MARRASKUU 2005
MARRASKUU 2005
Japanilaisen kliinisen pedagogiikan tutkijaryhmän vierailu
Japanilainen CREA-tutkijaryhmä vieraili 26.10.–2.11.2005 tutustumassa Kajaanissa tehtävään juonellisen oppimisen tutkimukseen. Ryhmää johti professori Takahiko Tanaka Tsuru yliopistosta ja hänen lisäkseen siihen kuului neljä muuta tutkijaa. Professori Tanaka on toiminut Japanin Kasvatustieteellisen seuran puheenjohtajana. CREA-ryhmän valtakunnallisena koordinaattorina Japanissa on Yoshinobu Shoy Hokkaidon pedagogisesta yliopistosta. Ryhmästä kolme henkilöä vieraili jo vuonna 2003 Kajaanin yliopistokeskuksessa. Nyt kerättiin konkreettia tutkimusaineistoa, etsittiin teoreettisia malleja pedagogiikan kehittämiseen ja suunniteltiin yhteisiä tutkimusteemoja.
Vieraat edustavat edellisen vierailun jälkeen muodostettua Japanin opetusministeriön rahoittamaa CREA-tutkimusprojektia. Lyhenne tarkoittaa kasvatuksen kliinistä tutkimusta (Clinical Reseach on Educational Activities), mutta kliinisyys terminä viittaa huolelliseen tausta-aineiston kokoamiseen, eikä lääketieteelliseen kliiniseen tutkimukseen. Japanilaiset ovat perustaneet kliinisen pedagogiikan oppituoleja 1980-luvulta alkaen eri yliopistoihin. Kliininen pedagogiikka ei rajoitu erityislasten kasvattamisen ongelmiin, vaan yleisenä haasteena pidetään sitä miten yhteisöjen toiminnan avulla voidaan tukea yksilöiden kehitystä. Ratkaiseva ero suomalaiseen erityispedagogiseen ajatteluun näyttää olevan siinä miten suhtaudutaan yksilöiden auttamiseen. Japanilaiset korostavat vuorovaikutuksen muokkaamista, uusien yhteisöjen rakentamista ja yhteistoiminnna laadun muuttamista kehityksen avaimena. Näkökulma on erilainen verrattuna Suomessa painotettuun neuropsykologiseen yksilödiagnostiikkaan ja korjaavien yksilöllisten ohjelmien laatimiseen.
Professori Takahiko TanakaTutkijaryhmän menetelmällinen avainkäsite on juonellinen yhteisö (narrative community), jonka rakentaminen ja muuttaminen näyttää olevan keskeinen haaste kaikessa toiminnassa. Juonellisuuden avulla pyritään rakentamaan yhteisiä tavoitteita ja yhteistä toimintaa, eikä vain toteuttamaan ulkoa annettuja valmiita tavoitteita. Vierailla näyttää olevan vahva usko ja pyrkimys kytkeä yksilökehitys ja erityislasten tukeminen yhteisöjen toiminnan muuttamiseen. Siinä yhteisön omat "kertomukset" ja juonellinen toiminta eri muodoissa ovat keskeisiä yhteisyyden luojia ja yksilökehityksen tukijoita. Yksilökehitystä ei ole yhteisöjen kehityksen ja vuorovaikutuksen muuttamisen ulkopuolella. Vieraiden iskulause tuntui olevan "juonellinen yhteisö luo lähikehityksen vyöhykkeen ja kehitys ei ole vain yksilöiden tasolla tapahtuvaa muutosta".
CREA-tutkimusprojektin koordinaattori professori Ysohinobu Shoy SapporostaVieraat olivat erityisesti kiinnostuneita kehittävän opetuksen teoreettisesta perustasta ja sen pohjalta tehtävästä tutkimuksesta Kajaanissa. He toivoivat saavansa kattavan kuvan teoreettisista ideoista ja kuulivat luennot Pentti Hakkaraiselta: "Narrative developmental interventions", Milda Bredikyteltä "Creative acts in play activity", Timo Järvilehdolta "System approach in psychology", Ildar Safarovilta "Non-linear model of human-human interaction", Nikolai Veresovilta "Vygotskian understanding of the zone of proximal development" ja Nina Putro-Ukkolan & Marja-Leena Vuorisen: "Learning of mathematical number concept in narrative environments" sekä Pentti Hakkaraisen "Developmental learning transfer in teacher education practice"
Teoreettisten toimintamallien vertailua luennollaVieraat esittelivät kliinisen pedagogiikan peruspiirteitä ja juonellisten yhteisöjen kehittämisen kokeiluja sekä erityispedagoiikan käytänteitä Japanissa. Vieraat haastattelivat kolmea lukioikäistä kajaanilaista nuorta pyrkien rakentamaan kuvaa tulevaisuuden näkymistä ja elämäntilanteen hahmottamisesta. Vieraiden kanssa sovittiin ihmisten tarina-aineistojen kokoamisen jatkamisesta muista kohderyhmistä.
Vierailuohjelmaan kuului tutustumista juonelliseen toimintamalliin Silmun luovan leikin kerhossa ja juonelliseen matematiikan opetukseen Jumaliskylän koulussa Suomussalmella. Suomalaiseen erityisopetuksen järjestelmään ja käytännön toteutukseen vieraat tutustuivat Pietari Brahen ja Kätönlahden kouluissa. Ruohonjuuritason kansalaistoimintaan ja yhteisöjen muodostamiseen saatiin tuntumaa Vanahiksen toimintakeskuksessa.
CREA-ryhmän kanssa tutkimusyhteistyötä sovittiin jatkettavan keräämällä tutkimusaineistoa erilaisista juonellisista oppimisympäristöistä ja yhteisöjen muodostamisesta Suomesta ja Japanista. Yhteistyön ja vaihtosuhteiden vahvistamiseksi vieraat esittivät valmiutta solmia yhteistyösopimus Tsuru yliopiston ja Oulun yliopiston välillä. Yhteistyösopimus on jo aikaisemmin solmittu Hokkaidon pedagogisen yliopiston kanssa. (PH)
Chydenius-instituuttilaisia vieraili Kajaanin yliopistokeskuksessa
Kokkolan yliopistokeskuksen Chydenius-instituutin luokanopettajien aikuiskoulutuksen henkilökunnan opintomatka suuntautui Kajaaniin ja Rovaniemelle 24.–26. lokakuuta. Tiistaipäivän tutustumiskohteena oli Kajaanin yliopistokeskus ja 105-vuotias opettajankoulutus. Kokkolalaiset toivotti tervetulleeksi yliopistokeskuksen johtaja Juhani Suortti esitellen Kajaanin yliopistokeskuksen toimintaa.
Amanuenssi Jouko Käsmä kertoi opetussuunnitelman uudistumisesta ja suunnittelija Timo Maunon erityisalana olivat HOPS:it eli henkilökohtaiset opetussuunnitelmat ja niiden laadinta. Kokkolalaiset kollegat tutustuivat myös kajaanilaiseen ihmistutkimukseen professorien Pentti Hakkaraisen ja Timo Järvilehdon johdolla. Päivä Kajaanin ylipistokeskuksessa tuntui olleen kiintoisa ja innostava. Ehkäpä yhteistyötäkin on tulevaisuudessa luvassa. Kokkolalaiset lähtivät iloisin mieli kohti pohjoista ja opintomatkan toista kohdetta Lapin yliopiston opettajankoulutusta. (JV)
Tietojenkäsittelytieteiden laitoksen Kajaanin yksikön lyhyt historia
Tietojenkäsittelytieteitä on voinut Kajaanissakin opiskella jo useita vuosia erilaisten maisteriohjelmien kautta. Viime vuoden syksyllä päästiin aloittamaan pysyvä pääaineopetus ohjelmistotuotannon ja ohjelmistoliiketoiminnan suuntautumisvaihtoehdoissa. Ensimmäiset Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen Kajaanin yksikön perustutkinto-opiskelijat aloittivat opiskelunsa Linnan lukioon saneeratuissa tiloissa syyskuun 2004 alussa. Lukuvuoden ajan yliopisto-opiskelijoiden seurassa samassa talossa opiskelivat myös lukiolaiset. Tämän vuoden aikana tilat saadaan remontoitua valmiiksi yliopisto-opiskelijoille ja henkilökunnalle.
Kajaanin yksikkö työllistää noin 15 henkeä. Yksikön esimies on professori Ari Heiskanen. Opiskelijoita yksikössä on nyt 137. Uusia opiskelijoita valitaan sisään vuosittain sekä perinteisen pääsykokeen kautta että muuntokoulutustyyppisesti, jolloin valinnassa huomioidaan hakijan aiemmat opinnot. Vähimmäisvaatimuksena on ammattikorkeakoulututkinto tai riittävä määrä yliopisto-opintoja. Samat kriteerit ja menetelmät ovat käytössä myös Ouluun hakeville opiskelijoille.
Kajaanissa pidetään avajaiset tammikuussa. Yksikön tiloissa avataan projektioppimiseen ja yrittäjämäiseen toimintatapaan perustuva oppimisympäristö sekä käytettävyyslaboratorio. Fyysisen toimintaympäristön ja opetustilan rakentamisen lisäksi Kajaanissa aloitetaan tutkimus- ja kehittämistoiminta, jonka päämääränä on luoda toimintamalleja uuden liiketoiminnan synnyttämiseen sekä kehityskelpoisten ideoiden tuotteistamiseen, myyntityöhön ja markkinointiin. Yksikkö profiloituukin vahvasti yrittäjyyteen. Uusissa tiloissa tullaan järjestämään erilaisia seminaareja ja tapahtumia, jotka palvelevat opiskelijoiden, tutkijoiden ja opettajien verkottumista alueen yritysten kanssa.
Kajaanin yksikön perustamiseen liittyy historiallisuutta myös rajan takana, sillä syksyllä 2004 avattiin tietojenkäsittelytieteiden laitoksen toimisto Petroskoihin. Toimiston avaaminen sisältyi laitoksen Kajaanin yksikön INTO Russian -hankkeen järjestämään IT-yrittäjyyteen ja -koulutukseen keskittyneeseen seminaariin Petroskoissa. Toimiston avaaminen oli historiallinen tapahtuma, sillä Oulun yliopisto perusti näin ensimmäisen toimistonsa ulkomaille. Samalla toimisto on ensimmäinen Petroskoin valtion yliopistoon sijoittuva muun yliopiston toimisto. Toimisto on liittynyt Venäjälle sijoittuviin laitoksen projekteihin. INTO Russian -hankkeen ja pelitutkimuksen liiketoimintamahdollisuuksia kartoittavan Elias-hankeen kautta Kajaanin yksikkö on kerännyt arvokasta tietoa Pietarin ja Petroskoin alueiden IT-alan koulutuksesta ja yrittäjyydestä. Molemmat hankkeet päättyvät kuluvan vuoden lopussa, ja niiden tuloksista sekä tulevaisuussuunnitelmista tiedotetaan ensi vuoden alussa. (VWi)
Lisää tietoa:
http://www.tol.oulu.fi/kajaani/
http://www.tol.oulu.fi/abi/hakeminen.html
Kampuksen eläimistö monipuolistuu
Kampuksen väen tiedossa lienee, että Kajaanin eteläosien saloseuduilla ja laitamien autiokylissä lymyilee harvinaisia suurpetoja, kuten karhuja, susia ja ilveksiä. Ja siellä missä on suurpetoja, on myös niiden saaliseläimiä, kuten hirviä ja jäniksiä.
