LOKAKUU 2004

---

Let´s play -seminaarissa juhlitaan 30-vuotista varhaiskasvatuskoulutusta Kajaanissa

Epävarmuudesta kansainväliseen leikin tutkimukseen

Yliopistollinen varhaiskasvatuksen 30-vuotinen historia Kajaanissa on kuin tarina rumasta ankanpoikasesta, josta kasvoi uljas joutsen. Ensimmäiset 20 vuotta koulutus taisteli olemassaolostaan kynsin hampain aina vuoteen 1994, jolloin koulutus sai lain turvan. Nykyisen varhaiskasvatuksen professorin Pentti Hakkaraisen johdolla Kajaanissa on suunnattu leikin tutkimiseen. Pari vuotta Kajaanin kampuksella on toiminut kokeellinen lasten luovan leikin ryhmä, jossa opiskelijat ovat päässeet kokeilemaan taitojaan leikin virittäjinä. ”Se on ollut kova paikka välillä, sillä mukana olevat lapset saavat vapaasti valita, mitä kulloinkin kuuntelevat tai tekevät. Jos opiskelijan toiminta ei ole kiinnostanut, lapsi on vaihtanut toisen ohjaajan luo. Opiskelija on joutunut miettimään, miksi leikin virittäminen ei ole onnistunut” professori Pentti Hakkarainen kertoo. Samalla opiskelijat tekevät havaintoja lasten käytöksestä ja tekevät ensimmäisiä tutkielmia aiheesta. Tutkimus on herättänyt kiinnostusta mm. Japanissa ja Yhdysvalloissa. Professori Hakkaraisen mukaan näissä maissa on havahduttu huomaamaan, että opetus aloitetaan liian varhain koulumaisesti. Muutoinkin Kajaanin varhaiskasvatuksen yksikön toiminnassa tutkimuksen painopiste on leikin ja juonellisen oppimisen merkitys oppimisvalmiuksien kehittämisessä. Kajaanissa on alkanut tänä syksynä kokeilu, jossa esiopetus- peruskouluopetus ovat samassa ryhmässä.

Päivähoitolaista se alkoi
Varhaiskasvatuksen yliopistollisen koulutuksen historian aamu alkoi vuonna 1973, kun eduskunta antoi päivähoitolain. Sen jälkeen huomattiin, että lastentarhanopettajista oli valtava pula. Asian pani vireille Kainuun korkeakouluyhdistys. Maakuntaliitto esitti asian opetusministeriölle. Oulun yliopiston lausunnossa todettiin, että koulutusta ei voida aloittaa Kajaanissa, mikäli koulutuksesta halutaan pätevää. Lausunnosta huolimatta silloisen opetusministerin Ulf Sundqvistin allekirjoituksella väliaikainen lastentarhanopettajankoulutus aloitettiin vuoden 1974 syksyllä. Vuosikymmenen lopussa uusi lastentarhanopettajankoulutus muuttui kolmivuotiseksi. Koulutuksen yllä leijui kuitenkin lakkautusuhka toistuvasti. Milloin sitä oltiin siirtämässä opistoihin, milloin ammattikorkeakouluihin. Kova vääntö käytiin mm. vuonna 1983, jolloin opetusministeri Kaarina Suonio halusi keskittää koulutuksen opistoihin. Epävarmuus jatkui aina vuoteen 1990, jolloin eduskunnan sivistysvaliokunnan mukaan lastentarhanopettajakoulutus kuuluu olla opettajankoulutuslaitoksen yhteydessä. Niinpä vuonna 1991 Kajaanin opettajankoulutuslaitos aloitti ensimmäisenä Suomessa varhaiskasvatuksen kandidaattien kouluttamisen. Vuonna 1995 Kajaanin saatiin lopulta myös varhaiskasvatuksen professuuri. Sen ensimmäiseksi hoitajaksi valittiin FT Eeva Hujala. (AY)

