelmät kuten kustantaminen (kirjat, lehdet, musiikki, nuotit), ohjelmatuotanto, galleriat, taidekauppa, kirjastot, museot, radio ja televisio. Kolmas kulttuuriteollisuuden määrittely perustuu kopioitavuuden kriteeriin, joka korostaa sähköistä tuotantoa. Neljäs tapa määritellä kulttuuriteollisuus on kulttuuriyrittäjyyden näkökulma.

Sisältötuotanto on sekä perinteisille jakelukanaville että sähköisille viestimille laaditun dokumentti-, kulttuuri-, opetus-, viihde tai markkinointiviestinnällisen ohjelmasisällön tuottamista ja siihen liittyvää liiketoimintaa. Samasta kokonaisuudesta käytetään myös sisältöteollisuussanaa.

Kulttuuriteollisuuden tukemiseksi tarvitaan monipuolista tutkimusta. Tutkimuksen pitää kattaa perustutkimus, kulttuurisen sisällön ja kehittämisen tutkimus, kulttuurin tuotannon, talouden ja tuotantotekniikan tutkimus, evaluointi ja kokeelliset tutkimushankkeet. Tarvitaan myös syvällistä asiakaskäyttäytymisen tutkimusta. Tutkimustoiminnan kautta kulttuuriteollisuus kytkeytyy kansallisen innovaatiojärjestelmän kehittämiseen. Kulttuuriteollisuustyöryhmä esittää kulttuuriteollisuuden tutkimusohjelman käynnistämistä joko jonkin yliopiston tai korkeakoulun alaisuudessa tai aiheen kannalta keskeisten yliopistojen, korkeakoulujen tai tutkimuslaitosten välisenä yhteistyönä.

Koulutuksen järjestämisessä kannattaa hyödyntää uusia etä- ja ryhmäopetuksen mahdollisuuksia. Kulttuurialoilla tarvitaan sekä ammatillisen koulutuksen että korkeakouluopetuksen yhteydessä ammatinharjoittaja- ja yrittäjävalmiuksiin liittyvää koulutusta, joiden painopisteinä olisivat markkinoinnin ja taloushallinnon koulutus sekä tekijä- ja sopimusoikeudelliset kysymykset. Kansainvälistymisen edellytyksiä tulee lisätä kaikilla koulutusasteilla. Lisäksi pitää kiinnittää huomiota kulttuuriteollisuusyrityksiä palvelevien yritysten ja ammatinharjoittajien toimialaosaamisen ja valmiuksien kehittämiseen. (LL)

 

 

Mistä Venäjä sai alkunsa ja mihin Venäjä päätyy?

Venäjän historian dosentti Arto Luukkanen Helsingin yliopiston Renvall-instituutista luennoi Kajaanin yliopistokampuksella Venäjän historian suurista linjoista.
– Tärkeintä on kokonaisuuksien näkeminen, nippelitiedoilla ei pitkälle pötkitä, hän sanoo.

– Meidän täytyy ymmärtää Venäjän historiaa suurten linjojen kautta,
dosentti Arto Luukkanen sanoo. Kuva: Juha Hankkila.

Hän veti yhteen Venäjän talouden, politiikan ja yhteiskunnan aaltoliikkeet ja tsunamit. Arjen tason esimerkein hän perehdytti kuulijansa Venäjän todellisuuteen unohtamatta maailmanpolitiikan sfäärejä. Mikä on Venäjän tie? Suoraa vastausta hän ei anna, sitä vastoin hän lapioi roppakaupalla aineksia kuulijoiden päähän ajattelun evääksi. Taululle piirtyy aaltokuvio. Siinä mennään aallonharjalta toiselle aina slaavien synnystä Jeltsinin ja Putinin aikaan.
– Holistinen ymmärtäminen on historiassa kaiken lähtökohta, Luukkanen sanoo.
Miten Venäjästä tulee Venäjä? Mitä oikeasti tapahtui? Hajoaako Venäjä?
– Venäjä syntyi rahasta ja ahneudesta, dosentti sanoo suorasukaisesti.
Luukkanen päätyy pitkän loogisen ajattelun jälkeen tähän tulokseen, siihen tarvittiin sytykkeeksi myös kuulijoiden näkemyksiä. Nippelitietoakin putkahtaa: Venäjästä tuli Venäjä, kun se hurahti kristinuskoon vuonna 998. Oi, tuhatvuotinen Venäjä! Luukkasen luennosta henkii lämmin ymmärrys imperiumin vaiheista. Pilke silmäkulmassa hän analysoi lempiaihettaan.
– Ihmisen ahneus on kolossaalista, siinä se on se pointti, hän heittää.

Dosentti Arto Luukkanen luennoi tammikuun puolessa välissä Kajaanin
yliopistokampuksella Venäjän kulttuuri ja kieli -koulutusohjelman
opiskelijoille ja muille kiinnostuneille. Kuva: Juha Hankkila.

 

Venäjän skenaariot

Blat, nep, rodina, smuta, internationalistinen patriootti, ohrannoe otdelenie. Tässä meisseleitä Venäjän ymmärtämiselle. Arto Luukkasen kirjat Hajoaako Venäjä? ja Neuvostojen maa antavat hyvän lähtökohdan lähestyä naapurimme ilmiöitä aikojen saatossa. Näistä selviää Venäjän ”nation-building” -kehityskaari vuosilta 862–2000. Venäjän tulevaisuuden Luukkanen näkee erilaisina skenaarioina. Ensimmäisenä skenaariona hän mainitsee, että Venäjä japanilaistuu eli Venäjän tie on Japanin tie. Toinen skenaario on pakistanilaistuminen eli kyseessä tulee olemaan kehitysmaa, joka omistaa kuitenkin ydinaseen. Kolmanneksi olisi peronilaistuva Venäjä eli johdossa hääräisi voimakas johtaja kuten Argentiinan ”Strong man” Juan Peron (1895–1974). Neljäntenä skenaariona olisi Venäjän vaipuminen totalitarismiin. Mikä on todennäköisin Venäjä-skenaario?
– Näkemykseni mukaan se on eräänlainen sekurokratia, turvallisuuselinten valtaa, Luukkanen vastaa.
Mitäpä olisi visio ja Venäjä-skenaario ilman vihaa ja väkivaltaa ja marssi kohti kansalaisyhteiskuntaa! (Juha Hankkila)

 

 

Verkkokurssikokemuksia Optima-ympäristössä

Jokseenkin epäröiden lupasin ottaa vastuulleni syksyn 2004 kasvatustieteen approbaturin verkkoppedagogiikan ja kehityspsykologian jaksot, jotka oli ensi kertaa täällä Kajaanissa tarkoitus toteuttaa Optima-ympäristössä. En ole mikään superverkkokurssiekspertti, mutta lähdin mukaan, koska taisin olla ainoita opettajia, jolla oli kokemusta verkko-opetuksesta Optima-ympäristössä. Halusin tehdä tämä kurssin hieman toisin, kuin mitä edellisvuosina WebCT-ympäristössä oli tehty. Tämä tarkoitti sitä, että jos aiemmin verkossa oli ollut luentoja ja sitten opiskelijoiden esseitä tai tehtävävastauksia, nyt käytettäisiin hyväksi verkon vuorovaikutteisuutta, mikä mahdollistaisi opiskeltavan asian tutkimisen ja pohdiskelun opiskelijoiden yhteistyönä. Ajattelin, että tämä lähestymistapa juuri verkkopedagogiikan kurssilla olisi hedelmällisin. Kehityspsykologian kurssilla voisi sitten soveltaa verkkopedagogiikan kurssilla hankittuja verkko-opiskelun taitoja. Tiesin yleisen vastustuksen verkko-opetusta kohtaan, mutta päätin niin sanotusti ottaa härkää sarvista ja katsoa, mitä tuleman pitää. Omasta näkökulmastani suurin haaste oli ryhmän suuruus, pitkälti yli sata opiskelijaa, joista lukolaisten ja vakalaisten lisäksi noin neljännes oli avoimen yliopiston opiskelijoita.

 

Opetus verkossa – vaikka nähdään joka päivä?!

Täytyy todeta, että oma näkemykseni kokonaan verkkoon viedyistä kursseista silloin, kun opiskelijat ovat ns. paikan päällä ja kokopäiväopiskelijoita, oli ja on edelleen hyvin kriittinen. Jos verkko-opetusta käytetään, sen on istuttava perustellusti opiskelijoiden työskentelyn kokonaisuuteen ja opetettavien sisältöjen pedagogiseen kokonaisuuteen. Sillä pitää saavuttaa jotain sellaista erityistä, mitä luokkahuoneopetus ei tarjoa ja sen toteuttamiseksi tulisi kaikilla olla yhtäläiset tietotekniset mahdollisuudet. Oma verkko-opetuskokemukseni on syntynyt tilanteista, joissa verkko-opetusta on käytetty avoimen yliopiston opiskelijoiden opetuksessa muiden opiskelutapojen vaihtoehtona. Tarkoituksena on ollut antaa tilaisuus eri puolilla Suomea ja ulkomailla asuville, pääasiassa yksin opiskeleville opiskelijoille saada verkon välityksellä myös sosiaalisia oppimiskokemuksia. Opiskelijat ovat säännöllisesti olleet erittäin motivoituneita työskentelemään näillä kursseilla. Tällä meidänkin kurssillamme lähtöasetelma vaikutti sellaiselta, että työn ohella opiskelevien avoimen yliopiston opiskelijoiden ennakkoasenne verkkokurssilla opiskeluun näytti olevan myönteisempi kuin kampuksella päivittäin toisensa tapaavilla opiskelijoilla.