Kajaanin kampus sijaitsee keskellä Kajaania ja sen eläimistöön ovat kuuluneet erilaiset linnut ja oravat, mutta parin kymmenen viime vuoden aikana alueella on majaillut myös muutamia jäniksiä, jotka ovat viihtyneet jokirannan lepikoissa. Jos kampuksen cityihmiset eivät tunne tätä eläintä, kerrottakoon, että jänis eli metsäjänis (Lepus timidus) on noin 50–60 senttiä pitkä, vahvajalkainen ja pitkäkorvainen otus, joka etenee loikkimalla. Se on kesäisin väriltään harmaanruskea, mutta talvisin sen muuttuu mustia korvankärkiä lukuun ottamatta valkoiseksi. Jäniksellä on pitkät varpaat, jotka se voi levittää ns. lumijalaksi ja edetä hangessakin aikamoista vauhtia. Naaras saa kaksi, joskus jopa kolme poikuetta vuodessa. Poikasia voi olla kerrallaan 2–5. Jänis syö kesällä ruohoa, talvella lehtipuiden kuorta ja silmuja.
Kajaanin kampukselle asettuneista jäniksistä on vuosien saatossa kehittynyt todellisia cityjäniksiä, jotka eivät pelkää ihmisiä ja oleilevat mielellään asutuksen lähettyvillä. Kampuksen ristihuulet ilmaantuvat aina iltaisin loikkaharjoituksiin nurmikentille ja kunnianarvoiselle urheilukentällemme, jossa Urho Kekkonen aikoinaan opetteli pituushypyn ja korkeushypyn alkeet. Viime aikoina näistä kampuksen loikkijoista on saatu runsaasti näköhavaintoja, sillä ne erottuvat nyt liki valkoisen turkkinsa vuoksi erittäin hyvin lumen puutteen vuoksi.
Siellä missä on ollut jäniksiä, siellä on ollut myös ilveksiä. Nyt Kajaanin kampukselle on ilmestynyt nälkäinen tupsukorva, joka on ilmeisesti kovasti mieltynyt jänispaistiin. Koska kampuksen väen joukossa on niitäkin, jotka eivät tunne näitä suuria kissaelämiä, muutama sana myös ilveksistä. Ilves (Felis lynx) on pitkäjalkainen, susikoiran kokoinen kissaeläin, jonka tummatäpläisen turkin pohjaväri on kesäisin punaharmaa ja talvella vaaleahko. Korvatupsut ja hännän kärki ovat mustia. Se pyydystää hämärässä mm. jäniksiä ja lintuja. Eläin on rauhoitettu vuonna 1968, minkä jälkeen ilveskannat ovat voimakkaasti vahvistuneet maassamme. Näitä kissapetoja tavataan myös Kajaanin kaupungin eteläpuolissa erämaissa nykyisin yleisesti. Niitä arvellaan tätä nykyä olevan koko maassa yli 1000 yksilöä.
Kun ilveskannat ovat vahvistuneet, nuoret ilvekset ovat joutuneet reviirikamppailuissa väistymään ja etsimään itselleen uusia saalistusmaastoja. Viime aikoina ilveksiä on liikkunut mm. Kajaanin Lehtikankaalla ja Teppanan Pöllyvaaran maastossa. Näillä alueilla vapaina liikkuvat kotikissat ovat monesti päätyneet suuremman sukulaisensa kitaan. Nyt näyttää myös siltä, että ilves on asettunut Kajaanin kampuksen alueelle. Sieltä täältä on löytynyt saaliseläinten jäänteitä, mm. karvatupsuja ja muutamia ilveksen jälkiä.
Kuvassa on selvästi näkyvissä ilveksen etukäpälän anturan jäljet.
Anturan etuosassa on näkyvissä myös mahtavien kynsien jäljet, mutta
niitä ei tällaisissa kuvissa saa oikein näkyviin. Kuvat: Reijo Heikkinen.Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä (8.–9.11.) ilves yritti ilmeisesti napata toista kampuksen cityjäniksistä kiinni päärakennuksen alapuolella olevan korjaamoalueen törmällä. Ilves oli huomannut törmällä olleen jäniksen ja hyökännyt sen kimppuun. Alueen hyvin tuntenut ristiturpa loikkasi kuitenkin törmän alapuoliseen risukkoon ja välttyi ilveksen kynsiltä. Kissapeto joutui jarruttamaan voimakkaasti, jottei olisi lentänyt törmältä alas. Tapahtumasta todistavat muutamat tupsukorvan jarrutusjäljet ja anturan painanteet, joista ohessa pari kuvaa.
Tämä pitkähkö juormu maaperässä kertoo ilveksen
paniikkijarrutuksesta. Kuva: Reijo Heikkinen.Jos joku kampuksen väestä näkee iltahämärissä alueella hiippailevan kissamaisen otuksen, varoitamme, että sitä ei pidä mennä silittelemään eikä leuan alta rapsuttelemaan, sillä otus voi tykätä siitä huonoa ja vetäistä silittäjää teräväkyntisellä tassullaan. Muuten ilvestä ei tarvitse varoa, sillä se ei saalista ihmisiä vaan väistyy suosiolla. (RH)
Kirjailijavierailu Kajaanin kampuksella
Torstaina 3.11. kasvattajaksi opiskelevia kävi sivistämässä kaksi kainuulaislähtöistä lastenkirjailijaa. Kuvittaja Jukka Laukkanen ja kirjailija Vesa Löhönen esittelivät viittä omaa teostaan sekä kertoivat taustaa kirjojensa syntyvaiheista. Mittavan uran mainosalalla saavuttaneet lahjakkaat kaverukset olivat hautoneet ajatusta yhteisestä lastenkirjan tuottamisesta jo pitkään. Rentoa ja huoletonta asennetta tekemiseen kuvastaa se, etteivät tavoitteet ole suinkaan kaupalliset vaan kirjoja tehdään niin pitkään kuin se heistä tuntuu mielekkäältä. Heille on tarjottu osuutta lastenanimaatioprojektissa, mutta sen he kokivat liian ulkoa ohjatuksi ja epämielekkääksi.
Lähtökohtana kirjan tuottamiselle oli itsekäs ajatus lasten satukirjasta, jonka he itse jaksaisivat lukea. Myöhemmin ajatus laajeni lastenkirjallisuudeksi, jota miehet innostuisivat lukemaan – myös omille lapsilleen. Aiheita haettiin tavallisesta kainuulaisesta miljööstä ja elämästä aina Reino-tohveleita myöten. Kirjoista todella huokuu kirjailijoiden kainuulaisen perinteen kunnioitus. Arvostusta kirjailijat ovat saaneet tuotoksistaan esimerkiksi tasavallan presidentti Tarja Haloselta. Kirjoista mainittakoon muun muassa loppuunmyyty lorukirja Ajan hukkaa, sanoi susikuski, Pietu-sarja sekä Lumiakka Amalia. Tekeminen saa jatkoa keväällä 2006 ilmestyvän lasten lakikirjan myötä. Kirjailijat toivoivat, että heidän tuotoksensa innostaisivat aikuisia lukemaan yhä enemmän lapsilleen ja itselleen. (UU, LP, VW)
Piirteitä historioitsija Johannes Messeniuksen elämästä
Oulussa esitetty uusi Messenius-aiheinen ooppera on nostanut Kajaanin linnan vangin, historioitsija Johannes Messeniuksen viime aikoina parrasvaloihin. Mielenkiintoista on, että Oulun 400-vuotistapahtumien päärooliin on nostettu Kajaanin linnassa 19 vuotta virunut historioitsija, joka Oulussa kävi vain odottamassa pääsyä takaisin Ruotsiin ja kuoli vajaan vuoden odottelun jälkeen Oulun linnan kupeella olevassa tuvassaan vankeusvuosiensa rasituksiin 8. marraskuuta 1636. Voi vain kysyä, eikö Oulun historiasta löytynyt luontevammin kaupungin omaan historiaan liittyvää aihetta?
Historioitsija Johannes Messeniuksesta on vuosisatojen saatossa tullut sitkeyden ja kaltoin kohdellun oppineen perikuva suomalaisten mielissä. Merkittävimmin Johannes Messeniuksen kuvaa jälkipolvien silmissä on muokannut satusetä, kirjailija ja historioitsija Zacharias (Sakari) Topelius, joka ikuisti linnan vangin kohtalon Välskärin kertomuksiinsa.
Messeniuksen nuoruus ja opiskeluvuodet
Johannes Messenius syntyi Itä Göötanmaalla, Vadstenan kaupungin läheisyydessä sijaitsevan Frebergan kylän myllärin Jöns Thordssonin perheeseen. Messeniuksen syntymävuotta ei vielä ole onnistuttu tarkasti selvittämään. Vuosi on joko 1579 tai 1580. Myöskään Messeniuksen lapsuudesta ei ole juuri säilynyt tietoja. Se kuitenkin tiedetään, että perheen isä kuoli vuonna 1588.
Johanneksella oli kuitenkin onnea, sillä hän sai pian ymmärtävän ja laajasydämisen isäpuolen, joka harrasti kirjallisuutta ja halusi tarjota myös poikapuolelle koulunkäyntimahdollisuuden Vadstenassa. Johannes aloitti opintiensä vuonna 1589 ja sai ajan tavan mukaan uuden latinankielisen sukunimen Messenius. Nimi juontuu latinan satoa tai viljankorjuuta tarkoittavasta messis-sanasta. Arvattavasti nimi tulee Johanneksen mylläri-isän ammatista.
Vadstenan kaupunki oli 1500-luvun lopulla katolisen opin sitkeimpiä tukikohtia Ruotsissa. Siksi lahjakkuudellaan toiveita herättänyt Johannes Messenius lähetettiin muutamien muiden nuorukaisten mukana Braunsbergin jesuiittaluostariin Danzigin lähelle. Siellä Messenius omaksuikin vankan katolilaisuuden. Nuorukainen edistyi nopeasti opinnoissaan, mutta vietti myöhemmin myös aikakauden tapaan kiertelevää vagantin elämää.