Seminaari on avoin kaikille kiinnostuneille ja siitä saa lisätietoa mm. Kajaanin yliopistokeskuksen internetsivuilta kajaaninyliopistokeskus.oulu.fi. Ohjelman löydätte osoitteessa www.kajaaninyliopistokeskus.oulu.fi/seminaarit/LetsPlay.htm (AY)

 

 

Tutkijanvaihdossa Göteborgissa

Eräänä synkkänä, muttei niinkään myrsyisenä kuluvan vuoden helmikuun 29. iltapäivänä istuin innosta levottomana pienessä lentokoneessa matkalla kohti Göteborgia. Matkan tarkoituksena oli paitsi ”maailmanmatkailu” myös kolmen kuukauden työskentely ruotsalaisessa elintarvikeinstituutissa (The Swedish Institute for Food and Biotechnology, SIK). Pohjatyön matkalle teki ohjaajani dosentti Kaija Valkonen, joka tutustuttuaan SIK:n Biotekniikan yksikön johtajaan professori Bo Ekstrandiin Nordisk Forskerutdanningsakademin (NorFA) järjestämässä kongresissa Norjan Wadahlissa, ehdotti yhteistyötä molempien mielenkiinnon kohteena olevan maitoallergiatutkimuksen saralla. Niinpä NorFA:n apurahan järjestyttyä minä pakkasin jo matkalaukkuani.

Sukulaisteni avustamana löysin perille Göteborgin opiskelija-asuntolaan ja siellä omaan koppiini, jonka Bo oli puolestani minulle järjestänyt. Onnekseni sain myös oman kylpyhuoneen, mutta pikkuruisen ja homeen kukittaman keittiön jaoin neljän ruotsalaispojan ja yhden saksalaistytön kanssa. He saivat siis ahkeran, mutta jäkättävän roskakuskin palvelukseensa.

Bo Ekstand ja Britt-Marie Ehn
naamat virneessä.

Ruotsalaiset osoittautuivat heti alkumetreillä varsin ystävälliseksi ja vieraanvaraiseksi väeksi. Ensimmäisenä työpäivänäni SIK:ssa olin jo saanut lainaan television, stereot, verhot ja suuren maton. Työkaverini olivat hyvin kiinnostuneita Kainuusta, työpaikastani Biotekniikan laboratoriossa ja muumipeikko-ruotsin kielestäni (Ruotsissa Muumilaakso pyörii televisiossa suomenruotsiksi). Minulla oli alkuun suuria vaikeuksia ymmärtää paikallista ruotsin murretta, joten keskustelukieleksi vaihtui hyvin pian englanti. Ja englantina se myös pysyi melkein koko vierailuni ajan.

SIK on suurimmaksi osaksi yritysjäsenistönsä omistama teollisuuden tutkimusinstituutti, jonka tehtävänä on tuottaa strategista ja soveltavaa tutkimusta lähinnä elintarviketeollisuuden tarpeisiin. Lisäksi SIK järjestää kohdennettuja kursseja yrityksille ja osallistuu yliopistojen opetusohjelmiin. Yhteensä noin 130 työntekijää työskentelee SIK:n pääkonttorissa Göteborgissa ja aluetoimistoissa Lundissa, Uppsalassa, Umeåssa ja Lindköpingissä. Minä työskentelin biotekniikan osastolla Bon ja Britt-Marie Ehnin opastuksessa. Opin paljon uutta, josta ehkä merkittävintä oli immunologisen menetelmän opettelu, joka on suoraan siirrettävissä myös biotekniikan laboratorion olosuhteisiin Sotkamossa. Myös tutkimustuloksia saatiin aikaan, joista toivottavasti kuullaan vielä Nobelin palkinnon merkeissä :).

Minä ja vuoden 1923 maailman näyttelyä varten
pystytetty Poseidon taidemuseon edustalla Göta-aukiolla.