Toisaalta olen myös kuulut verkkopedagogisista onnistuneista sovelluksista kokopäiväopiskelijoiden kursseilla, esimerkiksi niin, että luentoon on yhdistetty pienryhmätyöskentely verkossa. Ideana on ollut se, että opiskelijat ovat voineet esittää verkossa näkemyksiään luennolla kulloinkin käsitellyistä asioista ja opettaja on näin vuorostaan saanut välitöntä palautetta seuraavaa luentokertaa varten opiskelijoiden esiin nostamista kysymyksistä. Isolla massaluennolla opiskelijat eivät yleensä esitä ajatuksiaan, vastaväitteitään, kysymyksiään, sen sijaan verkossa jokaisella on tilaisuus puhua. Nykyisin verkko-opetuksesta yliopistoissakin alkaa jo olla monenlaista kokemusta. Tästä yhtenä osoituksena on vasta syntynyt verkko-opetuksen verkkolehti Piirtoheitin ( http://www.valt.helsinki.fi/piirtoheitin/ ). Olennaisin kysymys on aina se, milloin verkko-opetus on mielekästä oppimisen kannalta, perusteluna sille ei voi olla raha sen paremmin kuin trendikkyys. Tällä hetkellä tällaista kriittisyyttä ei aina ole olemassa.

 

Apua – yksin ja näin suuri ryhmä!

Aiemmin pitämilläni kursseilla opiskelijoiden joukko on rajoitettu 20:een ja tällöinkin meitä opettajia on ollut aina kaksi ryhmää kohden. Vuorovaikutteisesti toteutettavat verkkokurssit ovat opettajan näkökulmasta erittäin työläitä ja juuri siksi vertaisopettajuus tuntuu ratkaisuna varsin toimivalta. Oppimisympäristön sisällöllisen rakenteen suunnittelu ja luominen sekä aineiston etsiminen ja valinta verkkoon vaatii pohdintaa ja kuvittelun kykyä. Kurssin etenemisen pedagogiset ratkaisut on mietittävä etukäteen, mutta kaikkea ei voi lyödä lukkoon, koska matkan varrella tulee jatkuvasti tilanteita, joihin on mietittävä uusia ratkaisuja. Kaksi opettajaa ratkomassa näitä pulmia ja myös jakamassa työtä on suuri etu. Opettajat voivat oppia toisiltaan – ja myös opiskelijoilta. Sen lisäksi, että opettaja yleensäkin joutuu jatkuvasti päivittämään omaa sisällöllistä asiantuntijuuttaan, verkko-opettajan täytyy ehdottomasti päivittää myös verkko-opettamisen tietoteknistä osaamista. Opettajan välttämätön tuki onkin oppilaitoksen tekninen ja verkkopedagoginen koulutus. Itse olisin toivonut voivani opetella tämän kurssin myötä myös uusia teknisiä taitoja, mutta minun oli tyytyminen siihen vähään, minkä osasin. Ainahan jotain pientä uutta itsenäisestikin oppii, kun koneen kanssa räpeltää!

 

Vuorovaikutteisuuden haasteet

Tiedän, että vuorovaikutteisen kurssin toteuttaminen kaikin puolin mallikkaasti 120 opiskelijalle yhden opettajan voimin ja tilanteessa, jossa opiskelijoiden edellytykset käyttää koneita ja hallita ylipäätään tietoteknisiä taitoja ovat heterogeeniset, on mahdottomuus. Silti halusin kokeilla juuri tätä tapaa, koska ajattelin, että kaikesta hässäkästä, epätietoisuudesta, epätasa-arvoisuudesta ja varauksellisuudesta huolimatta vähäinenkin kokemus tämäntyyppisestä opiskelusta on uusi kokemus. Verkossa opiskelu ja opettaminen on asia, johon jokainen opetusalalla työskentelevä joutuu joka tapauksessa törmäämään, riippumatta siitä, missä määrin sitten tulee itse tällaista opettamisen tai opiskelun muotoa käyttämään. Tiedän ne harmit ja vastustukset, joita verkko-opiskelu tuo opiskelijalle mukanaan, kun sen on mahduttava kiireiseen opiskeluaikatauluun ja tekniikkaa ei ole käytettävissä tai koneet eivät pelaa tai asia ei kerta kaikkiaan tunnu mielekkäältä. Siksi omaksi haasteekseni tuli tehdä kursseista sellaiset, että ne kuitenkin toimisivat.

Ensimmäisenä oleva verkkopedagogiikan jakso ei saisi olla liian vaikea, mukaan tulemisen myös eri vaiheissa tulisi onnistua, kurssin aikana pitäisi saada alustava käsitys verkko-opiskelusta ja verkossa opettamisesta tavalla, joka antaisi mahdollisuuden opiskelijoille syventää omaa tietämystään omien tavoitteiden mukaisesti. Jaoin opiskelijat kahteentoista 10 hengen pienryhmään, joissa työskenneltiin molempien kurssien ajan. Tein jaon yksiselitteisesti aakkosten mukaan, niin että lukot ja vakat ja heidän sisäiset ryhmäjakonsa menivät sekaisin; avoimen opiskelijat olivat omissa ryhmissään. Koska verkkotyöskentely on hyvä aloittaa tavallisella itseään esittelevällä jutustelulla, opiskelijoiden oli ehkä näin mielekkäämpää ryhtyä tähän, kun ryhmä ei ollut ainakaan kokonaisuudessaan se, jonka jo ennestäänkin tunsi. Ryhmät tapasivat kuitenkin ensi kerran kasvokkain aloitusluennolla, jossa ryhmäjako tehtiin ja jolloin ryhmän ensimmäisenä tehtävänä oli nimetä itsensä. Näin syntyivät Aapot, Kärpäset, Kuudes aisti, Vallattomat ym., joista jokainen sai Optimaan oman tilansa. Ryhmätilat voi tehdä joko niin, että ryhmä tapaa verkossa vain keskenään tai niin, että samalla voidaan seurata myös sitä, mitä muissa ryhmissä tapahtuu. Verkkopedagogiikan kurssilla annoin tämän jälkimmäisen mahdollisuuden, kehityspsykologian kurssilla, jossa oli myös pienryhmien sisällä parityöskentelyn jaksoja, ryhmät (ja ryhmien sisällä parit) olivat vain omissa tiloissaan ja vasta parien ja ryhmien yhteiset tuotokset avattiin kaikkien luettaviksi. Tämän lisäksi koko ajan kaikilla oli käytössä yhteinen keskustelualue, "Kahvila", jonne sai tulla kommentoimaan ja kyselemään kurssia koskevia asioita.

 

Kuinka paljon tarvitaan aikaa?

Aikataulun suunnittelu tuotti pulmia. Kokemusteni mukaan 1,5 ov:n vuorovaikutteiseen verkkokurssiin tarvitaan 4–5 kalenteriviikkoa, kolmen ov:n kurssiin kahdeksan. Jos kurssi venyy liian pitkäksi, siihen auttamatta väsyvät niin opiskelijat kuin opettaja. Kukaan ei halua roikkua jatkuvasti koneella. Suunnittelin, että kumpikin jakso olisi viety läpi 8 viikossa.  Oletuksena oli, että tunnus- yms. käytännön asiat olisivat olleet jo lähtötilanteessa selviä, mutta näin ei ollut. En myös huomioinut riittävästi sitä, minkä kaiken muun opiskelun oheen näidenkin kurssien oli opiskelijan työssä mahduttava. Se, että opiskelijoiden koneiden käytön mahdollisuuksia oli suuria eroja, vaikutti myös aikatauluun, jota sitten kurssien edetessä muokkailtiin – kuten myös kurssien tehtäviä. Verkkotyöskentely kestikin lopulta kymmenen viikkoa.