Viimein hän asettui Ingolstadtin kaupunkiin (nykyisin München), jossa 25-vuotias Messenius oman väitteensä mukaan vihittiin filosofian tohtoriksi 18. maaliskuuta 1605. Miten hän niin nopeasti sai tutkintonsa suoritettua, on epäselvää. Hänellä ei ollut myöskään tutkinnosta kertovaa todistusta. Prahassa määrätietoinen kulkuri sai kuitenkin silloiselta keisari Rudolfilta Poeta Caesariuksen eli Keisarillisen runoilijan arvonimen. Hän palasi takaisin Ruotsiin noin vuoden 1607 tienoilla. Arvonimien lisäksi hänellä oli tuomisinaan myös aviovaimo, danzigilainen Lucia Grothusen, joka oli kuningas Sigismundin entisen neuvonantajan Arnold Grothusenin tytär.
Yliopiston opettajana
Päästäkseen Ruotsin kuninkaan Kaarle IX:n suosioon Messenius laati laajan, hallitsijaa häpeilemättä imartelevan sukututkimuksen, jonka hän painatti Danzigissa ja lähetti hallitsijalle. Kaarle suhtautui käännynnäisenä pitämäänsä sanaseppoon aluksi epäilevästi, mutta otti Messeniuksen pian palvelukseensa, tosin uskollisuudenvalan jälkeen. Siinä Messenius juhlallisesti luopui katolisesta uskosta. Vastapalvelukseksi kuningas nimitti hänet Uppsalan yliopiston laki ja valtio-opin professoriksi.Saavuttaakseen lopullisesti Kaarle IX:n luottamuksen Messenius aloitti laajan parjauskampanjan jesuiittoja vastaan. Kostoksi jesuiitat lähettivät kuninkaalle Messeniuksen aikaisemmin laatiman Kaarlea pilkkaavan runon. Siitä kiivasluonteinen hallitsija julmistui niin, että heitätti onnettoman oppineen tyrmään. Taitavana sananselittäjänä Messenius vakuutti kuitenkin viattomuuttaan väittäen, että Kaarlea pilkkaavat kohdat oli jälkeenpäin lisätty runoon. Näin Messenius pääsi vapaaksi ja aloitti raivokkaan vastahyökkäyksen jesuiittoja vastaan.
Messenius oli opiskelijoiden keskuudessa hyvin suosittu, sillä hän perusti aatelisnuorukaisille tarkoitetun yksityisen kollegiumin, jossa hän opetti Euroopan matkoillaan oppimaansa tapakulttuuria ja hienostuneeseen ylhäisöelämään liittyvää tietoutta. Kollegiumista tuli hyvin suosittu, sillä sen jäsenyys takasi arvostetun aseman. Ei siis ihme, jos Messeniuksen kollegat tunsivat kateutta häntä kohtaan.
Messeniuksen vastustajien johtohahmoksi kohosi tarmokas heprean kielen professori Johannes Rudbeckius, josta myöhemmin tuli Västeråsin piispa. Hän piti kaimaansa uhkana omalle asemalleen ja nosti esille Messeniuksen jesuiittamenneisyyden. Lisäksi Rudbeckius syytti kollegaansa siitä, että tämä oli vapauttanut opiskelijansa yliopistossa säädetyistä tutkintovelvollisuuksista. Vuonna 1612 Uppsalan yliopistossa järjestettiin rehtorin vaali, jonka Rudbeckius voitti kirkkaasti. Messenius sai taakseen vain yhden äänen, mutta siitä huolimatta hän julistautui opiskelijoidensa tuella uudeksi rehtoriksi.
Mittelö johti siihen, että kuninkaaksi valittu nuori Kustaa II Aadolf erotti molemmat miehet viroistaan, mutta Rudbeckiuksesta tehtiin hovisaarnaaja ja Messenius nimitettiin Tukholmaan valtionarkistonhoitajaksi. Kuningas Kustaa II Aadolf halusi näin pitää palveluksessaan molemmat kyvykkäät miehet. Valtionarkistonhoitajana hän pääsi seikkaperäisesti perehtymään maan tärkeimpiin asiakirjoihin ja saattoi käyttää niitä tutkimustensa lähteinä. Keväällä 1614 Messenius nimitettiin vielä Svean hovioikeuden asessoriksi.
Tuomio ja matka vankeuteen
Vuosi 1616 oli kohtalokas Messeniuksen elämässä. Kävi nimittäin ilmi, että hän oli uskollisuuden vakuutuksestaan huolimatta ollut yhteydessä Puolan katolilaisten kanssa. Kun hänen kuriirinaan ollut katolilainen kauppias Jöns Papista vangittiin, hän paljasti kidutuksen jälkeen, että Messenius oli toimittanut hänen avullaan kirjeitä jesuiitoille.Järkyttynyt arkistonhoitaja jäi uhkista huolimatta Ruotsiin ja kiisti syyllisyytensä väittäen vain vihollistensa juonittelevan häntä vastaan. Hän ei kyennyt puolustautumaan ja niinpä hänet tuomittiin 20. elokuuta 1616 kuolemaan vehkeilystä. Kuningas Kustaa II Aadolf jätti tuomion kuitenkin vahvistamatta ja kuolemantuomio muutettiin elinikäiseksi karkotukseksi syrjäiseen Kajaanin linnaan. Messenius aloitti syksyllä 1616 vaimoineen, lapsineen ja palkollisineen vaivalloisen matkan kohti karkotuspaikkaansa.
Viimein Messeniuksen oli jatkettava matkaansa kohti karkotuspaikkaansa, jonne hän saapui viikon vaivalloisen matkan jälkeen 30. marraskuuta 1616. Matkantekoa hidasti seudun tiettömyys, runsasluminen talvi ja suuri tavaramäärä, jonka entinen arkistonhoitaja toi mukanaan.
Vankeusvuodet Kajaanissa
Syrjäinen Kajaanin linna oli varmasti järkytys Tukholman loistossa eläneelle oppineelle. Hän sai kuitenkin tuoda mukanaan vaimonsa Lucian ja joksikin aikaa myös kaksi lastaan ja palvelijoita. Vankeusajan alkuvuodet olivat melko siedettävät, mutta ajan myötä hänen asemansa heikkeni, mm. Messeniuksen lapset otettiin pois ja häntä pahoinpideltiin moneen otteeseen. Johannes Messenius on kuvannut vankeusvuosiaan monessa yhteydessä Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan kronikassaan.Erikoisen julmasti häntä kohteli Pohjanmaan käskynhaltija Eerik Hare, joka ei säälinyt maineikasta vankiaan. Kolmen vuoden ajan eli vuosina 1617–1620 hän jakeli Oulusta käsin määräyksiä, joissa historioitsijan ja hänen perheensä elämä tehtiin mahdollisimman vaikeaksi. Haren käskyläisenä Kajaanin linnassa toimi hänen vävynsä hopmanni Helge Jesperinpoika. Messenius kuvaa useassa yhteydessä vainoojiensa mielivaltaa.
Messenius asusteli 19 vuotta Kajaanin linnassa, jossa asuminen
varsinkin talvisin oli hyvin epämiellyttävää. Kuva: Reijo Heikkinen.Messeniuksen vaatimaton maja oli aivan kosken partaalla, jossa vesi pärskyi ajoittain permannon raoista. Tulva-aikana vesi tuli myös sisälle ja kasteli kaikki. Majan ulkopuolella oli navetta lantakasoineen, jonka haju oli varsinkin kesäisin sietämätön. Kun oppinut vastusteli muuttamista tähän ala-arvoiseen asuntoon, hänet vietiin sinne niin kovakouraisesti, että vaatteet repesivät ja yksi hänen kylkiluistaan katkesi.
Talvisin Messeniuksen majan eteiseen saattoi tupruttaa lunta puolisääreen asti. Mökin ikkunat olivat rikki, joten kylmyys pääsi esteettä sisälle, kuten myös kesäisin läheisyydessä olevien lantakasojen lemahdukset. Messeniuksen täytyi pitää vähäinen karjansakin majansa toisessa huoneessa. Piinatakseen vangittuja linnanväki esti Messeniusta saamasta polttopuita ja kirvestä, jolla hän olisi voinut hakata puita tarpeisiinsa. Vangin sadistinen kiusaaminen lienee johtunut osittain myös hänestä itsestään, sillä hän kirjelmöi uhmakkaasti linnanväestä ja kohtelustaan.
Vaikka Messeniuksen teksti huokuukin ajoittain tosin aivan ymmärrettävistä syistä syvää itsesääliä, hän on varsinkin valtiollisia tapahtumia ja sotauutisia kuvatessaan analyyttisen tarkka ja pyrkii johdonmukaisesti totuuteen. Monessa suhteessa Messenius on kuitenkin aikakautensa lapsi; hän mm. uskoi, että Livoisten kylässä oli satanut runsaasti verta. Se ennusti kuulemma vihollisen aiheuttamaa verenvuodatusta Suomessa!
Johannes Messenius olisi kenties joutunut kärsimään vankeutta kuolemaansa asti, mutta silloin puuttui kohtalo peliin. Elokuussa 1633 hän kääntyi nöyrästi holhoojahallituksen puoleen ja anoi suuriin kirjallisiin ansioihinsa vedoten vapautusta vankeudestaan. Asia olisi kenties jäänyt siihen, ellei Pohjanmaan uudeksi maaherraksi olisi nimitetty vuonna 1635 Messeniuksen entistä oppilasta Melker von Wernstedtia, jonka ponnistelujen ansiosta Kajaanin linnaan unohdettu oppinut viimein pääsi vapauteen.
Kun Messenius 20. marraskuuta 1635 vapautui lähes 20 vuoden vankeutensa jälkeen, hän matkasi Ouluun, sillä hänen ei sallittu vielä palata Ruotsiin. Niinpä hän rakensi Oulun linnan pihalle sen alimman osan eteläpuolelle oman talon ja odotteli käsikirjoituksensa kanssa tietoja pääsystä Tukholmaan. Pitkään hän ei ehtinyt nauttia kauan kaivatusta vapaudesta, sillä hän kuoli 8. marraskuuta 1636 Oulussa 56 vuoden iässä. Leski luovutti perheen mukana kulkeutuneen Messeniuksen muotokuvan kirkon haltuun. Se onkin ainoa konkreettinen muisto unohdetusta historioitsijasta.
Messenius historioitsijana
Johannes Messeniusta on pidetty 1600-luvun johtavana historiankirjoittajana ja ns. goottilaisen historiankirjoituksen edustajana Ruotsi Suomessa. Tämä "koulukunta" pyrki etsimään suurvallaksi hamuavalle Ruotsille näyttävän menneisyyden. Goottilaisen historiankirjoituksen mukaan muinaiset gootit ja gööttalaiset olivat saman sukuisia kansoja.Ensimmäisenä tämän "teorian" esitti Baselin kirkolliskokouksessa 1434 Växjön piispa Nicolaus Ragvaldi. Hän sai pian seuraajia, jotka panivat esi isien etsinnässä vielä paremmaksi. Tällainen tarkoitushakuinen historiankirjoitus johtui siitä, että valtakunnalle pyrittiin luomaan mahdollisimman näyttävä menneisyys, jotta sitä ei olisi tarvinnut isoisten seurassa hävetä.