Mielenkiintoisen työn lisäksi Göteborgilla oli paljon muuta tarjottavaa. Meren äärellä oleva 470 000 asukkaan kaupunki on hyvin kaunis, luonnonläheinen ja vierailukohteita pullollaan. Kävellessä pitkin Göteborgin katuja huomaa nopeasti trendikkäiden kahviloiden, joiden sisätiloja hallisee lasipinnat, puu ja ruostumaton teräs, ja 1800-luvun rakennusten välisen kontrastin. Pidin valtavasti vanhan kaupunginosan Hagan ilmapiiristä. Kainuulaistytölle myös lauttaretket saaristoon olivat mieleenpainuvia kokemuksia. Vaihto-opiskelijoiden suosikkiajanvietto-paikkoihin (baarien lisäksi siis) kuului Göteborgin suurin puisto Slottsskogen, jossa vietimme paljon aikaa eväsretkillä, pelaten jalkapalloa, heitellen frisbeetä ja kuljeskellen pitkin ulkoilmaeläintarhan katuja. Kesän lähestyessä pohjoismaiden suurin huvipuisto Liseberg avasi ovensa. Myös messuja, konsertteja ja muita tapahtumia oli runsaasti kulkijan ihmeteltävänä.

Vaikka koti-ikävä muisti kolkutella mielensopukoitani aina aika ajoin, kolme kuukautta kului nopeasti. Matka antoi paljon uusia näkökulmia (ensimmäistä kertaa elämässäni toivoin, että Ruotsi voittaa jääkiekon MM-finaalissa!), inokkuutta uusiin ”ulkomaankomennuksiin”, mutta myös erilaista kotimaan arvostusta. Luulenpa, että matkailu avarsi jälleen kerran. (Tiina Suutari, Biotekniikan laboratorio, Kajaanin yliopistokeskus, Oulun yliopisto)

 

 

Turun opintovierailun satoa

Matkamme opintovierailuosuus alkoi perjantaina 8. lokakuuta Turun matkustajasataman luentosalissa. Siellä Turun Normaalikoulun opinto-ohjaaja Sinikka Alanen raotti maahanmuuttajaoppijoiden kohtaamisen verhoa. Erilaisista kielellisistä ja kulttuurisista taustoista kotoisin olevien kohtaamiseen ja kouluttamiseen liittyvät termit ja käsitteet kertautuivat kuunnellessamme hänen työssään saamiaan kokemuksia. Määritteinä ne saattoivat olla joillekin ryhmämme jäsenille uusia ja käyttöyhteydeltään tuntemattomia. Jälleen oli tärkeää havaita, että maahanmuutto on siirtymänä suuri sosiokulttuurinen muutos.

Sinikka Alasen luennon pohjalta heräsi ajatuksia. Keskustelu virisi vilkkaana, yksilöt ja perheet muuttavat parantaakseen elämäänsä -ilmiöstä. Yhteisesti jakaen tai hiljaisesti itsekseen miettien peilasimme kokemaamme omaan kokemustaustaamme. Sinikka Alanen kertoi, että suomalaisilla ja maahanmuuttajaperheillä saattaa olla tyystin toisistaan poikkeavia odotuksia koulusta. Yleensä maahanmuuttajataustaiset ihmiset arvostavat koulua. Pakolaisuuden ja maahanmuuttajuuden vaiheet ovat voineet vaikuttaa ja antaa maahanmuuttajanuorelle epärealistisia käsityksiä ammateista. Esimerkiksi joku maahanmuuttajanuori voi haluta opiskella lääkäriksi, kun pakolaisleirillä asuneena hänessä on virinnyt suunnaton auttamishalu.

Niina Junttila

Kielemme oppimiseen liittyvä tilannekomiikka näyttää olevan läsnä miltei jokaisessa oppijaryhmässä, missä vain on maahanmuuttajataustaisia oppijoita. Maahanmuuttajien on vaikea erottaa suomen kielen sanoja, joiden ääntäminen ja kirjoittaminen eivät poikkea paljon toisistaan. Tähän ilmiöön liittyen Sinikka Alanen otti esimerkiksi historian tunnilla käsitellyn Turun palon. Maahanmuuttaja oli ymmärtänyt sen palloksi ja pallon käytöksi. Päivämme jatkui Turun yliopiston oppimistutkimuksen keskuksessa. Se on nimeltään OTUK ja toimii palveluklinikkana oppimisvaikeuksista kärsiville asiakkaille, lapsille ja aikuisille perheineen. Oppiminen on taito, joka koostuu erilaisista osataidoista. Niina Junttila kertoi, että heidän asiakkaillaan on ongelmia erityisesti emotionaalisilla, motivationaalisilla ja sosiaalisilla elämän alueilla. Perjantai-iltana astuimme laivaan ja jätimme Turun. Seuraavana päivänä vierailimme Tukholman lähistöllä olevassa päiväkodissa. Siitä ja opintovierailusta lisää Kampus-lehden marraskuun numerossa kuvien kera. (E-ML)