Ratkaisevaa ajankäytön kannalta on tietysti se, millaisia kurssin tehtävät ovat ja millaista kirjallisuutta käytetään. Tavoite oli, että lähteet löytyvät verkosta. Itse en kerinnyt kirjoittamaan sisällöllistä materiaalia eikä siihen ollut syytäkään, sillä etenkin verkkopedagogiikasta on runsaasti elektronista aineistoa. Kehityspsykologian jakso oli tässä suhteessa pulmallisempi, sillä suomenkielisiä perustekstejä on vielä vähän verkossa. Osasta opiskeltavaa aineistoa olikin tehtävä paperikopiot, sillä olihan mahdotonta, että sata opiskelijaa saa yhtaikaa lainaksi kirjastosta siellä olevan muutaman kurssikirjan. Eritysteemoja käsittelevistä aiheista löytyi verkkoon liitettäviä artikkeleita. Englanninkielistä elektronista materiaalia kehityspsykologiasta löytyy todella runsaasti ja sitäkin linkitettiin opiskeluympäristöön ja rohkaistiin opiskelijoita käyttämään myös sitä – ei vielä kovin hyvällä menestyksellä! Ideana kaiken materiaalin käytössä oli se, että annetaan opiskelijoille vaihtoehtoja sen lisäksi, että kaikki perehtyvät tiettyihin teksteihin. Ryhmässä yksittäiset opiskelijat voivat perehtyä eri aineistoihin ja tuoda sitten ajatuksia sen pohjalta yhteiseen keskusteluun ja omiin teksteihin. Piilo-opetussuunnitelmani oli, että antamalla valinnanmahdollisuutta aineistoihin suuntaisin opiskelijoita myös siihen, että itsenäistä valintaa tiedonhaussa täytyy oppia tekemään – tsekkailemaan melko tehokkaasti erilaisia aineistoja ja löytämään joukosta se, mikä oman kiinnostuksen tai ongelman kannalta on olennainen. Linkitin oppimateriaalin verkkoympäristöön, jossa opiskelijat tekivät sitten valintojaan. Lisäksi heidän tehtävänään oli etsiä omatoimisesti jokunen lähde joko verkosta tai kirjastosta.

 

Pystynkö opettajana osallistumaan ryhmäkeskusteluihin?

Oma osallistumiseni ryhmien keskusteluihin oli visainen juttu. Perimmäinen tavoite luonnollisesti oli saada opiskelijat keskustelemaan keskenään ja välttämään sitä, että keskustellaan opettajalle ja odotetaan, että opettaja vahvistaa sen, ollaanko menossa oikeaan. Luotan opiskelijoihin tiedon etsijöinä, pohdiskelijoina, kyseenalaistajina, keskustelijoina – ja luottamukseni sai tälläkin kurssilla vahvistusta, vaikka opiskelijat eivät aina itse tunnu luottavan itseensä! Silti se, että opettaja on keskustelussa mukana, on tärkeää, joskus myös välttämätöntä. Opettaja voi avata erilaisia näkökulmia, tuoda omia kokemuksiaan pohdiskeluun, kommentoida esitettyjä asioita, esittää kysymyksiä tai vastaväitteitä - kuten mutkin keskustelijat. Hän voi myös opastella ryhmää silloin, jos näyttää, että ryhmäprosessi kaipaisi jonkinlaista tukea. Ajattelin ensin, että roolini olisi olla tällä tavoin jokaisen ryhmän mukana, mutta totesin sen itselleni tässä työtilanteessa ylivoimaiseksi ajankäytön kannalta. Luovuin siis tästä tavoitteesta ja pystyin tekemään sen, koska huomasin, että ryhmät lähtivät toimimaan kuitenkin asiakeskeisesti ja kurssin tavoitteiden suuntaisesti. Päätin, että seuraan jatkuvasti jokaisen ryhmän keskusteluja, mutta annan ainoastaan yhteistä palautetta. Ryhmissä esittäisin puheenvuoroja vain silloin, jos huomaan, että on epäselvyyksiä joissain käytännöllisissä asioissa - ja niin muutaman kerran sitten ilmestyinkin johonkin porukkaan. Korostin sitä, että seuraan joka päivä keskusteluja ja että Kahvila on paikka, jonne voi huolineen tulla. Viikkojen kuluessa Kahvilassa opittiinkin käymään. Yhteistä palautetta annoin kannustusmielessä kurssien eri vaiheissa kun huomasin sen tarpeelliseksi sekä kurssien osavaiheiden päättyessä ja seuraaviin vaiheisiin siirryttäessä.

 

Tässähän pitää opiskelijan olla aktiivinen!

Vuorovaikutteinen verkko-opiskelu vaatii opiskelijalta aktiivisuutta ja motivaatiota. Opiskelijoiden yhteinen kokemus oli: "Itseohjautuvassa opiskelussa vastuu toki lisääntyy. On itse pidettävä huoli siitä, että pysyy mukana." Muukin opiskelu vaatii tätä, mutta verkko-opiskelun vaatima aktiivisuus on kuitenkin prosessiin osallistumista; kurssista ei voi tulla millään tavalla mielekäs, jos ei itse ole osallistumisellaan sitä koko ajan rakentamassa. Luennoilla voi istua tai ne voi jättää välin ja kopioida jutut joltain; pääasia että tentistä selviää, voi riittää, että viimeisenä iltana ennen tenttiä pänttää asiat päähänsä. Seminaareihin voi osallistua kerta toisensa jälkeen tekemättä itse mitään ja osallistumatta keskusteluihin ja esiintyä vasta omalla vuorollaan (näinhän ei tietysti pitäisi olla!). Voikin päätyä huomaamaan kuten yksi opiskelijoista ilmaisee: "Tämä on jossain mielessä helpompaa kuin tenttiin pänttääminen, vaikka alku tuntuikin takkuiselta. Tässä kai taas todistetaan, että kun itse joutuu ottamaan selvää ja itse joutuu tekemään töitä tiedon jyvästen eteen, syntyy tulosta. Motivaation täytyy tietenkin myös olla kohdallaan."

Verkkokurssilla täytyy olla tarkkana; lukea kaikki oleellinen kurssia koskeva informaatio (johon voi onneksi palata aina uudestaan). Täytyy myös luoda kyselevä, tietoa etsivä ja tietoa jakava asenne ja sellainen suuntautuminen tulevaisuuteen, että on itse vastuussa siitä, mitä tulee oppimaan. Opiskelun prosessi on samanaikaisesti opiskelun tuotos. Näinhän pitäisi olla tietysti kaikessa opiskelussa, mutta vuorovaikutteisessa verkko-opiskelussa tällainen prosessi konkretisoituu selkeästi – samalla kun se dokumentoituu. Kiintoisaa on juuri se, että kysymyksessä on yksin- ja yhdessätyöskentelyn yhdistelmä. Opiskelijoiden keskusteluista päätellen he saivat omaa kokemusta siitä, mitä tämä opiskelijan aktiivisuus ja oma-aloitteisuus voisi tarkoittaa. Uskoisin, että he saivat myös kokemusta siitä, millä tavalla tutkittavaksi asetettua kysymystä yhdessä työskennellen voi tarkastella – onnistuipa siinä itse mielestään hyvin tai vähän vähemmän hyvin. Yhteiseen työskentelyyn sitoutumisen merkitys tuli konkreettiseksi. 

 

Onko tämä sosiaalista vuorovaikutusta?

Eniten opiskelijoita askarrutti verkko-opiskelun sosiaalisuus; tästä keskusteltiin erityisesti verkkopedagogiikan jaksolla. Suurin osa opiskelijoista tunsi toisensa ja on luonnollisesti päivittäin keskenään tekemisissä. Näin on ymmärrettävää, että verkko-opiskelu kokemuksena ainakin alussa oli enemmistölle pikemminkin vieraannuttava kuin yhteistoiminnallinen ja vuorovaikutuksellinen, mikä taas oli oma lähtökohtani. Toisaalta, jos elävää kontaktia kaivattiin, verkkososiaalisuus osattiin kääntää voitoksi. Yksi opiskelijoista kirjoittaa: "Minä en koe suoran vuorovaikutuksen puutetta ongelmana vaan pikemminkin mahdollisuutena tarkastella omaa oppimista (ja ehkä opettamistakin) uudelta kannalta." Toinen jatkaa: "Hienoa on tämä, että työskennellä voi oman aikataulun mukaan mutta ei ole kuitenkaan yksin, sillä muutkin pähkäilevät samojen asioiden parissa." Moni koki kuitenkin turhauttavaksi sen, että vaikka aivan kuin ahaa-elämyksenä keskustelun verkossa huomattiinkin olevan eräs muoto sosiaalista vuorovaikutusta, se ei kuitenkaan ollut välitöntä ja se oli pelkistynyt vain sanoiksi, joiden "todellista taustaa" ei päässyt varmistamaan (miksi kukin oli puheenvuoronsa palstalle laittanut - vain saadakseen suorituksenko?). Se että näitä pohdittiin, on verkkopedagogiikan ydintä! Kurssien loppua kohti opittiin tähän viivästettyyn vuorovaikutukseen ja näin tunnistamaan verkkovuorovaikutuksen ominaislaatu.  