Niinpä koulukunnan historiankirjoittajat pyrkivät hakemaan Ruotsin kruunupäille kömpelöin ja sattumanvaraisin kansanetymologisin selityksin esi-isät aina Aatamin ajoista lähtien. Näyttävimpiä ja mahtipontisimpia selityksiä loivat Ruotsin katoliset arkkipiispat, veljekset Johannes ja Olaus Magnus. Magnus veljesten teoksista sai alkunsa myytti Magogista, Suomen ensimmäisestä kuninkaasta, johon jälkeen tulevat historiankirjoittajat toistuvasti tukeutuivat. Magogia käytti hyväkseen myös Johannes Messenius, joka oli tutustunut tarinaan jo Uppsalan vuosinaan. Johannes Messeniuksen merkitys aikakautensa johtavana historiankirjoittajana perustuu juuri siihen, että hän vakiinnutti goottiteorian.
Messeniuksen kirjallinen tuotanto oli jo Ruotsin vuosina hyvin laaja. Hän julkaisi tutkimuksen käyttöön Adam Bremeniläisen kirjoittaman Hampurin ja Bremenin arkkihiippakunnan ja Pohjoismaiden kirkkopoliittista historiaa vuoteen 1072 käsittelevän kuvauksen, Ericus Olain kronikan ja Ruotsin keskiaikaiset kronikat. Lisäksi hän aloitti teoksellaan Sveopentaprotolis paikalliskuvausten sarjan. Teoksessaan Specula, joka oli eräänlainen historiallis maantieteellinen hakuteos, hän Jacob Ziegleriin ja Mikael Agricolaan tukeutuen selitti myös Finland-sanan alkuperän. Se tuli, kuinkas muuten, sanoista fint land = hieno maa, mikä kuulemma johtui maan hedelmällisyydestä ja rikkauksista.
Kajaanin linnan muuriin asetettiin 1980-luvun alkupuolella
Johannes Messeniuksen muistotaulu, jota paikalliset vandaalit
ovat ajoittain käyneet töhrimässä. Kuva: Reijo Heikkinen.Messeniuksen pääteoksena on ilman muuta pidettävä moniosaista Scondia illustrata historiateosta, jonka hän kirjoitti Kajaanin linnan muurien varjossa. Messeniuksen aikomuksena oli laatia teoksesta 20 osainen, mutta se jäi pelkäksi aikomukseksi ja kirjasta tuli 14 osainen. Teos painettiin vasta vuosina 1700–1705. Sen ensimmäiset kahdeksan kirjaa sisältävät Ruotsin, Tanskan ja Norjan historian. Yhdeksännen kirjan aiheena ovat puolestaan Ruotsin valtakunnan pyhimykset ja piispat. Suomen historian kannalta on tärkeä kymmenes kirja, jossa kuvaillaan Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita.
Scondia illustrata avaa mielenkiintoisen näköalan 1600 luvun historiakäsitykseen. Monista virheistä ja mielivaltaisuuksista huolimatta se edustaa aikakautensa huippua. Messenius pyrki saamaan selville totuuden, vaikka tietojen tarkistaminen Kajaanista käsin olikin mahdotonta. Hän ei myöskään täysin fiksoitunut Magog tulkintaan. Messenius tulkitsi muinaiset vendit fenneiksi eli suomalaisiksi. Lisäksi hän laati pitkän suomalaisten kuninkaiden luettelon. Messeniuksen tulkinnan mukaan Qvenland (Kveenien maa eli Kainuu) oli amatsonien myyttinen Terra feminarum. Virheistäkin huolimatta historioitsija Johannes Messenius on paikkansa ansainnut Suomen historiankirjoituksen historiassa. (RH)
Kuin tuuletusta kovalla pakkasella
Kajaanin opettajankoulutusyksikön kuvataiteen pedagogiikan lehtori Eeva-Maija Penttilän grafiikkaa ja maalauksia oli esillä Helsingissä Stoan galleriassa 9.–20.11. "Tuttu ja tuntematon" -kokonaisuuden lähtökohtana on sekä mies- että naistorso. Töissä pyritään etsimään tälle vanhalle aiheelle erilaisia luonteita hahmojen muuttuessa erilaisia materiaaleja kuvaaviksi esiintymisasuiksi. Torso aiheena on kaikkien tunnistama hahmotyyppi, joka ei ole kukaan ja samalla kuka tahansa. Sillä ei ole aikaa eikä paikkaa, vaan se on pikemminkin käsitteellinen. Se on tavallaan kaikkien tuntema mutta samalla kaikille tuntematon. Näyttelyn työt on toteutettu akvatintalla, akryylimaalauksina sekä sekatekniikalla.
Näkymä näyttelystä.Gallerian yläkerrassa esillä olleen kokonaisuuden nimi on "Aikansa elänyt". Kokonaisuus muodostuu töistä, joissa on kussakin yksi ajan ja käytön kuluttama työskentelyväline. Kokonaisuuden työt ovat akryylimaalauksia.
Viimehetken viimeistelyä.Eeva-Maija Penttilä toteaa näyttelyn pitämisestä, että se on "kuin tuuletusta kovalla pakkasella: kirpeää ja hyvin tarpeellista, jotta pääsee eteenpäin. Toki on muistettava, että aina on myös riski saada lunta tupaan. Kuvataiteellinen työ on yksinäistä ja siksi vuorovaikutus esimerkiksi näyttelyn kautta on taiteilijalle välttämätöntä."
Loppuun puristettu.Penttilä haki tietoisesti näyttelypaikkaa, joka olisi tilana kaunis, epäkaupallinen ja kävijöiden helposti lähestyttävissä - ei siis mikään myyntinäyttely. Helsingissä on muutama kulttuurin monitoimikeskus, jossa ihmisillä on tapana käydä mm. konserteissa ja muissa kulttuuritapahtumissa. Kynnys piipahtaa samassa rakennuksessa sijaitsevassa taidegalleriassa on matalalla. Penttilän näyttelyssä Stoassa oli lähes 400 kävijää.
Solmussa.Penttilän mukaan opettajankouluttajan työ on hyvin antoisaa – kuvataidekasvatuksen parissa työskentely on tarpeellista ja virkistävää oman taiteellisen työskentelyn kannalta. Myös kosketus omaan kuvalliseen ilmaisuun ja sen kehittäminen on hänen mielestään tärkeä ulottuvuus pyrittäessä ymmärtämään taiteellisen työn syntyyn liittyviä moninaisia prosesseja. Taidenäyttelyjen järjestämisessä on iso työ ja niitä on mahdollista järjestää 2–3 vuoden välein. Penttilä toteaa olleensa etuoikeutetussa asemassa, sillä erityisesti nuoret taitelijat joutuvat ottamaan taloudellisen riskin taidenäyttelyjä järjestäessään. Hän haluaa kiittää Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahastoa näyttelyn saamasta tuesta. (JV)
Tulen valopuku.
Pacific rim -konferenssi San Diegossa (University of California, laboratory of comparative human cognition)
"Cross-cultural Perspectives on Learning and Development Through Art and Play"
Konferenssi (4.–9.11.2005) oli jatkoa aiemmin käynnistyneelle tutkimusyhteistyölle amerikkalaisten ja japanilaisten leikin ja oppimisen tutkijoiden kanssa. Kolmikantayhteistyön lähtökohtana on ollut yhteinen huoli varhaiskasvatuksen ja koulun osuudesta lasten kehityksessä. Vaikka USA:ssa, Japanissa ja Suomessa ollaan yhtä mieltä siitä, että leikki on välttämätön ja tietyssä iässä tärkein kehitykseen vaikuttava toiminta, yhä varhemmin aloitetaan systemaattinen lasten tietojen ja taitojen treenaus. Tärkeäksi kehitystekijäksi todettu leikki on jäänyt täysin syrjään koulun toiminnasta. Sama kehityssuunta on nähtävissä lasten taiteellisen ja esteettisen ilmaisun kehittämisessä.
Leikkiin perustuvaa, juonellista oppimista hyödyntävää oppimisympäristöä kuvataan järjestäjien projektisuunnitelmassa seuraavasti: "In an attempt to reach a younger population of children (ages 4–8 years) the Fifth Dimension program has been expanded recently to include playworld pedagogy, a set of pedagogical techniques developed by Scandinavian scholars, Gunilla Lindqvist and Pentti Hakkarainen. A Playworld is a kind of "cultivated" pretense in which children are intensively supported by adults (teachers, educators, researchers) who bring to play collectively accumulated experiences, interpretations, and ways of dealing with different problems through aesthetic forms (scripts, props, costumes). Following the general structure of traditional Fifth Dimension interventions, adults participate in the Playworld as more experienced play partners. Together with children these adults jointly enact narratives (based upon popular children stories, folktales, fables, etc.), and discuss and resolve social conflicts, moral dilemmas and other problems. Both the traditional computer-based Fifth Dimension and the preschool Playworld Fifth Dimension programs have started to place more emphasis on productive and artistic aspects of children's play, making use of new possibilities which multimedia and digital arts (e.g., web page design, digital narratives, etc.) now provide."
Hankkeen tavoitteena on tuottaa yhteinen kirja leikistä ja juonellisesta oppimisesta, jossa empiirinen materiaali on koottu kolmesta maasta. Tarkoituksena on vertailla juonellista oppimista eri kulttureissa. Toteutettu leikkimaailma perustui samaan kirjalliseen kehystarinaan (C. Lewis, "Velho ja leijona") San Diegossa ja Hyvinkäällä. Japanissa empiiristä aineistoa on koottu Tokion lähettyvillä (IBI – päiväkodin YOKKAI tarina ammattinäyttelijöiden esittämänä) ja Sapporossa (KODOMO-projektin avaruustarina). Eri kulttuureista tulevien aineistojen yhteistä analysointia varten on otettu käyttöön uutta tekniikkaa, jonka avulla voidaan aineistoja vaihtaa ja anlysoida ristiin. Toinen yhteistyön suunniteltu tuotos on DVD manuaali juonellisen oppimisen ympäristöjen (leikkimaailmat) rakentamisesta. (PH)
Japanilainen YOKKAI Konaki-jiji hahmo, joka on sekä nuori,
että vanha. Ibi päiväkodin kokeilussa näyttelijä rakensi elävän hahmon.
Pohjanportti
Pohjanportti-portaali avattiin tiistaina 1.11. kello 11 Kajaanin kaupunginkirjaston Elias-salissa. Pohjanportin avajaiset pidettiin samaan aikaan kolmella paikkakunnalla Rovaniemellä, Oulussa ja Kajaanissa. Kajaanissa paikalla oli kirjastolaisten lisäksi yliopistokeskuksen johtaja professori Juhani Suortti ja ammattikorkeakoulun rehtori Arto Karjalainen, kirjastoyhteistyöryhmän jäseniä sekä tiedotusvälineiden edustajia.