 

 

Kuvataiteen sivuaineopiskelijoiden pastellimaalausten ja veistosten näyttely

Päärakennuksen aulassa oli torstaihin 28.10. saakka esillä pastellimaalauksia, jotka olivat havainto- ja ilmaisuharjoituksia. Aiheina oli esinesommitelma ja jokin tunnettu maalaus. Veistosten virikkeinä oli muinaiskulttuureiden aarteet. (E-MP)

Tiina Karhu

Riikka-Mari Sutinen

Mari Repo

Marja Väyrynen

 

 

Rehjasta eväitä reppuun opiskelumatkalle!

Eka opiskelupäivä. Nimenhuuto kampuksella ja sitten jo ”omalla kustannuksella” eli kävellen Nuasjärven rantaan ja kirkkoveneen airoihin kiinni. Matka yliopistoelämään ja varhaiskasvatuksen opiskeluun alkaa aika erikoisesti! Ollaan poissa luentosalista. Vieraita, jännittyneitä, uteliaita kasvoja. Edetään yhteiseen suuntaan. Istutaan samassa veneessä. Ei sooloilla; toimitaan yhtaikaa, tasatahtiin, veto, veto! Päästään perille, että tosissaan päästäisiin alkuun. Keitä olemme? Mihin kuulumme? Miten opiskelu lähtee käyntiin?

Varhaiskasvattajien opiskelun aloitus 2004 tietämäni mukaan seitsemännen kerran Rehjan saaressa osui elokuun päiviin, jolloin sateisen kesän Säiden Haltijatar salli auringon paistaa, molempina päivinä! Tämä ainoa mitä etukäteen ei voida valmistella ja varmistaa, osui nappiin. Mikä ei tarkoita, ettei kaikki muukin sujunut niin kuin piti, vaikka joissain suunnittelun – ja toteutuksenkin – vaiheissa oli ilmassa jotakin sellaista, mikä liittyy joidenkin ihmistieteilijöiden tunnistamaan seitsemän vuoden syklisyyteen. Että seitsemän vuoden välein saattaa tapahtua asioita, jotka tuuppaavat asioiden uudistavaan tutkiskeluun…

 

Miksi Rehja? Voin kuvitella, että jotkut omista kokemuksistani on jaettavissa opiskelijoiden kanssa. Viime vuonna uutena opettajana ensimmäinen tutustumiseni Kajaanin varhaiskasvatuksen opetukseen, opettajakollegoihin ja opiskelijoihin tapahtui Rehjan reissulla. En varmasti vieläkään tuntisi itseäni niin tutuksi työtovereideni kanssa, ellei minulla olisi tätä kokemusta, jossa yhdessä huolehdittiin retken onnistumisesta ja jossa työasioitten lisäksi oli tilaa elämän muille tärkeille (tärkeämmillekin!) asioille. Vaikka opiskelijoiden nimet ja henkilöt tämän lyhyen ajan pohjalta eivät vielä varmistuneet yksi yhteen, sain kuvan siitä, keitä he olivat, mistä he tulivat, mitä he odottivat. Kun syksyllä myöhemmin tapasimme – vain lyhyellä kurssilla – olimme jo kohdanneet, tiesimme toisemme. Rehjankin jälkeen moni opiskeluun liittyvä käytännön asia jäi vielä hämärän peittoon, mutta keneltä kysyä mitäkin ja mistä hankia tietoa, se selvisi. Siis: lyhyessä ajassa monipuolinen perehtyminen ja tutustuminen, helppo aloittaa!