Oli hienoa huomata, että kun verkkovuorovaikutuksen laatu alkoi tulla tutuksi, ryhmissä ryhdyttiin myös sosiaalisemmiksi, miettimään, mitä toinen oli sanonut ja reagoimaan siihen. Opiskelijan sanoin: "Sosiaalisuuttahan tämä keskustelu tavallaan on, mun mielestä, vaikka emme toisiamme näekään. Jonkun vastauksessa luki, että keskustelujemme sisällöt jäävät tosiaan näkyviin joten niitä on esim. helppo lukea vaikka monta kertaa, toisin kuin keskustelussa tapahtuu." Pohdittiinpa sosiaalisen ryhmän muodostuksen kannalta sitäkin, millaisessa ryhmävaiheessa omassa ryhmässä oltiin. Minä koin tämän sosiaalisuutta koskevan keskustelun hyvin rehelliseksi ja aidoksi ja ilahduin siitä, ettei jämähdetty valittamaan verkkovuorovaikutuksen ongelmia, vaan pohdittiin niitä ja huomattiin että näilläkin on yleensä kaksi puolta, toisesta suunnasta haitta, toisesta etu. Ryhdyttiin etsimään paikkaa ja merkitystä myös tämäntyyppiselle omaa oppimista ja opiskelua edistävälle sosiaaliselle vuorovaikutukselle, minkä ei tietenkään koskaan tule korvata ihmisten suoraa, välitöntä, elävää kasvokkain kohtaamista.

 

Tavoitteet? Kontrolli?

"Tässä verkkopedagogiikan kurssissa minulle juuri tavoitteiden hämärään jääminen on heikentänyt motivaatiota. En oikein tiedä, mitä täällä olisi tärkeää oppia. Mitä minun tulisi saada itselleni/tulevalle ammatilleni tältä kurssilta?", kirjoitti eräs opiskelijoita jossain vaiheessa reilusti auki varmaan monen muunkin tunnot. Tässä ollaan kurssin kriittisimmässä pisteessä. Oliko kurssin tavoitteenasettelu mielekäs ja onnistuinko välittämään sen opiskelijoille?

Asetin verkkopedagogiikan kurssilla itselleni tavoitteeksi sen, että kurssilla työskennellessään opiskelijat saisivat (1) käsityksen Optima-ympäristössä toimimisesta, (2) oman kokemuksensa perusteella alustavan kuvan siitä, miten verkkopedagogiikkaa voidaan toteuttaa ja mitä se opiskelijalta vaatii sekä (3) tuntumaa verkkopedagogiseen kirjallisuuteen. Tietysti ajattelin, että näistä tavoitteista tulisi myös opiskelijoiden tavoitteita vaikka tunnustan, että oppijalle ei voi asettaa tavoitteita ulkoapäin - jokainen asettaa itse omat tavoitteensa omalle oppimiselleen. Koska kurssilla haluttiin toteuttaa sosiaalisen oppimisen tai dialogisen oppimisen ideaa, yksilöllisistä oppimisen tavoitteista tuli ryhmissä päätyä ryhmän yhteisiin tavoitteisiin. Tämän idean toteuttaminen olisi vaatinut minulta parempaa valmistelua ja pienryhmille enemmän aikaa. Näistä pulmista huolimatta ryhmien aktiivisimmat jäsenet pitivät huolen siitä, että ryhmissä asetettiin omia tavoitteita ja myös edettiin niiden suuntaisesti. Kirjoitinkin opiskelijoille siitä, kuinka kukin voi itse arvioida sitä, kuinka tietoisesti tuli asetettua itselle opiskelun tavoitteita kurssille määritellyn tehtävän puitteissa ja kuinka hyvin nuo tavoitteet saavutti. Samalla voi miettiä sitä, mitkä seikat toisaalta omassa työskentelyssä, toisaalta kurssin organisoinnissa olisivat auttaneet tavoitteiden saavuttamisessa.

Opiskelijat pohtivat paljon myös sitä, miten verkko-opiskelussa voidaan kontrolloida oppimista. Näinkin suurella kurssilla on suhteellisen helppo nähdä kunkin opiskelijan osallistuminen opiskelun prosessiin ja myös muutokset tuon prosessin aikana. Oman kokemukseni perusteella vuorovaikutteisella verkkokurssilla saa huomattavasti paremman kuvan opiskeluprosessista kuin vaikkapa luento-opetuksessa ja sen päälle pidetystä tentistä. Tosin näin suuri kurssi kuin tämä on ongelmallinen; vaatii paljon työtä, kun yrittää olla perillä siitä, mitä missäkin tapahtuu ja ovatko kaikki mukana ja millä tavalla ovat. Opiskelijat itse sen tietävät… Ajattelen myös, että jos opiskelija katsoisi asiakseen harrastaa vilppiä (opiskelijat pohtivat sitä, että verkossa voi hyvin huijata esim. niin että opiskelijan asemasta joku toinen kirjoitteleekin puheenvuorot), haitta oppimisen näkökulmasta tulee vain opiskelijalle itselleen ja jossain vaiheessa hän itse joutuu kantamaan siitä vastuun. Näkemykseni on, että yliopisto-opiskelija opiskelee itseään varten, ei opettajaa varten. Opiskelijoiden puheenvuorot, niin sisällöllisesti kuin määrällisesti, dokumentoituvat ja niiden pohjalta on tulkittavissa se, millä tavoin opiskelija on työstänyt ja omaksunut käsiteltävää aihetta.

 

Lopuksi

Kahdeksan viikon kuluttua kurssin alkamisesta huokasivat taatusti niin opettaja kuin opiskelijat helpotuksesta. Päällimmäiseksi jäi opiskelijoiden kokemus siitä, että loppujen lopuksi opiskelu verkossa oli oppimisen näkökulmasta mielekästä, vaikka matkan varrella ongelmia olikin ja opiskelijat olivat eriarvoisessa asemassa sen suhteen millaiset nettimahdollisuudet heillä oli. Sen takia kehityspsykologian jaksolla ollut mahdollisuus tehdä parityöskentelyn jakso livenä oli tervetullut vaihtoehto. Koneongelmat olivat suuret (36 % mainitsi verkkopedagogiikan palautekyselyssä internet-ongelmista), mutta silti enemmistö koki, että tälläkin tavalla voi opiskella (48 %:n käsitys verkko-opiskelusta muuttui verkkopedan jälkeen negatiivisesta positiiviseksi, 26 %:lla jo lähtiessä positiivisena ollut asenne pysyi sellaisena, 9 %:lla käsitys muuttui negatiiviseksi ja samoin 9 %:lla pysyi negatiivisena, 9 % ei ollut varma asiasta). Mahdollisuus joustaa aikataulussa oli opiskelijoille ja opettajille tärkeää, vaikka kääntöpuolena siinä olikin nettiriippuvuuden pitkittyminen. Itse kyllä mietin kerran jos toisenkin, lähdenkö tällaiseen ruljanssiin toista kertaa. Verkon käytöllä opiskelun ympäristönä ja opiskelun tukena on monia etuja niin opettajalle kuin opiskelijalle, mutta milloin ja missä sitä käytetään, on miettimisen ja hyvän suunnittelun paikka. (HM)

 

 

Matkalla kulttuurisesti sensitiiviseksi opettajaksi

KL ja FM Eeva-Maija Lappalainen väittelee Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutusyksikössä helmikuun alussa aiheesta Kulttuurisesti sensitiivinen opettajuus: käden, kielen ja kulttuurin oppimisen yhdistäminen maahanmuuttajien koulutuksessa ja opettajan kasvupolulla. Maahanmuuttajat voivat elää monikulttuurisesti rinnakkain, kun heidät kohtautetaan etnisen kulttuuriorientaatiopedagogiikan, kulttuurisesti sensitiivisen Kä-Ki-Ku-oppimistyylin avulla. Käden, kielen ja kulttuurin oppimisen yhdistäminen maahanmuuttajien koulutuksessa ja opettajan kasvupolulla johdattelee lukijan kulttuurien kohtaamiseen, sen edistämiseen ja kulttuurien kohtauttamiseen opettajan työssä. Teoksessa tarkastellaan etnistä kulttuuriorientaatiota opettajan käyttöteoriana. Kirja antaa esimerkkejä sisällön ja menetelmien valinnasta käsityön, kielen ja kulttuurin oppimisen yhdistämiseen vieraista kulttuureista kotoisin olevien ihmisten kouluttamisessa. Nämä kuuluvat osana tutkimuksesta välittyvään kulttuurisesti sensitiiviseen opettajan elämäkerralliseen kasvupolkuun. Omakustanteen hinta á 20 euroa. Myynti: eeva-maija.lappalainen@oulu.fi, myynnissä 24. tammikuuta alkaen. (EML)

 

 

UPJ

Nykyään on muotia tehdä joka asiasta kirjainlyhenne, jonka sanomaa yleisö saa sitten arvailla. Kaikkien uusien kirjainyhdistelmien lisäksi yliopistolaisten on opeteltava vielä UPJ:nkin merkitys. Toiveita on, että se selviää vuoden 2005 aikana ja Oulun yliopistossa 1.12. Tällöin jokainen voi ihastella, miten suureksi takuupalkan osuus palkkanauhassa kasvoikaan! Luvattu näet on, että kenenkään palkka ei samoissa töissä ollessa laske. Lisäksi yliopistolaisille selviää, mikä on vaativuustasokartta ja mikä vaativuuskehikko

Tietoa uudesta palkkausjärjestelmästä UPJ on tarjolla mm. yliopiston sivuilla ja niitä kannattaa nyt lukea. Koulutusta on järjestetty ja järjestetään esimiehille ja tehtävien vaativuuden ja työssä suoriutumisen arvioitsijoille. Kajaanissa pidetyssä koulutustilaisuudessa kysyttiin myös työntekijöiden kouluttamisesta kehityskeskusteluihin. Parhaimmillaan homma tietysti menee niin, että kumpikin osapuoli esittää ennalta valmistamansa repliikit, kirjoittaa nimet paperiin ja sitten euroja odottamaan!