Pohjanportti on palvelu, joka sisältää kirjastojen elektronisia aineistoja. Se on pohjoisten kirjastojen yhteinen ja yhteistyössä rakennettu tiedonhakuportaali. Pohjanportissa ovat mukana Oulun, Lapin ja Kainuun maakuntakirjastot, yliopistokirjastot sekä ammattikorkeakoulujen kirjastot. Pohjanportti mahdollistaa haun useasta eri tietokannasta yhtä aikaa. Asiakas voi hakea joko itse valitsemistaan aineistoista tai kirjaston järjestämistä valmiista aihealueista ja aineistoryhmistä. Nyt esimerkiksi voi yhdellä haulla selvittää löytyykö kiinnostava kirja Kajaanin kirjastoista (yliopistokeskuksen, ammattikorkeakoulun ja kaupunginkirjastosta). Pohjanportti on osa kansallista Nelli-tiedonhakuportaalia.
Juhani Suortti ja Arto Karjalainen kiittivät puheenvuoroissaan kirjastojen hallintorajat ylittävää yhteistyötä. Arto Karjalainen mainitsi Pohjanportin olevan helppokäyttöinen ja toivoi, että se otettaisiin laajasti käyttöön.
Pohjanportti löytyy esim. osoitteesta http://www.kirjasto.oulu.fi/ajankohtaista/ tai http://www.kirjasto.oulu.fi/ > Nelli-portaali > vaihda portaalia > Pohjanportti. Yliopistokeskuksen kirjasto opastaa talven mittaan opiskelijoita ja henkilökuntaa Pohjanportin ja Nellin käytössä. (OV)
Kansainvälinen opetusharjoittelun kehittämisen konferenssi Sloveniassa 30.9.2005
Slovenian kolmanneksi suurin ja uusin yliopisto University of Primorska järjesti kansainvälisen konferenssin opetusharjoittelun kehittämisestä. Yliopisto sijaitsee Välimeren rannalla Slovenian lyhyellä rannikolla Koperin (Capo di Istria) kaupungissa runsaan sadan kilometrin etäisyydellä maan pääkaupungista Ljubljanasta. Opiskelijoita tuoreessa yliopistossa (perustettu 2003) on noin 4000. Konferenssin järjestysvastuussa olleessa kasvatustieteiden tiedekunnassa on varhaiskasvatuksen, perusopetuksen sekä matematiikan ja tietojenkäsittelyn opinto-ohjelmat. Tiedekunnan didaktinen tutkimus pyrkii tukemaan opetuksen kehittämistä.
Konferenssi liittyi EU:n rahoittamaan ohjelmaan, jossa tavoitteena oli kehittää yliopisto-opetuksen ja kenttäkoulujen välistä yhteistyötä. Ohjelma koostui pääasiassa kokeiltavana olleiden harjoittelukäytänteiden raportoinnista. Professori Pentti Hakkarainen oli kutsuttu esittelemään key-note luennoitsijana Kajaanissa käynnistyneen harjoittelukokeilun teoreettisia periaatteita ja harjoittelupilottien tuottamia ideoita opetusharjoittelun kehittämisestä. Harjoittelun kolmikantamallia käsittelevä esitys oli otsikoitu: ”Kehitykseen osallistuminen – uusi opettajankoulutuksen harjoittelumalli”. Luennon jälkeen käytiin vilkas keskustelu ja konferenssiin varattu aika ylitettiin kolmella tunnilla.
Kasvatustieteiden tiedekunnan dekaani ja Slovenian opetusministeriön edustajat ilmaisivat halukkuutensa solmia pysyviä vaihtosuhteita opetusharjoittelun lisäksi opetuksen ja tutkimustoiminnan kehittämiseksi. Erityisesti mielenkiinnon kohteena olivat varhaiskasvatuksen maisteriohjelma, juonellinen oppiminen ja leikki. (PH)
Merkittävä kirjalahjoitus Silmulle
Professori Michael Cole on lahjoittanut kymmenen kappaletta kirjaansa ”Development of Children” Silmun opiskelijoiden oppimateriaaliksi. Kyseessä on kirjan viides uudistettu laitos, joka on suosituin kehityspsykologian perusmateriaali amerikkalaisissa yliopistoissa. Kirjaa tullaan käyttämään lasten kehitykseen perehtymisen lähdemateriaalina. Lahjoituksen arvo on noin 1300 dollaria. Silmussa toimiva luovan leikin kerho tarjoaa opiskelijoille erinomaisen mahdollisuuden saada tuntumaa lasten leikkiin ja yrittää kehittää sitä käytännössä. (PH)
EEBO – vanhoja kirjoja digitaalisesti
FinELib-konsortio eli Kansallinen elektroninen kirjasto on ostanut yliopistojen käyttöön vanhoja englanninkielisiä kirjoja digitaalisessa muodossa. Tietokanta sisältää englantilaista kirjallisuutta vuosilta 1470–1700, tällä hetkellä n. 90 000 dokumenttia. Kaikkiaan tietokannassa tulee olemaan 125 000 dokumenttia, kun se on valmis v. 2011.
Kaunokirjallisuutta, tiedettä, yhteiskunnallisia, hallinnollisia ja uskonnollisia kirjoituksia, kausijulkaisuja, kalentereita, pamfletteja ja puheita sisältyy tietokantaan. Vuosilta 1640–1660 on erityinen Thomason Tracts -kokoelma, missä on runsaasti myös julkaisematonta aineistoa. Dokumenttioriginaalit on skannattu, fontti siis vuosisatojen takaa, mutta luettavuudeltaan on antiikva helpompi kuin meillä ennen käytössä ollut fraktuura. Shakespearen sonetit, Francis Baconin filosofiset ja luonnontieteelliset kirjoitukset, ensimmäisen Elisabet-kuningattaren rukoukset, Oliver Cromwellia vastaan tähdätyt vallankaappaussuunnitelmat, kasvienkeruuopas 1600-luvulta ym. on nyt luettavissa tietokoneen näytöltä kuin faksimilepainoksena.
Kokoelma on hyödyllinen historian, kielitieteen, kirjallisuuden, teologian ja tieteenhistorian tutkijoille. Mikäli ECCO-tietokanta, jonka ostamiseen Opetusministeriö on myöntänyt tukea, hankitaan yliopistojen elektronisiin kokoelmiin, niin myös 1700-luvun kirjallisuus olisi alkuperäisasussa tutkijoitten käytössä. ECCO eli Eighteenth Century Collections Online sisältää lähes kaiken englanninkielisissä maissa (myös muilla kielillä) painetun kirjallisuuden yhteensä noin 250 000 nimekettä. (HA)
Pastaa, proseccoa ja Rooman suuria nähtävyyksiä
Kello oli yksitoista torstai aamupäivänä, kun puhelimeni soi ja isosiskoni soitti. "Mitä teet viikonloppuna? Tulisitko mun kans Roomaan?" kuului puhelimesta. Vastausta ei tarvinnut kauaa miettiä. Niinpä istuinkin jo seuraavana aamuna kuudelta lentokoneessa Oulun kentällä, valmiina aloittamaan matkani Italian hienoimpaan kaupunkiin, Roomaan, jossa en vielä aikaisemmin ollut päässyt käymään.
Sää oli lämmin, mutta hieman sateinen koneen laskeutuessa Rooman kentälle. En kiirehtinyt, sillä tiesin, että minulla olisi vielä odoteltava neljä tuntia Sveitsistä lentävää isosiskoani ennen kuin pääsisin näkemään Rooman. Täytyy myöntää, että kasvatussosiologian kirjan lukemiseen keskittyminen oli hieman vaikeaa kaiken sen lentokentän tuloaulan tohinan keskellä. Taas kerran olin päässyt nauttimaan vieraasta kulttuurista, joten pakko oli vähän väliä laskea kirja alas syliin ja vilkuilla ympärillä olevia ihmisiä. Italialaiset ottamassa vastaan tuttujaan ja antamassa poskisuudelmia. Mies seisoskelemassa valtavan ruusupuskan kanssa odottaen naisystäväänsä. Amerikkalaisturisteja valtavine laukkuineen ja paljon monia muita jotka pääsisivät pian nauttimaan kaikesta siitä, mitä Rooma pitää sisällään. Matelevalta tuntuvan neljän tunnin jälkeen siskoni saapui pikku Sissi- koira mukanaan. Tavarat taksiin ja äkkiä suunta kohti Rooman keskustaa ja sen lukuisia nähtävyyksiä.
Tässä kohtaa täytyy sanoa, että kolme päivää Roomassa ei riitä mihinkään. Kaikkien lukuisten tunnettujen nähtävyyksien lisäksi Rooma itsessään on jo nähtävyys. Tällä tarkoitan sitä, että ei tarvinnut kuin astua ulos hotellista ja joka puolella riitti ihasteltavaa. Kaikki lukuisat vanhat ja hienot rakennukset, myös normaalit asuinrakennukset olivat upeita. Suuria hienoja kirkkoja oli niin tiheään, että monen nimet puuttuivat kartasta. "Ne on vaan jotain 'pikku kirkkoja'. Niitä on joka puolella", sanoi siskoni kun yritin kysellä kirkkojen nimiä ja luulin lähes jokaista joksikin tunnetuksi kirkoksi… Koska aikaa oli niin vähän, päätimme kiertää ne "must see" kohteet, jotka Rooman useasti nähnyt siskoni osasi valita. Colosseum, Forum Romanum-rauniot, Espanjalaiset portaat, Fontana Di Trevi, Pantheon ja Vatikaanin Pietarin kirkko. Unohtamatta jäätelöbaaria, josta sai 100 erilaista itse tehtyä jäätelöä!!!