Tänä vuonna kuten edellisinäkin opiskelijat saivat tutustua toisiinsa, opettajiinsa ja opiskeluun niin yhteisissä kuin yksilöllisissä tehtävissä. Yhteinen soutu – kokemus siitä, että saadaan aikaiseksi yhteinen sävel ja tempo silloin kun sitä tarvitaan. ”Henkilökuntasuunnistus” – miten yhdessä voidaan hankkia olennaista tietoa asioista, joista ei vielä tiedetä. Kämppä ja käytännön toimet – yhteistä vastuunjakoa ja sitoutumista. Leikkiä ja oppimista tarinan siivin – kyky heittäytyä yhdessä seikkailun maailmasta nousevien pulmien ratkomiseen. Leikkiväline lapselle luonnon antimista – yksilöllinen luovuus koetteella (ja ehkä sen huomaaminen, mitä näistä yhdessä kehitellen syntyisikään!). Ja lopuksi juhlallinen vihkiminen varhaiskasvattajien tieteelliseen yhteisöön.

Yhteisesti jaettuja kokemuksia epävarmuudesta, vieraudesta, samuudesta, tutuksi tulemisesta, oivaltamisesta. Siksi Rehja. (HM)

 

 

He lähtivät kissaviikoilleen

Sisältöä kalendaarijuhlista koulun käsityökasvatukseen ja luokka-astetöiden ideointiin
Me elämme kekrin, kiitos- ja pyhäinpäivän juhlinnan jälkeistä aikaa. Murrealueista riippuen sitä on sanottu oma-, kura-, saviviikoiksi? Muinaiset suomalaiset aloittivat vuotensa syksystä satokauden loppuessa. Heille kekri oli vuoden viimeinen päivä, joten oli itsestään selvää, että se sattui vuoden vaihteeseen. Se vastasi sekä nykyistä joulua että Uutta Vuotta. Suuri osa vanhoista joulutavoistamme on siirtynyt perintönä kekristä jouluun ja vuoden vaihteen juhlistamiseen.

Oljet lattiamattojen edeltäjinä
Takavuosisatojen agaarioloja kuvastavat jouluoljet ja -leikit ovat kuuluneet ennen kristillistä joulua kekriin. Vanha kansa kunnioitti juhlimaansa kekriä jouluajan tavoin. Oljet toimivat heille eräänlaisina lattiamattoina, kun he oman aikansa ihmisinä somistivat maalattia-asumukset oljilla viljapelloiksi ja ripustivat kattoon olkihimmelin. Heidän käytössään ollut kulttuuriperintö liittyi juhlatapojen ja menettelyjen sikermään satovuoden päätöstä juhlistettaessa. He koettivat omaksumiensa käytäntöjen avulla vahvistaa kaikin tavoin seuraavan vuoden vilja- ja karjaonnea. Tätä ajatusta ylläpitäen ihmiset halusivat myös edistää kekrirauhan säilymistä nykyisen joulurauhan tavoin. Sotkamossa se kesti Simon päivästä 28. lokakuuta Martin päivään 10. marraskuuta saakka.

Oljella kasvivärjättyyn villalankaloimeen kudotusta lautanauhasta
voi syntyä pienen oppijan käsissä vaikkapa kekripukki. Vai voiko?

Oma- savi-, kura-, kissa- ja päänpito- ja römppäviikot
Pyhäinpäivästä alkava viikko ja sitä seuraava jälkiviikko olivat menneiden aikojen palvelusväelle tärkeitä. Silloin ns. savipäivien alkaessa piiat ja rengit saivat viettää ”omia päiviään”. Näitä suurta suosiota saaneita vapaapäiviä nimitettiin Eräjärvellä palvelijan vapaa-, kissa-, tai köyryviikoiksi. Elimäellä tämä rengin ”riiviikko” oli yhden viikon mittainen. Piiat sitä vastoin saivat talosta riippuen lomailla tai etsiä oma-, savi- ja kuraviikoilla uutta palveluspaikkaa viikon tai kahden aikana. Porvoolaiset puhuivat risa- eli friiviikosta tai kytkivät sen Martti-nimiseen renkiin nimittäen viikkoa martinviikoksi. Töysäläiset käyttivät vastaavasti tyhjä-, oma-, savi- ja kuraviikkonimitystä. Sekä Iisalmessa että Hollolassa haluttiin pitää kiinni römppäviikoista.