 

Oma toimenkuva tulee tässä prosessissa pakostakin tarkistettua ja kirjattua paperille. Todennäköisesti kaikkien työpöydälle on kertynyt hommia, joita vain tulee tehtyä koska on tullut joskus ajateltua että nuokin työt pitää tehdä eikä niitä kukaan muukaan tee… Työnjakoakin on hyvä tarkastella samassa yhteydessä.

Prosessi alkaa itse kunkin kohdalla niin, että työntekijä kuvaa paperille oman työnsä tehtäväkokonaisuuksina. Tästä voimme itse kukin aloittaa. Yllättävän vaikeaa on saada työpäivien moninaisuus tiiviiksi paketiksi, varsinkin kun sisäistä muutosta on organisaatiossa ollut kuluneen ensimmäisen yliopistokeskusvuoden aikana yllin kyllin. Mutta kyllä tämäkin prosessi läpivietyä ja -käytyä tulee, henkilökohtaisen palkanosan prosenttipäätöksiä odotellessa. (AHo)

 

 

Tiedonhankinnan verkkokurssit

Kirjastot kautta maan ovat tuottaneet Internettiin erilaisia tiedonhaun verkko-oppaita. Useimmat on tarkoitettu itseopiskeluun, jotkut sisältyvät opetussuunnitelmiin ja osa on tarkoitettu lähiopetusjakson tueksi. Oulun yliopiston kirjaston kotisivun kautta löytyy joitakin verkkokursseja seuraavasti: Tiedonhaku > Tiedonhankinnan opetus > Tiedonhankinnan itseopiskelupaketteja.

Oululaiset informaatikot ovat tehneet verkkoon TohDot -oppaan jatko-opiskelijoille ja tutkijoille sekä tieteenalakohtaisia verkko-oppaita taloustieteen, historian, ympäristöalan, suomen kielen ja biologian opiskelijoille, osa näistä toimii Optima-ympäristössä. Tieteellisen tiedonhankinnan verkko-opetushankkeen puitteissa ovat yliopistojen kirjastot julkaisseet eri alojen tiedonhaun oppaita, monet näistä toimivat oppimisympäristöissä, joihin vaaditaan oma käyttäjätunnus ja salasana. Jyväskylän yliopiston kirjasto on vastannut kasvatustieteen, psykologian ja liikuntatieteiden tiedonhankinnan verkkokurssien tuottamisesta.

Kajaanin yliopistokeskuksen kirjastossa 8. joulukuuta 2004 järjestetyssä tiedonhankinnan koulutuksessa tuli esille, että verkkokurssien työstämisessä riittää kehittämistä. Useimmista puuttuu testiosa, jonka avulla voisi määritellä, minkä tasoista opetusta tarvitsee. Niiden yhteydessä ei tavallisesti ole myöskään ”usein kysytyt kysymykset” -osiota, josta voisi löytää vastauksen yksittäiseen mieltä askarruttavaan kysymykseen.Verkkokurssien käytön myötä kehitystyötä voidaan tehdä käyttökokemusten antamalta pohjalta.

Erityisesti ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden olisi hyvä tietää, että Oulun yliopiston Avoin yliopisto järjestää kahden opintoviikon mittaisen Akateemiset opiskelutaidot -verkkokurssin, jolle Opetuksen kehittämisyksikkö on ostanut opintonsa aloittaville maksuttomia paikkoja. Muille kurssi maksaa 75 euroa, josta summasta varsinaiset opiskelijat saavat 30 %:in ja henkilökunta 10 %:in alennuksen. Ilmoittautua voi osoitteessa: http://www.kotu.oulu.fi/avoin//opetarjo/. Tämän kevään ensimmäiseen jaksoon tulee ilmoittautua 4.2.2005 mennessä. Akateemiset opiskelutaidot 2 ov -verkkokurssi koostuu kolmesta eri osiosta, joissa jokaisessa opiskelijan tukena on tuutori. Opiskelu ja ohjaus tapahtuvat kokonaan Internetin välityksellä Discendum Optima -oppimisympäristössä. Aluksi pohditaan omia opiskelutaitoja ja oppimistavotteita, sitten perehdytään tiedonhakuun ja erilaisiin hakutekniikoihin, oppimisosiossa tutustutaan erilaisiin opiskelustrategioihin sekä harjoitellaan yliopistossa vaadittavia kirjallisia töitä varten.

Tiedonhankinnan taitoja tarvitaan opiskelussa, tutkimuksen teossa ja työelämässä. Verkkokurssit tukevat opiskelijan itseohjautuvuutta ja itsetuntemusta opiskelun suhteen. Tietoyhteiskunnassa jokaisen on tarpeellista tietää, millaisia ovat tiedonhankinnan prosessi, erilaiset tiedonlähdetyypit, hakutekniikat, tiedon arvioinnin menetelmät, viittauskäytännöt ja tekijänoikeudet. (HA)

 

 

Esiopetuksen terveyskasvatukseen kirja

Liikunta- ja terveyskasvatuksen koulutusprojekti (ESR) järjesti PÄIVITTÄINEN TERVEYS-KASVATUSOHJELMA ESIOPETUKSEEN -kirjan julkistamistilaisuuden torstaina 2.12.

Projekti käynnisti vuonna 2003 Terveyskasvatuksen kehittämisprojektin, jota johti LitT Anneli Pönkkö. Asiantuntijatyöryhmään kuuluivat myös perhetyöntekijä Helena Saari ja lastentarhan opettajat Ritva Kaltiainen ja Pia Lehtola-Kettunen. Projektin ensimmäiseksi tehtäväksi määriteltiin terveyskasvatusohjelman kehittäminen esiopetukseen.

Kirjan tekijät Helena Saari, Anneli Pönkkö, Ritva Kaltiainen
ja Pia Lehtola-Kettunen

Päivittäinen terveyskasvatusohjelma esiopetukseen on konkreettinen ja käytännönläheinen. Se muodostuu seitsemästä sisältökokonaisuudesta tai teemasta. Ohjelman sisällöt ja teemat liittyvät lasten lähiympäristöön, arkeen ja konkreettisiin kokemuksiin niin, että he voivat tehdä asioista havaintoja ja muodostaa omia käsityksiään. Sisältökokonaisuudet ovat seuraavat: psyykkinen hyvinvointi, puhtaus ja terveydenhoito, uni ja lepo, ravinto ja ruokailutottumukset, ulkoilu, vaatetus ja pukeutuminen sekä liikenne, turvallisuus ja ensiapu.

Toimintaesimerkeissä terveyskasvatusta integroidaan mm. äidinkieleen, matematiikkaan ja luonto-kasvatukseen. Teemoihin liittyviä loruja, leikkejä, lauluja ja kirjoja voidaan hyödyntää lasten toiminnassa, joka tukee omaa havainnointia, kokeilua ja ajattelua. Ohjelma antaa kasvattajille ja opettajille uusia näkökulmia ja virikkeitä kehittää terveyskasvatusta omassa ryhmässään. Toimintavirikkeistä opettaja voi valita omalle ryhmälleen tai luokalleen ja toimintaympäristöön sopivat toiminnat.

Kirjan hauskat lorut on riimitellyt Kajaanista lähtöisin oleva kirjailija Tittamari Marttinen, ja viehättävästä kuvituksesta vastaa Kajaanin opettajankoulutusyksikön opiskelija, DI Pirjo Peltola. Kirjan taitosta vastaa projektisihteeri Mervi Tolonen. (AP)

 

 

Papin pätkä

opiskelija: Onko meilläkin oma opiskelijapappi?

pappi: Kyllä on. Se olen itse asiassa minä, Niemisen Kimmo nimeltäni.

opiskelija: No tervepä terve. Mitä opiskelijapappi tekee?

pappi: Opiskelijapappi on erityisesti opiskelijoita varten oleva pappi. Papin luokse voi tulla juttelemaan, jos haluaa keskustella jostain.

opiskelija: Minkälaisista asioista papin kanssa voisi jutella?

pappi: Ihan arkipäivässä vastaan tulevista asioista laidasta laitaan. Sellaisista mitkä mietityttää ja mistä tuntuisi hyvältä puhua jonkun luotettavan ihmisen kanssa. Ihmisenä elämisen ja kasvamisen kysymyksistä.

opiskelija: Jos jännittää tulla juttelemaan, niin voiko sinulle kirjoittaa?

pappi: Ilman muuta. Sähköpostiosoite on kimmo.nieminen@evl.fi.

opiskelija: Entä onko opiskelijoille jotain toimintaa seurakunnassa?

pappi: Sitä voidaan kehitellä kiinnostuksen mukaan. Voidaan yhdessä suunnitella vaikka saunailtoja Joutenlammelle. Ja joka perjantai kello 19 on kirkossa Perjantaikirkko, opiskelijoiden ja nuorten aikuisten iltahartaus. Tervetuloa mukaan sinne.

opiskelija: Kiitos vaan. Löytyykö Kajaanin seurakunnan opiskelijatoiminnasta jostakin kätevästi lisätietoa?

pappi: Netistä löytyy. Osoite on www.kajaaninseurakunta.fi/opiskelijat.