Colosseum oli upea näky iltavalaistuksessaan. Toivottavasti
kuvasta välittyy edes jonkinlainen tunnelma.Lauantaiaamu valkeni lämpimänä ja aurinkoisena. Aamupalan jälkeen suuntasimme kulkumme kohti metroasemaa ja siellä metroon, joka veisi meidät Vatikaanin suuntaan. Vaikka syksy oli jo pitkällä turisteja silti riitti ja Sixtuksen kappeliin vievä jono näytti monen tunnin mittaiselta, joten päätimme jättää sen seuraavaan kertaan. Suuntasimme kulkumme kohti aukiota ja siellä sijaitsevaa Pietarin kirkkoa. Jonot eivät olleet aivan mahdottomat, joten lyöttäydyimme muiden turistien sekaan. Ilma ei todellakaan ollut syksyinen. Ulkona oli lämmintä reilut parikymmentä astetta. Siinä helteessä päätimme kuitenkin, että kiipeämme ehdottomasti kaikki 327 porrasta Pietarin kirkon kupoliin, koska tänne olin vihdoin ja viimein päässyt. Matka kupoliin oli melko mukava aina siihen asti kun päästiin hissistä ulos ja päättymättömältä tuntuva portaiden kipuaminen alkoi. Ei muuta kun ylös! Kun olimme jo melkein kupolissa, iski minuun sanoisinko pienoinen paniikki, kun kuulin edellä menevän ruotsalaisperheen pikkupojan itkevän ja sanovan, ettei halua mennä ylös. Ei ainakaan niitä portaita… Ahtaanpaikankammon omaavana kävi mielessä jo ajatus, loppuisiko matkani kupoliin siihen. Edellä ollut poika kuitenkin rohkaistui ja päätin kiivetä perässä. Edessä nousevat kierreportaat olivat kapeimmat, mitä olen eläissäni nähnyt ja turvallisuuden tunnetta oli lisäämässä vielä (pelkkä) ylös menevä köysi, joka toimi portaiden "keskipisteenä". Näkymä kupolista oli upea ja todellakin sen kuntoilun arvoinen. Kupolin jälkeen kiertelimme vielä kirkon läpi, joka oli upea kaikkine patsaineen ja maalauksineen.
Näkymä kupolista.Päivä oli jo pitkällä joten päätimme suunnata kulkumme kohti kaupungin ydinkeskustaa ennen kuin kaikki kaupat ehtisivät mennä kiinni. Kiertelimme Roomaan lukuisissa putiikeissa ja löytyihän sieltä ostettavaa molemmille siskoksille. Kädet täynnä kasseja astelimme sinne kauan odottamaani jäätelöbaariin ja voi sitä herkkujen määrää! Jonkinmoista valinnanvaikeutta oli ilmassa, joten päädyimme ostamaan jäätelökupin, johon sai kuutta eri makua :) ja jaoimme sen. Tällä kertaa valinnat ei oikein osunut nappiin, joten päätettiin siinä samassa, että samaan paikkaan tultaisiin myös seuraavana päivänä. Kävelimme ympäri kaupunkia ja istahdimme välillä aukioiden laidalle kuppiloihin seurailemaan kaikkea, mitä ympärillä tapahtui. Nähtävyyksistä ja shoppailusta uupuneina otimme taksin hotellille. Pienet nokoset ja sen jälkeen vähän proseccoa ja syömään ihanaa italialaista ruokaa ja sitten vatsat täynnä unten maille.
Sunnuntaiaamu oli vielä aurinkoisempi kuin lauantai oli ollut. Ihan ensimmäiseksi menimme Pantheonille. Jaanan ja Sissin odotellessa suihkulähteen äärellä ulkopuolella minä kävin katsastamassa Pantheonin. Rakennus oli suuri ja näkemisen arvoinen. Jonkin aikaa meni siinä ihmetellessä, miten oli mahdollista että rakennus pysyi pystyssä, eikä sortunut, sillä katto oli raskas ja halkaisijaltaan eritäin suuri. Otimme muutamat kuvat ja päätimme pysähtyä aukion laidalle terassille nauttimaan aurinkoisesta säästä ja siinä sivussa lasilliset proseccoa. Pantheonin jälkeen kävimme tutussa jäätelöbaarissa ja tällä kertaa kuuden maun satsimme oli täyskymppi! Mieli ja vatsat tyytyväisinä kävelimme Fontana Di Trevi:lle, jossa heitin kolikkoni veteen ja sen myötä toivomukseni, joka jääköön salaisuudeksi.
Fontana Di Trevi, minä ja Sissi.Suihkulähde oli upea ja ihastelevia ihmisiä riitti. Päätimme kävellä vielä ympäriinsä ja katsoa olisiko mitkään kaupat enää auki. Löytyihän niitä kauppoja ja taisi jokunen vaatekin lähteä mukaan. Päätimme kävellä hotellillemme pienen mutkan kautta ja käydä vielä katsomassa Romulusta ja Remusta. Epäilyistäni huolimatta Jaana muisti oikein ja löysimme sen. Patsas osoittautui yllättävän pieneksi ja se oli aika huomaamattomassa paikassa. Ylhäältä, jossa patsas sijaitsi, oli hyvät näkymät muualle ympäristöön. Forum Romanum:n -rauniot näkyivät hienosti ja pysähdyimme hetkeksi ihastelemaan näkymää. Pitkän kävelyn jälkeen hotelli vihdoin oli edessämme ja viimeinen päivä Roomassa läheni loppuaan. Otimme pienet kauneusunet ja sen jälkeen olikin aika lähteä kauniina ;) syömään. Lopulta mieleinen paikka löytyi ja pääsimme nauttimaan taas loistavasta italialaisesta ruuasta ja viinistä. Pastaa ja jälkiruokakakkua vatsat täynnä astelimme hotellille. Vielä pari sanaa seuraavan aamun taksivarauksesta "respan" miehen kanssa ja sitten pakkaamaan laukku ja nukkumaan.
Herätyskelloni soi kello 04.30. Puin vaatteet reippaasti päälle ja Jaana ja Sissi saattelivat minut ulos, jossa autonkuljettaja jo odottelikin. Vielä hyvästit ja kiitokset siskolleni, jonka lento lähtisi myöhemmin sinä päivänä, ja niin kotimatka pääsi alkamaan. Matkalla lentokentälle olin varma siitä, että tänne vielä joskus palaisin paremmalla ajalla, sillä niin paljon jäi vielä näkemättä ja tokihan Suomessa tulee ikävä kunnon pastaa, proseccoa ja italialaista jäätelöä ;)! (HK)
Moninainen – luentosarja naiseudesta
Kainuun kesäyliopiston yleisöluentosarja käsittelee tänä talvena naiseutta. Moninainen-luentosarja naiseudesta tarkastelee naisen ulkonäköä ja siihen kohdistettuja odotuksia, äitiyttä, naisena olemista miesten rinnalla ja miesten maailmassa sekä suvussa perittyjä naisen rooleja.
Luentosarja käynnistyi keskiviikkona 9.11.05 TtT, tutkija Raili Välimaan (Jyväskylän yliopisto) luennolla Ulkonäköihanteet ja tyttöjen terveys.
TtT Raili Välimaa, JY.Raili Välimaa käsitteli luennossaan nuorten, erityisesti tyttöjen identiteetin kehitystä ja miten se vaikuttaa käsitykseen omasta kehosta. Identiteetissä on erotettavissa sosiaalinen, ruumiillinen ja psykologinen ulottuvuus ("Millaista on vuorovaikutukseni ja toimintani muiden kanssa?", "Miten koen itseni ja ilmaisen itseäni kehoni kautta?", "Millainen minä olen?"). Erityisesti tytöillä ruumiillisen identiteetin ja oman kehonkuvan muodostumiseen vaikuttavat paitsi sisäiset ominaisuudet ja murrosikään liittyvä kasvaminen, myös ulkoapäin tulevat naisiin kohdistuvat odotukset. Muodin ja kulutuksen visuaalinen kuvasto käyttää naisen kehoa viestinnän välineenä; markkinointi on viettelyä. Nuoren tehtävä on ratkaista, miten ottaa tämä malli osaksi omaa minäkertomustaan.
Oman ruumiillisen identiteetin muodostuminen vaatii oman kropan tuntemusta. Vanhempien hyväksyvä kosketus pienestä pitäen, samoin kuin liikuntaharrastukset auttavat tutustumaan omaan kehoon. Toisaalta ulkoapäin medioista tulevat "mahdottomat mallit", laihuuden vaatimus yhdistettynä muodokkuuteen, samanaikaisesti viaton ja seksikäs olemus hämmentävät nuorta. On myös osoitettu, että sukupolvien välisen huolenpidon heikkeneminen, arkisimmassa muodossaan yhteisten ruoanlaitto- ja ruokailuhetkien väheneminen vievät nuorelta mahdollisuuksia oman identiteetin kokemuksen vahvistumiseen ja sitä kautta terveyden kokemiseen.
Suhde omaan painoon on yksi keskeisimpiä nuorten tyttöjen terveyden kokemisen ulottuvuuksia. Tytöt pohtivat paljon suhdettaan ruokaan ja kontrolloimalla omaa syömistään he voivat hakea hallinnan tunnetta omaan elämäänsä ja terveyteensä. Kun nuorilta on kysytty, miksi laihtuminen on tärkeää, vastaukset ilmentävät selkeästi sosiaalisten syiden vaikuttavan mielipiteisiin. Hoikat saavat parempaa kohtelua eikä heitä kohtaan ole sellaisia ennakkoluuloja kuin pulskempia. Koulu on julkinen tila, jossa nuoren keho on katseiden ja arvioinnin kohteena, arvioinnin ollessa usein ankaraakin. Nuoren tulee olla "tietynlainen mutta ei liiallinen", ei liian lihava, ei liian pitkä tai lyhyt jne. Kun nuori muodostaa käsitystä omasta ruumiistaan, tärkeiden ihmisten kuten vanhempien ja ystävien katse ja palaute ovat hänelle tärkeänä tukena.
Luennot jatkuvat seuraavan ohjelman mukaan: NYKYÄITIYDEN ODOTUKSET JA TODELLISUUS tutkija Eija Sevón keskiviikko 7.12.2005
NAISEN ERITYISLAATU psykoterapeutti, kirjailija, kouluttaja Britt-Marie Perheentupa keskiviikko 25.1.2006
NAISEN MALLIT SUKUPOLVIEN KETJUSSA kirjailija, Perheasian neuvottelukeskuksen johtaja (eläkk.) Kirsti Ijäs keskiviikko 22.2.2006
Luennot järjestetään kello 17.30–19.30 Kajaanin kaupunginkirjaston Kalevala-salissa, osoitteessa Kauppakatu 35, Kajaani. Luentosarjamaksu on 35 €, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät 25 € Yksittäiset luennot 10 €/ luento. (APi)
Vuoden 1905 suurlakko Kajaanissa
Venäjän keisarikunta joutui mullistuksen kouriin Pietarin verisunnuntain tapahtumien jälkeen alkutalvesta 1905. Vallankumouksellinen liikehdintä huipentui saman vuoden syksyllä, jolloin Venäjän Rautatieläisten Liitto julisti yleislakon koko valtakuntaan. Rautatielakolla oli melkoiset vaikutukset laajassa maassa. Venäjän lakkoliike levisi myös Suomeen 29. lokakuuta ja herätti suomalaiset mielenosoituksiin, jotka lopulta paisuivat valtakunnalliseksi suurlakoksi 30. lokakuuta 1905.