Kimmo

 

 

Kuka oli Daniel Europaeuksen ”vanha eukko”?

Monesti lainattu on Daniel Europaeuksen teksti hänen käynnistään Elias Lönnrotin apulaisena Suomussalmen Yli-Vuokin kylän Hietajärvessä. ”Siinä oli vanha eukko, jonka kyllä työn tuskin sain lauluille.” Tuon venäjänuskoiseksi arvellun vanhuksen muutamat säkeet osoittautuivat poikkeuksellisen arvokkaiksi. ”Yksi sana maksoi enemmän kuin monta kymmentä muiden.” Saaduista säkeistä selvisi, että kyyttösilmä Lappalainen ja Joukahainen olivat sama sankari. Tähän suuntaan oli Lönnrot itsekin kirjoittanut jo Kalevalan esipuheessa. Tämä aiheuttikin sittemmin suurimman rakenteellisen muutoksen Kalevalan uuteen laitokseen.

 

Lesosia vaiko paremmin Perttusia?

Sittemmin noilla kylillä käyneen A. A. Boreniuksen papereista löytyy arvelu, että Europaeuksen laulattama ”eukko” oli kylien kantaäiti Toarie, Lari Huovisen vaimo, vienalaisittain akka. Sieltä löytyy myös maininta, että vanhus olisi ollut Arhippa Perttusen sisar. Ja sitten kysymys, joka on saanut lukuisat tutkijat liikkeelle: ”Onko siinä perää.” Akateemikko Pertti Virtarannan tavoin: ”Tosiaan: onko siinä perää?” Muistitiedon mukaan 101-vuotiaaksi elänyt vanhan runon taitaja olisi ollut kotoisin Latvajärven kylästä. Tämän tiedon välitti Kuivajärvellä pitkään opettajana toiminut Sakari Jouhki. Myös Toarien niukoista runovaroista on löydetty piirteitä, jotka viittaisivat Arhippaan, ”runon kuninkaaseen”. Mutta jo A. R. Niemi tiesi kertoa 1900-luvun alussa, ettei Arhipan sisarusten joukossa ollut Toarieta. Samuli Paulaharju kirjasi Miina Huovisen leskeltä Irolta tiedon, jonka mukaan ´kantaäiti´ oli Niskajärveltä.

Suomussalmen seurakunnan asiakirjoissa on 1800-luvun taitteessa hyvin täsmällisiä ja yksiselitteisiä merkintöjä, joiden mukaan Lari Huovisen akka oli Lesosia. Tälle kannalle ovat monet asettuneet. Valitettavasti tarkkoja merkintöjä on vain hyvin lyhyeltä ajalta; vähitellen ne muuttuvat satunnaisiksi ja epämääräisiksi. ”Kreikanuskoiset” eivät katoa luetteloista kokonaan, mutta vasta 1850-luvulta ovat taas tavanomaisen täsmällisiä tietoja. Tosin tiedot syntyneistä ja kuolleista puuttuvat. Henkikirjasta löytyy viimeinen merkintä Kajaanin kihlakunnan karjalaisten kantaäidistä 1850-luvulta. Sen mukaan Toarie oli tuolloin 75-vuotias. Sen sijaan valaistusta hänen sukutaustaansa ei sieltä löydy. Viimeksi tähän ongelmaan on tarttunut muutama kuukausi sitten Kainuun murteisiin ja paikannimistöön syvällisesti perehtynyt professori Alpo Räisänen Ylä-Kainuu -lehteen kirjoittamassaan lyhyessä artikkelissa. Kainuun historiaa ja väestöä perusteellisesti tunteva Räisänen asettuu kysymyksessä rippikirjan välittämän tiedon kannalle. Hän viittaa tarkastamaansa Raija Lesosen pro gradu -tutkielmaan. Oman käsitykseni mukaan Raija Lesosen perustelut eivät ole täysin vakuuttavia. Tavallaan tätä Lesos-teoriaa tukee petroskoilaisen tutkijan Irina Tšernjakovan Perttusia koskeva artikkeli vuodelta 1999. Hyvin vakuuttavilta tuntuvin perustein hän osoittaa, että Arhipalla ei ollut Toarie-nimistä sisarta.

 

Vaiko lie ollut Ahosia?

Kainuun karjalaiskylien historiaa tutkiessani ´törmäsin´ tuomiokirjaan, joka asettaa kysymyksen aivan uuteen valoon. Toarie osoittautuu olleen varsin hyvin perillä ”ruotsien tavoista”. Hän oli laadittanut viimeisen tahtonsa viralliseen kirjalliseen muotoon. Hän oli elänyt vuosikymmeniä poikansa Timon Larinpojan talossa Hietajärvellä ja saanut ilmeisesti hyvän huolenpidon. Tämän hän halusi palkita viimeisenä tahtonaan: Larin Kuivajärvelle rakentama torppa oli kuuluva Timolle.

Torpan asukkaat, jotka olivat Timon sukulaisia, olivat toista mieltä ja asia päätyi käräjille. Osoittautui, että Timo ei kauppamatkojen tai mahdollisten muiden syiden takia ollut valvonut virallisesti äitinsä viimeistä tahtoa. Vai eikö hän ehkä tuntenut lain vaatimuksia? Käräjillä jouduttiin toteamaan, että torpan väki oli lain mukaan oikeassa. Kantaäidin tahto ei toteutunut ja Timo jäi vaille torppaa, jota hän olisi tuossa vaiheessa tarvinnut hyvinkin kipeästi.

Hieman vaikealukuiseen käräjäpöytäkirjaan sisältyy melkoinen yllätys. Toarien sukunimeksi on merkitty Ahotar. Oliko hän siis Latvajärven Ahosia? Tuota sukukuntaa on kylällä ollut runsaasti. Siten selittyisi luontevasti myös Toarien ja Arhipan runojen tietty ´sukulaisuus´. Joka tapauksessa nyt on perusteita etsiä Toarieta aivan uudelta pohjalta. Löytyykö tälle tiedolle vahvistus Vuokkiniemen seurakunnan asiakirjoista? (HR)

Kirjoitus perustuu valmisteilla olevaan Kainuun karjalaiskylien historiaan.

 

 

HALO-valoa keskellä kaamosta

Kaikenlainen valo on enemmän kuin tervetullutta näin sydäntalvella, keskellä kaamosta. Viime lauantaina tammikuun puolivälissä pääsimme nauttimaan halo-valosta ja amatöörikuvaajan oli tietysti riennettävä ikuistamaan upeaa valonäytelmää…  

 
Kuva otettu Kuurnan puolelta ohitustien / Onnelan suuntaan.

 

Ursan pikakurssi haloista

Halot ovat luonnossa esiintyviä valoilmiöitä. Ne ovat värillisiä tai valkeita valorenkaita, -kaaria tai -keskittymiä taivaalla. Ne syntyvät Auringon valon heijastuessa tai taittuessa ilmakehässä leijuvista jääkiteistä. Halot esiintyvät usein aivan Auringon tai Kuun ympärillä, mutta niitä voi parhaimmissa näytelmissä näkyä joka puolella taivasta. 

Haloa ihmettelemässä Petäisenniskassa.

Halot syntyvät siis valon taittuessa tai heijastuessa ilmassa leijuvista  jääkiteistä. Ilmiö perustuu yleisiin optiikan heijastumis- ja taittumislakeihin. Taittuminen perustuu siihen, että jääkiteen taitekerroin on suurempi kuin ilman. Tämä vuoksi jääkide toimii joko peilinä, prismana tai molempina.

Eri halojen erilaiset ulkoasut johtuvat fysikaalisista seikoista, joita ovat jääkiteen muoto (lähes aina jää omaa ns. kuusisivuisen eli heksagonisen kidejärjestelmän), sen asento ilmassa ja valon kulkema reitti jääkiteen läpi. Jääkiteen muoto vaikuttaa osaltaan kiteen asentoon ilmassa. Lisäksi eräiden halojen ulkoasu muuttuu Auringon korkeuden muuttuessa huomattavasti valoreitin ja kiteen asennon vaikutuksesta. Auringon korkeus vaikuttaa myös siten, että tiettyjä haloja ei voi nähdä jos Aurinko on liian korkealla tai liian matalla.

Halo -sateenkaari omalla kampuksellamme.