Suurlakko alkaa Kajaanissa
Kajaanissa valtakunnallisesta suurlakosta saatiin tietää vasta tiistaina 31. lokakuuta, jolloin paikallinen Kajaanin Lehti julkaisi ylimääräisen numeron, jossa kerrottiin, että junaliikenne oli pysäytetty Savon radalla. Näin Kajaani oli joutunut liikennemottiin ja junalakon myötä lakkoliike levisi myös syrjäiseen Kainuuseen. Suurlakko alkoi Kajaanissa kuitenkin nihkeästi tietojen puuttumisen vuoksi. Paikallinen työväki piti kokouksensa 31. lokakuuta Säisän talossa sijainneessa työväenyhdistyksen talossa. Kiihkeässä kokouksessa yhdistys valitsi lakkotoimikunnan, johon nimettiin viisi paikallista aktivistia. Kokouksessa päätettiin myös liittyä valtakunnalliseen suurlakkoon seuraavasta aamusta eli 1. marraskuusta lähtien.Yleinen lakkohuuma tarttui myös Kajaanin nuorsuomalaisiin, jotka halusivat sen avulla päästä eroon Helmikuun manifestin jälkeisistä poliittisista kahleista. Keväästä 1905 lähtien Kajaani oli ollut ankarassa käymistilassa. Kaupungin porvarillisesti asennoituneesta väestöstä suuri osa oli hakeutunut vanhasuomalaisten leiriin. Pieni ei ollut myöskään se nuorsuomalaisten joukko, joka tunsi perustuslailliset näkemykset omikseen. Kajaanissa noihin aikoihin venäjänkielen opettajana vaikuttanut nuori maisteri Ilmari Calamnius eli Kianto oli vankka nuorsuomalaisuuden kannattaja. Laillisuuden kiivaana puolustajana hän oli myös vilkkaassa kanssakäymisessä paikallisen työväenyhdistyksen jäsenten kanssa.
Ilmari Kianto seurasi intensiivisesti Kajaanin ja koko valtakunnan suurlakkotapahtumia. Kiannon innostuneisuus näkyy erittäin hyvin hänen suurlakonaikaisessa päiväkirjassaan, jota hän hyödynsi myöhemmissä lehtikirjoituksissaan ja Pyhä viha -teoksessaan. Ensimmäisen lakkoillan tuntoja hän tilitti näin:
"31.10.1905 (...)Pimeä syysilta. Postijuna ei saapunut! Ääretön hiljaisuus vallitsee kaupungissa. Ämmäkoski kolkosti pauhaa linnanraunioiden ympärillä. Mitä ihmettä lienee ilmassa? Miksi ei juna tullut? Onko puhkeamassa joku myrsky? Istu ja pala! Nyt ollaan käsissä..."
Seuraavana aamuna, 1.11. Kajaanissa vallitsi poikkeuksellinen hiljaisuus, kun suurlakon vaikutukset alkoivat tuntua. Muutamat kauppapuodit pitivät kuitenkin vielä sitkeästi oviaan auki, mutta posti oli sulkenut jo ovensa. Pankit sen sijaan vielä epäröivät, kunnes paikallinen Yhdyspankki sulki ovensa. Kansallispankin konttori ei kuitenkaan suostunut liittymään lakkoon, sillä vanhasuomalainen pankinjohtaja Ticcander kieltäytyi sulkemasta pankin ovia. Kaupungin koulut olivat aluksi epäilevällä kannalla, mutta lopulta nekin lopettivat toimintansa ja lapset lähetettiin koteihinsa.
Ilmari Kianto lienee ollut koko kaupungissa ainoa, joka ymmärsi suurlakon laajemmat yleisvaltakunnalliset yhteydet. Hän oli ollut Venäjällä ja tunsi jonkin verran sosiaalivallankumouksellisten tavoitteita. Lisäksi hän saattoi saada venäjänkielen taitonsa vuoksi ensikäden tietoja lakkolaisten pyrkimyksistä. Nuorella maisterilla oli Ranskan vallankumous ja sen tapahtumat kirkkaana mielessään, kun hän ryhtyi laatimaan Kajaanin kansalliskaartin ohjesääntöä ja ulkoisia muotoja. Kiannon laatimasta kaartin ohjesäännöstä näkyy selvästi hänen aikoinaan saamansa sotilaskoulutus, mutta myös hänen senhetkiset kumoukselliset ja vapautta korostavat ihanteensa. Kajaanin kansalliskaartiin kuului aluksi perustuslaillisia ja paikallisen työväestön edustajia. Kaarti kierteli jämeränä kaupungilla ja valvoi, että kaikki mahdolliset tahot sulkivat ovensa ja ryhtyivät lakkoon. Se valvoi myöskin, ettei mitään järjestyshäiriöitä ilmennyt. Jopa jokirannassa jäisessä virrassa pyykkejään huljuttelevat pyykkärieukot ajettiin pyykkivasuineen koteihinsa äkäisistä vastalauseista huolimatta.
Suurlakko laajenee ja kärjistyy
Myöskin Kajaanin ainoa santarmi sai kokea väkijoukon vihat niskoissaan. Hänet riisuttiin hieman kovakouraisesti aseista ja miekkosen käskettiin häipyä kaupungista niin nopeasti kuin suinkin. Miesparka pakenikin henkensä hädässä aina Mainuan kestikievariin asti, mutta sieltä hän joutui palaamaan takaisin, sillä ärhäkkä kievarinpitäjä kieltäytyi tarjoamasta hänelle kyytiä Iisalmen suuntaan. Vasta lakkoviikon lopulla hän kaikkosi perheineen kaupungista.Hankalin tilanne oli Kajaanin seminaarissa, jonka johtaja Volter Högman (myöh. Rihtniemi) kuului kaupungin vanhasuomalaisten johtomiehiin eikä hän hyväksynyt lakkoa. Hän ei myöskään suostunut keskeyttämään seminaarin toimintaa, vaikka perustuslaillisten ja työväenyhdistyksen lähetystö kävi sitä häneltä jyrkkään sävyyn vaatimassa.
Kajaanin seminaarin vanhassa päärakennuksessa pidettiin Kajaanin
suurlakon tärkeimmät kokoukset. Vanha päärakennus paloi vuonna 1929.
Vanhasta, suurlakon aikaisesta rakennuskannasta on säilynyt vain
käsityöverstas ja kirjasto, jossa 1900-luvun alussa toimi seminaarin kansakoulu.
Suurlakon aikana kaikki innokkaat kaupunkilaiset eivät mahtuneet seminaarin
juhlasaliin, joten osa väestä kuljeskeli kampusalueella. Viestintuojat toivat
heille väliaikatietoja seminaarin juhlasalista, jossa Kianto ja seminaarinjohtaja
Volter Högman (Rihtniemi)iskivät yhteen. Kuvat: Reijo Heikkinen.Kajaanin suurin joukkokokous pidettiin marraskuun 2. päivänä, jolloin monisatapäinen joukko yritti mahtua työväenyhdistyksen tiloihin Säisän taloon. Koska suurin osa kokoukseen tulijoista olisi joutunut jäämään rakennuksen ulkopuolelle, kansalaiskokous päätettiin siirtää Kajaanin uuden seminaarin tiloihin. Siihen seminaarinjohtaja Volter Högman ei kuitenkaan suostunut ja kielsi ärhäkästi kokouksen järjestämisen. Joukkovoimaansa luottanut väkijoukko ei kiellosta kuitenkaan piitannut vaan kerääntyi seminaarin päärakennuksen juhlasaliin. Kaikkiaan tähän vallankumouksellisen innon siivittämään tilaisuuteen osallistui noin puolen tuhatta ihmistä, joka oli noin 30 prosenttia Kajaanin silloisesta väkiluvusta. Näin tämä Kajaanissa pidetty kokous oli suhteellisesti ottaen suurimpia suurlakkoviikon tilaisuuksia. Vallankumouksellisen tilaisuuden sihteerinä toimi Ilmari Kianto, joka kuvaili sen kiihkeitä tunnelmia näin:
"Kansalaiskokous alkoi klo 10. Se oli kamala kokous, ehkä kamalin, mitä lie Kajaanin uudenajan historiassa ilmennyt. Siellä oli joukossa herra Högman ja yhteentörmäystä ei mitenkään voitu välttää. Högman lausui ajatuksen 'mitä kaikki nämät mullistukset merkitsevät?' , mutta saipa hän tästä sellaisen löylytyksen, että sen ikänsä muistaa. Eräskin sosialidemokraatti huusi hänen korvaansa. - Onpa se merkillistä, että yksi seminaarinjohtaja, joka on käynyt koulua ehkä 30 vuotta, tietää vähemmän kuin tavallinen raaka työmies!
Tämä oli vasta myrskyn alkua ja enteitä. (…)Kansalaiskokous hajosi vihdoin 4 tuntia kestäneen riehunnan jälkeen, mutta ennen kuin ilta pimeni, hulmahti kymmenittäin sinivalkoisia lippuja liehumaan kaupunkilaisten katoilla. Ilma oli täynnään kiihtymystä ja sähkösanoma toinen toistaan kutkuttavampi singahti illan tullen kaupunkiin, joka muuten oli eroitettu kaikesta yhteydestä muun maailman kanssa."
Perjantaina 3. päivänä marraskuuta suurlakko saavutti Kajaanissa suurimman laajuutensa, sillä kaupat ja pankit saatiin lopulta kaikki kiinni. Muuten kaupungissa oli hiljaista. Oli kuin kulkutauti olisi vieraillut sen kujilla. Vain taloista marraskuun hämärään kohoavat savupatsaat osoittivat, että kaupungissa oli vielä elämää ja ihmisiä. Silloin tällöin Kajaanin kujilla riensi suojeluskaarti, joka valvoi, että kaikki kaupunkilaiset noudattivat lakkopäätöstä. Siinä marssi rintarinnan maisteri ja työmies. Samana iltana pidettiin vielä uusi lakkokokous, jossa Ilmari Kianto piti tulisen puheen Venäjän vapaustaistelusta. Räväkästi hän huusi alas hirmuhallitsijat ja virkavallan väärinkäyttäjät ja vaati tasa-arvon toteuttamista yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Myöskin uskonnonvapautta ja omantunnon vapautta hän vaati ja kehotti suomalaisia tukemaan venäläisiä lakkolaisia.
Puheensa jälkeen hän sai raikuvat suosionosoitukset laajalta kuulijakunnaltaan, johon vielä kuului sekä perustuslaillisten että työväestön edustajia. Lakkolaiset olivat sytyttäneet sinne tänne tervasoihtuja, jotka loimottivat pimenevässä illassa. Soihdut loivat pitkiä, uhkaavia varjoja Raatihuoneentorin ympärillä olevien rakennusten seinille.
Erimielisyydet lisääntyvät
Tunnelmaa kiristivät toinen toistaan kiihkeämmät sähkösanomat, jotka singahtelivat Etelä-Suomesta korpikaupunkiin. Rautatieasemalla toimiva lennätin oli lakkolaisten valvonnassa ja he pyrkivät estämään suurlakon toimintaa häiritsevien uutisten leviämisen väestön keskuuteen. Aluksi etelästä singahtelevat uutiset kertoivat Pietarin olevan tulessa, senaatin erottamisesta ja keisarin vangitsemisesta, mutta kun Etelä-Suomessa perustuslailliset ja sosialistit ajautuivat suurlakon lopulla erimielisyyksiin lakon tavoitteista, Kajaanin työväenliikkeen keskuuteen singahteli pian sähkösanomia, joissa kehotettiin perustamaan itsenäisesti toimivia punakaarteja. Perustuslailliset saisivat tulla toimeen omillaan.
Kajaanin aseman lennätin oli lakkolaisten hallussa suurlakon aikana.
Sen kautta kaukana kaikesta sijannut kaupunki sai tietoja Etelä-Suomen
tapahtumista. Junaliikenne alkoi uudestaan vasta illalla 6.11.1905.
Kuva: Reijo Heikkinen.Monista muistakin seikoista kävi ilmi, että suurlakon alussa yksimielisinä esiintyneet perustuslailliset ja työväenliikkeen edustajat olivat lakon lopulla ajautuneet erilleen. Ilmari Kiantokin, joka oli lakon alussa esiintynyt kuin kansantribuuni ja saanut puoluerajat ylittäviä suosionosoituksia, huomasi pian, että hänen kuulijakuntansa oli huvennut melkoisesti. Työväestö piti häntä vaatimuksineen liian herraskaisena ja jopa yltiöpäisenä nulikkana ja halusi omat edustajansa johtoon. Paikallisen työväestön epäluulo kohdistui kaikkiin kaupungin säätyläisiin ja ruotsinkielisiin. Niinpä perjantaiaamuna 4. marraskuuta puolensataa työmiestä kokoontui Raatihuoneentorille ja vaati ruotsinkielisten ja venäjänkielisten katukilpien maalaamista umpeen. Sitä perustuslailliset eivät kuitenkaan hyväksyneet ja koettivat kaunopuheisesti selvittää umpisuomalaisille työmiehille, että Suomi oli saanut länsimaisen sivistyksensä Ruotsista. Heidän vetoomuksensa tuottikin tulosta, sillä katukilpien töhrimisestä luovuttiin ja maalausintoiset työmiehet kaikkosivat torilta.
Kajaanin suurlakkolaisten erimielisyydet kuitenkin lisääntyvät ja niitä ruokkivat myös Etelä-Suomesta Kainuuseen kantautuvat ristiriitaiset uutiset. Helsingin ja Tampereen työväestö olisi halunnut jatkaa suurlakkoa ja Punaisen julistuksen toteuttamista viimeistä piirua myöten. Muualla maassa työväestö oli kuitenkin melkoisen tietämätön Punaisen julistuksen sisällöstä, sillä he luulivat perustuslaillisten hyväksymän Marraskuun julistuksen olevan ainoa oikea suurlakon ohjenuora. Perustuslailliset halusivat noin viikon kuluttua lopettaa lakon, jotta se olisi riistäytynyt käsistä. He myös pelkäsivät, että Venäjän johto ryhtyisi käyttämään Suomessa olevia asevoimia lakkolaisia vastaan.
Suurlakko päättyy
Kun perustuslailliset olivat Pietarissa saaneet takuut status quo ante Bobrikovin toteuttamisesta eli palaamisesta Bobrikovia edeltäneeseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja laillisten olojen palauttamiseen, he ryhtyivät nopeasti lopettamaan lakkoa kaikkialla maassa, jottei surulakolla saavutettu etu olisi haihtunut savuna ilmaan. Helsingissä toimiva Kansallislakon keskuskomitea päätti 6. marraskuuta 1905 lopettaa suurlakon, joka alkoi jo aiheuttaa monia elintarvikehuoltoon ja arkipäivän elämään liittyviä ongelmia.Päätös lakon lopettamisesta aiheutti eri puolilla maata voimakkaita vastalauseita ennen muuta työväestön keskuudessa. Perustuslailliset olivat tyytyväisiä tilanteen rauhoittumiseen, mutta työväen edustajat katsoivat, että kaikkia Punaisen julistuksen vaatimuksia ei ollut vielä toteutettu. Kajaanissa työväestö oli saanut etelästä kehotuksen jatkaa lakkoa ja eli ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä tietoliikenneyhteydet olivat vielä melko puutteelliset ja tiedonkulku oli sattumanvaraista ja melko selkeästi perustuslaillisten valvonnassa. Tiedonkulun heikkouden vuoksi Kainuun syrjäperukoilla, kuten Suomussalmella ja muissa pitäjissä lakkoa jatkettiin vielä päiviä lopettamispäätöksen jälkeen.
Vähitellen suomalaisten elämä palasi kuitenkin entisiin uomiinsa. Merkittävin signaali lakon päättymisestä oli junaliikenteen aloittaminen 6. marraskuuta alkaen aluksi Etelä-Suomen rataosilla ja vähitellen myös Pohjanmaan ja Savon rataosilla. Kajaanin asemalle saapuneiden matkustajien mukana tuli myös tietoja lakkoviikon tapahtumista eteläisessä Suomessa. Rautatielakon päättymisen jälkeen myös Kajaanin Lehti alkoi ilmestyä ja se uutisoi lakkoviikon tapahtumien kulusta perustuslaillisten hengessä. Kaikki nämä seikat vaikuttivat siihen, että Kajaanin työväestö katsoi parhaaksi lopettaa lakkoilun ja palata työpaikoilleen, mutta oli niitäkin, jotka katsoivat, että työväenliikettä oli jymäytetty ja he vaativat lakon jatkamista Punaisen julistuksen toteuttamiseksi. Näiden vastarannankiiskien murina vähitellen kuitenkin vaimeni ja olot rauhoittuivat kaamoksen hiljaisuuteen käpertyvässä korpikaupungissa. Paikalliset työväenjohtajat kuitenkin ilmoittivat, että seuraavalla kerralla työväestö ei alistuisi perustuslaillisten maistereiden määräysvaltaan ja noudattaisi omaa, itsenäistä politiikkaa.
Maisteri Ilmari Kiantokin oli tyytyväinen suurlakon päättymiseen. Hän oli hankkinut sen aikana ensimmäiset kannuksensa tulisieluisena agitaattorina ja perustuslaillisten periaatteiden puolustajana, mutta hän oli myös rauhoittunut suurlakon alkupuolen vallankumouskiihkostaan ja katsoi, että perustuslailliset olivat onnistuneet palauttamaan maahan Bobrikovia edeltäneen laillisuuden. Voiton huumassa hän laati myös mahtipontisen runo Suomen lippu. Vaikka työväestö koki, ettei se saavuttanut suurlakossa kaikkia tavoitteitaan, joukkovoiman läpimurto teki siitä kuitenkin hyvin itsetietoisen ja se päätti vaatia itselleen täysiä kansalaisoikeuksia, joista keskeisin oli yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden saaminen. Suurlakko vauhditti merkittävästi myös muiden puolueiden järjestäytymistä ja vauhditti sääty-yhteiskunnan katoamista maastamme. (RH)
Kampukselta edustusta opettajien salibandyturnauksessa
Kajaanin opettajankoulutusyksikön joukkue osallistui marraskuun lopussa koululiikuntaliiton järjestämään valtakunnalliseen salibandyturnaukseen. Vaikka kyse oli opettajien turnauksesta, ovat Kajaanin opettajaksi opiskelevat perinteisesti saaneet osallistua kisaan, niin nytkin.
Menomatka Helsinkiin alkoi perjantai-iltapäivänä. Bussiin hyppäsivät kahdeksan opiskelijan lisäksi Kajaanin opettajien joukkue, joka myöskin osallistui turnaukseen. Mikkelin kohdilla linja-autolle sattui yllättävä puolen tunnin stoppi, kun auton keulaan tömähti peura. Isommilta vahingoilta vältyttiin, eikä valtiokonttorista tarvinnut anoa korvauksia bussin etuvilkkua enempää. Määränpäänä Helsingissä oli Scandic Hotel Marski, johon suurin osa kajaanilaisista majoittui.
Lauantaina opiskelijoiden joukkue aloitti pelinsä 15 muun joukkueen kanssa A-sarjassa. Tasaisten pelien jälkeen turpiin tuli Espoo-Kauniaiselta ja hallitsevalta mestarilta Seinäjoelta. Iltapelissä kaatui Kuopio lukemin 2–0, niinpä "divariin" (eli B-sarjaan) putoamista ei tarvitsisi enää sunnuntaina pelätä. Lauantaina koettiin kuitenkin kova takaisku, kun kahdella vaihtomiehellä liikkeellä ollut opiskelijaporukka sai tiedon miesmenetyksestä; tuulen nopea Sakari Harju ei pystyisi nilkkavammaisena jatkamaan turnausta. Joukkueenjohto reagoi tilanteeseen ja apua nilkkaturvotukseen haettiin Sörnäisistä asti. Harju kommentoi kuitenkin Sörnäisten reissua epäonnistuneeksi, eikä nilkkaa saatu pelikuntoon sunnuntaiksi.
Lauantai-iltapäivänä hotelliin majoittumaan saapuneista opiskelijoista nuorempi kaarti kohtasi erikoisen yllätyksen; hotellin receptionista pyydettiin irrottamaan huoneen sähkövehkeet pistorasioista ja huonekin piti pimentää "sulakehuoltotöiden" vuoksi. Onneksi toisessa huoneessa majoittuneista kokeneemmista tieteenharjoittajista löytyi tukea ja turvaa, ja heidän käskystään valot uskallettiin laittaa uudelleen päälle.
Sunnuntain sijoituspelit alkoivat trillerillä, jonka Ylöjärvi vei kuitenkin rankkarikisan jälkeen 4–3. Viimeisessä pelissä taitavasti pelannut Raahen joukkue vei Kajaanin opiskelijoita lukemin 5–2 ja näin kajaanilaisten sijoitus oli 12. Kajaanin opettajat sijoittuvat hieman paremmin ollen 8.
Opiskelijoiden pistehaiksi kohosivat Janne Peltoniemi ja Henrikki Heikkinen. Jäähypörssin vei odotetusti Juha-Matti Kanniainen. Muut joukkueessa pelanneet pelaajat olivat Janne Huotari, Sakari "Meedio" Harju, Otto Salonen, Aleksi Kortelainen ja Mikko Hakkarainen.
Kajaanin opettajaksi opiskelevat haluavat Kampuslehden välityksellä kiittää Oulun yliopistoa matkan tukemisesta, sekä Kajaanin opettajia hyvästä yhteistyöstä ja matkaseurasta. (AlKo)
Aineisto (kirjoitukset ja kuvat) joulukuun numeroon 14.12.
mennessä mieluiten sähköisesti tänne.
|
Sivut päivitetty 29.11.2005 |