Valo voi ottaa useita erilaisia reittejä jääkiteen läpi. Kaikkein yksinkertaisin valoreitti on valon heijastuminen kiteen pinnasta. Näin syntyvät halot ovat valonlähteen värisiä (korkealla Auringolla valkeita ja laskevalla Auringolla joskus punaisia). Seuraavaksi yksinkertaisimmassa valoreitissä valo menee jääkiteen sisään yhdestä sivusta ja tulee ulos sivusta joka ei ole ensimmäisen sivun suhteen yhdensuuntainen. Valo kulkee tällöin jäisen prisman läpi. Tällöin valo taittuu eli valkoinen valo hajoaa spektrin väreihin. Näin syntyvät värilliset halot. Jos sivut ovat yhdensuuntaisia, ei taittumista tapahdu vaan valo kokee vain pienen sivuttaissuuntaisen siirtymisen ja valo jatkaa kiteen jälkeen samaan suuntaan mistä se tulikin. Monimutkaisemmissa valoreiteissä valo voi poukkoilla kiteen sisällä kokonaisheijastumisen vuoksi useita kertoja ennen poistumista kiteestä. (EHu) (Lähde: http://www.ursa.fi/ursa/jaostot/halot/halot/pika.html )

 

 

Loru-Lotta kampuksella

Keskiviikkona 8.12.2004 vieraili kampuksella eriskummallinen tyyppi. Hänellä oli päällään hassut vaatteet: vihreä hattu päässä ja iso oranssi hame, josta roikkui jotain ihme juttuja, jotka paljastuivat esityksen edetessä näytelmässä seikkaileviksi käsinukeiksi. Hän jutteli meille loruilla ja lauluilla, Loru-Lotta hän sanoi olevansa. Lapsia Kuurnan päiväkodista oli tullut myös ihmettelemään tuota outoa tätiä. 

Loru-Lotalla oli mukanaan toinen hassu tyyppi. Hänen nimensä oli Tuulipeikko. Hänellä oli päässään heinästä tehty päähine, joka näytti linnunpesältä. Tuulipeikko istui vähän piilossa rumpujen takana ja loi tunnelmaa soittelemalla niitä ja tekemällä mielenkiintoisia ääniä. Lasten mielestä Tuulipeikko taisi ainakin aluksi olla vähän pelottava ja jännä tyyppi, mutta loppujen lopuksi se olikin ihan kiva ja halusi vain opettaa meitä kunnioittamaan luontoa ja pieniäkin luontokappaleita.

Loru-Lotta on siis Kajaanin kaupunginteatterin kiertävä esitys, joka oli nyt meidän iloksemme tuotu myös tänne meidän kampukselle. Esitys alkoi loruilla, jotka olivat hieman toisistaan irrallisia. Alkupuoli esityksestä oli sekava, ja lapset vaikuttivat jokseenkin hämmentyneiltä. Loru-Lotan esittäjä Katriina Hänninen oli kuitenkin niin antaumuksella mukana rooleissaan, että sai sekä lapset, että aikuiset innostumaan ja suun kääntymään nauruun. Pentti Tolvanen äänimaailman luojana ja luontoa vartioivana Tuulipeikkona oli myös tärkeä osa esitystä.

Kun siili ja rotta astuivat näyttämölle, sai esitys selkeämmän juonen. Tässä osassa lorut olivat osuvia, ja henkilöhahmoihin oli varmasti jokaisen helppo samaistua, koska roolit olivat selkeät. Rotta oli itsekäs, eikä kunnioittanut luontoa. Siili yritti saada rottaa ymmärtämään luonnon merkityksen onnistumatta siinä. Onneksi Tuulipeikko tuli apuun ja antoi rotalle opetuksen. Kokonaisuutena esitys oli hauska ja mukaansatempaava. Loppu oli onnellinen ja muistoksi jäi hyvä mieli. (Marianne Heikkinen, Marita Huhta, Laura Karsikas ja Riku Välitalo)

 

 

Joulupukki haluaa vielä lähettää terveisiä

Kajaanin Kampus -tiedotuslehti on pyytänyt minulta vielä muisteluksia käynnistäni Kajaanin yliopistokeskuksen pikkujouluissa 10.12.2004. Muistan tilaisuuden aivan yhtä elävästi kuin eilisen päivän ja ne noin 450 vuotta, jota olen virkaani hoitanut. Huomautan, että tämä teksti on tehty kiireessä loma-aikana, jota minulla kestää 364 päivää vuodessa, 365 päivää karkausvuosina.

Olin juuri lähtenyt Pajakylästä Rovaniemen maalaiskunnasta, jossa ja tontut ovat ahkeroineet vuoden ympäri lahjojen valmistuksen parissa. Itsehän asumme edelleen Korvatunturilla, mutta kun työpäiviä on vuodessa vain yksi, tulemme Joulumuorin kanssa ensin pajakylään Rovaniemen maalaiskuntaan ja pakkaamme lahjat ja saman tien minä lähdenkin matkaan.

Astuessani vanhan seminaaritalon pääovesta sisään vastaani tulvehti lämpimän pullan ja kahvin tuoksu sekä aivan erityisen kiltteyden ilmapiiri, jonka usein kohtaa mutta joka aina sykähdyttää aina yhtä paljon vanhaa sydäntä. Havaitsin, että kiltteyttä oli havaittavissa paitsi alaisissa myös yhtä suuressa määrin johtajissa. Tästä pitäisi antaa tietysti Joulupukin lisäbonusta kaikille, mutta tiedättehän nämä niukat tämän päivän resurssit.

 
Joulupukki yrittää saada selvää tekstistään. Kulttuuriteollisuuden
maisteriohjelman projektisihteeri Mervi Tolonen toteaa, ettei ykkössivulla
lue mitään, kun se on tyhjä. Taskulampun avulla päästään toiseen sivuun,
jossa on Joulumuorin terveiset.

Kömmähdyksiä sattuu

Joulupukin piti aivan ensiksi välittää juhlakansalle ”Terveiset Joulumuorilta”, minkä piti olla kirjoitettu aivan paperille. Olin pyytänyt varmuuden vuoksi Kulttuuriteollisuuden maisteriohjelman projektisihteeriltä Mervi Toloselta taskulampun nähdäkseni lukea muorin tervehdyksen. Yllätys – yllätys: en nähnyt paperilla yhtään mitään. Mervi tulikin avuksi, katsoi paperia ja sanoi, että ”Joulupukki hyvä – eihän tässä paperilla lue mitään”.

Otin avuksi silmälasini ja toden totta, paperissa ei lukenut mitään, se oli tyhjä. Asiaa ei auttanut se, että minulla oli uudet mielikuvalasit, joihin olin ottanut mallia europarlamentaarikko Paavo Väyrysestä. Olin ottanut lasit käyttöön mielikuvasyistä – Joulupukki näyttää tietysti tällaisissa laseissa vakuuttavammalta, vanhemmalta ja viisaammalta, joskaan en ole ehtinyt Väyrysen tapaan lukea Dostojevskin tuotantoa kolmessa päivässä.

Laseista puuttui kaiken lisäksi linssit, joten näkyvyys ei ollut paras mahdollinen. Linssittömyyttä perustelen sillä, että tuuletus on oivallinen, silmät eivät hikoa paljon – ainakaan kovilla pakkasilla ja kesälläkin tuuli on usein vilpoinen.

Tähän on tietysti turha takertua pitkään, mutta Mervi osoitti, että tyhjän paperin sijasta pääsin lukemaan itse pääasian seuraavasta paperista, jossa kuuluikin sitten: ”Terveisiä Joulupukin Muorilta!”

Joudun tässä yhteydessä kiireen takia vain referoimaan esittämääni muuta tekstiä

 

Lahjat ratkaisevat

Olemme Joulupukin perheessä jo vuosia pohtineet sukupolvenvaihdosta, kun itsekin olen toimittanut tätä virkaa niin kauan, etten edes muista. Aikanaan jouduin oppimaan tämän ammatin kantapään kautta ja vuosien kokemus on kartuttanut taitoja. Jouduin alussa kokeilemaan useampaakin ammattia, mutta minulla ei ollut tarvittavia lahjoja. Vihdoin ajauduin Lappiin ja löysin tarpeeksi tonttuja henkilöitä, jotka alkoivat tehdä minulle lahjoja. Lahjatuotanto lisääntyi vuosi vuodelta ja pian niitä tuli yli omaan tarpeen. Ylijäämälahjat piti jakaa pian pois. Näin ajauduin vähitellen tonttuineni lahjakierteeseen ja pian piti jakaa lahjoja kaikille maailman ihmisille.

 

Sukupolven vaihdos

Nykyään sukupolven vaihdon on jo vaikeampi juttu. Kun minulla ei ole perillistä ja tontuilla ei ole tarvittavia hengenlahjoja, olisi seuraaja koulutettava. Tämäkään ei onnistu nykyään helposti, koska Joulupukilta vaaditaan nykyisin jo tohtorin tutkinto.

Jokainen Helan saliin astunut laittoi yliopistokeskuksen
yhteiseen joulukuuseen oman koristeensa.

Toisaalta pukin kouluttaminen olisi aloitettava aivan alusta. Pitäisi ensin kouluttaa kouluttajat. Kouluttajan täytyy suorittaa luokanopettajatasoinen kasvatustieteen maisterin tutkinto, jossa on suoritettava ns. Bolognan mallin mukaisesti 300 opintopistettä. Tähän tutkintoon on sisällytettävä pakollisina 60 opintopistettä monialaisia opintoja. Sitten on valittava opiskelijat Joulupukkien muuntokoulutusohjelmaan. EU:n komissio on päättänyt, että opiskelijavalinta on suoritettava (Luojan kiitos) alueellisena Tavoiteohjelma 1-ohjelman mukaisesti Lapin alueelta.

Tämän jälkeen alkaakin pitkäaikainen koulutusputki, joka johtaa kandidaatin ja maisterin tutkinnon kautta tohtorin tutkintoon. Pelkästään kandidaatin tutkinnon suorittaneet jäävät aputontuiksi, maisterin tutkinnon suorittaneet pääsevät tontuiksi. Tasa-arvolain mukaan tohtorin tutkintoon otetaan lopulta kaksi henkilöä, joista toisen on oltava nainen. Joulupukki voi siis olla jatkossa nainen tai mies.

 

Tietokilpailu

Vaikka tiesin, että osaaminen Kajaanin yliopistokeskuksessa on huippuluokkaa, halusin tehdä testin ja tietokilpailun. Minulla oli jaossa vain viisi Bolognan prosessin pistettä, joten nopeimmat ratkaisijat saivat ensimmäiset pisteet, vaikka pisteitä olisi voinut antaa jokaiselle. Ennen perinteistä lahjojen jakoa halusin pistää pisteiden jakoa varten kokeellisesti tietokilpailun.

Joulujuhlassa leikittiin myös perinteiseen malliin.

 

Mikä on nopeinta maailmassa tai maailmankaikkeudessa? Kuka teistä tietää sen?

Kuulin kerran kolmen tontun kiistelevän aiheesta.

·        Ensimmäinen väitti, että valo on kaikkein nopeinta, liikkuuhan se 333.000 km sekunnissa.

·        Toinen totesi, että ajatus se on kaikkein nopein, kun se valoakin nopeammin on jo tähtitarhojen takana.

·        Kolmas kertoi, että hän tietää vielä nopeamman asian. Kerran hänelle kävi niin, että maha oli vähän sekaisin ja tuli housuihin, ennen kuin ehti edes ajatella.

Saatoin mielessäni huvittuneena todeta perustavaa laatua olevan tonttujen tietämättömyyden: No tietenkin – kaikkein nopein on Joulupukki: Hän ehtii yhden illan ja yön aikana, maapallon aikavyöhykkeet mukaan laskien 24 tunnin aikana antaa lahjat 8–10 miljardille ihmiselle.

·        Tämä tekee vähintään 333–400 miljoonaa ihmistä tunnissa,

·        yli 5–8 miljoona ihmistä minuutissa ja

·        yli 100.000 ihmistä sekunnissa.

Kaikkien matkan vaiheiden vuoksi poroajeluineen tilanne on käynyt näin vanhennuttua raskaammaksi ja varsinkin kilojen karttuessa työlääksi. Pulkka pitää nykyisin myös täyttää uudelleen jokaisen kotikäynnin jälkeen. Tämä on hankalaa varsinkin Amerikassa, jossa lahjat pitää käydä antamassa piipun kautta. Piipuissa kuluu kohtuuton aika päästä alas ja varsinkin ylös. Saisivat jo rakentaa avarampia piippuja!

Tämän vaikean kysymyksen ratkaisi edukseen amanuenssi Anja Hongisto, joka sai ensimmäisen Bolognan pisteen.

Muut kysymykset liittyvät Joulupukin edesmenneiden ja nykyisten ystävien puhenäytteisiin, joista osa ei tämän jälkeen ole enää Joulupukin ystäviä. Jokaisesta ääninäytteestä selvittiin ja joku oli aina Bolognan pisteen saaja. Näitä mitä todennäköisemmin entisiä ystäviä olivat Hirmuinen Rölli, Adolf Ehnrooth, Tarja Halonen,  Martti Ahtisaari ja Marja-Liisa Kirvesniemi. Nämä vaativat kysymykset olivat tarpeet sen vuoksi, että tiesin yliopistokeskuksen tason jo alustavasti korkeaksi. Valitettavasti monet aivan hyvät jäivät ilman Bolognan pisteitä vain sen takia, että niitä oli jaettavissa vain viisi. Voin lähettää kirjallisesti pisteitä lisää ja annan jaon johtaja Yliopistokeskuksen johtajan Juhani Suortin tehtäväksi. Tässä yhteydessä täytyy muistuttaa, että Bolognan pisteet – siinä kuin opintoviikotkin – ovat aika tiukassa. Vaaditaan oikeaa ja vaativaa opiskelua, jotta pisteitä tulisi.

 

Liikenneruuhkia 1)

Kun lahjojen jaossa on tapahtunut viivästymisiä on otettava huomioon seuraava liikenteestä johtuva paha ruuhkautuminen: Tultaessa Korvatunturilta Sodankylään – Sodankylän eteläisessä liikenneympyrässä oli ruuhkaa: Paikallisradion tiedotuksen mukaan (klo 12.00) oli odotettavissa, että liikenneympyrään saapuu klo 14.00 mennessä neljäskin auto.

 

Meriliikenne kohtaa aina vaikeuksia 1)

Hoitaessani Merenkurkun alueen lahjanjakelua kuulin tiedotuksen maa-asemalta: Tiedotuksia merenkulkijoille: ”Ei täällä maallakaan aina niin helppoa ole”.

 

Positiivisia uutisia 1)

Posion teknillisessä instituutissa on kehitetty vinttikoira, joka menestyy kellarissa.

1) Lainaukset: Viikon Seilissä ohjelmasta, Lapin radio.

 

Näkökulmia kiltteyteen: kiltteys–tuhmuus-akseli

Määriteltäessä kiltteyttä ja tuhmuutta täytyy ottaa huomioon joitakin osin inhimillisiä seikkoja:

1.      Kiltteys, joka on vaikeasti saavutettavissa oleva taito ja osaaminen, on määriteltävä joustavasti: kiltteys voi olla ylikiltteyttä, jossa johtaja sallii kaiken alaisen toiminnasta riippumatta, siitä eivät kaikki alaiset aina pidä. Liika kiltteys on oikeasti heikkoutta, jossa korostetaan esim. johtajan ylimenevää kiltteyttä, jossa johtaja ei osaa tai uskalla arvioida alaistensa toimintaa ja johtaa pahimmillaan johtajan ja alaisen turhautumiseen.

2.      Jämäkkyys, joka on kiltteyden muoto, jossa johtaja uskaltaa sanoa alaiselle, missä mennään. Yhtälailla jämäkkyys on kiltteyttä, jossa uskalletaan tuoda tosiasiat esille ja alaiset voivat tuoda todelliset asenteensa esille. Tämä vaatii yhteisöltä paljon, josta Joulupukki voi kokemuksensa perusteella sanoa paljon, mutta ei kaikkea… koska Joulupukin tehtävänä on palkitseminen ja lahjojen jakaminen. .

3.      Suvaitsevuus on tärkeä asia. Joulupukin mielestä on tärkeää, että suvaitsevaisuus valtaisi alaa kaikissa asioissa. Ahdasmielisyys on ahdasmielisille itselleen kaikkein vaikein asia. Ikävintä on, että nämä usein toimivat selän takana – ei avoimesti. Hyvyys ja kiltteys ovat asioita, jota kaikkien pitäisi kunnioittaa.

 

Lämpimät terveiset

Joulupukki haluaa esittää lomaltaan lämpimät terveiset kaikille Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskuksen edustajille, henkilökunnalle, opettajille ja opiskelijoille.
Lomalainen, lämpimin ajatuksin, Joulupukki

 

 

Jouluna 2004

Sammutan kynttilän.
Hyväilen mustan sydämen.
Punainen piste tuijottaa pimeydestä.
Kysyy hiljaa – miksi?
Miksi vaellat pimeässä?
Miksi astelet lumisella tiellä?
Hento savun tuoksu.
Kirkas tähtitaivas
äärettömyydessään puhutteleva.
Yön näkymätön rauha lepää minussa,
vaeltaa sieluni tähtimerkistä toiseen.
Etsin johtotähteä,
ettei tarvitsisi lähteä
suureen kaupunkiin.
Massat kaatavat raha-aitoja
solmivat siteitä,
ampuvat alas pyitä oksilta.
On talven sydän ovella
vastaanottamassa:
narahtaa iloisesti kantapäissä,
vie tuiskun silmässä
kohti kevättä
- keinuttaa kesäkeinuun.

Lea Suopelto

 

Aineisto (kirjoitukset ja kuvat) helmikuun numeroon 14.2. mennessä mieluiten sähköisesti tänne.