Pyhäinpäivän jälkeisillä viikoilla piikatyttöjen ollessa niin sanotusti kissoillaan tai kissaviikoillaan, järjestettiin iltapuhteiksi öystejä. Kangasniemeläisittäin sanoen ne tarkoittivat käsitöiden tekemistä talkoohengen edistämisen ja ylläpidon hengessä. Niihin osallistuneet ihmiset karstasivat villoja, kehräsivät lankaa tai neuloivat sukkia ja lapasia. Oli kuitenkin muistettava, ettei pellavia saanut loukuttaa missään tapauksessa kissaviikon aikana. Tällä kiellolla haluttiin estää susien tuleminen karjaan seuraavana kesänä. Muutoin takavuosisatoina marraskuu on ollut kiireinen verkkolankojen kehruukuukausi ja pyydysten kudonta-aika. Ajateltiin, että marraskuulla tehtyinä ne olivat lujia ja onnellisia. Siksi ihmisten oli saatava edes jokin silmäkerta kudotuksi huolimatta siitä, tekivätkö he mertoja, rysiä tai nuotan peräverkkoja.

 
Miltähän kekrinajan kattauksessa näyttäisivät ohueen teräslankaloimeen
risuilla kudotut lautasliinanpidikkeet? Eivät varmaan kekripukkia hassummalta?

Kekriperinteen nykykäyttöä kouluissa, taidetapahtumia käsityön ja kielen ilmaisullista yhdistämistä
Keyri ja aikamme kissaviikot saavat erilaisen ilmiasun menneisiin aikoihin verrattuna. Kodeissa ei enää ole tarpeen luoda juhlan tuntua lattialle tuotuine olkikasoineen, eikä kutoa kalanpyydyksiä. Sen sijaan kekrin vieton historiaan perehtyminen, sen muiston elvyttäminen nykypäivän käyttöä vastaavaksi osoittaa ihmisten halua juhlistaa omaa elämäänsä ja elinympäristöään syksyisen kaamoksen keskellä.

Syksyn juhlan kekrin käsittely jatkuu käsityötunnilla koulussa
nauhatekniikoidenkin opettelun avulla. Oljilla kudottu pirta- ja
lautanauha kirjanmerkkinä näyttää kirjasta paikkaa, josta löytyy
lisää tietoa käsittelyn kohteena olevasta syksyn juhlasta.

Viime vuosina kekrin aikaan on Kajaanin keskustassa ollut katseltavissa kekripukki. Myös lapset piirtävät, kirjoittavat ja kertovat päiväkodeissa ja koulussa kekristä. Kajaanin yliopistokeskuksen varhaiskasvatuksen ja luokanopettajakoulutuksen opiskelijat sovelsivat käytössä olevaa kulttuuriperintöä nykypäivän tarpeisiin. Viime keväänä pirta- ja lautanauhatekniikoiden opiskelussa he saivat tehtäväkseen soveltaa niitä pedagogisten ja didaktisten ratkaisujen tekemiseen. Tehtävä liittyi myös luokka-astetöiden pohtimiseen. He ymmärsivät monia luonnonmateriaalien hyödyntämisen mahdollisuuksia. Sitä osoittavat työskentelyn yhteydessä syntyneet kekripukit, kekrijuhlan lautasliinanpidikkeet tai kirjanmerkit. Niiden käyttöön tutustuttava ja perehdyttävä olkien, risujen ja kasvivärjättyjen lankojen oppimisen käyttö voi avartaa käsityöllisen toiminnan oppimisen moninaisuutta eli diversiteettiä. (E-ML)

 

 

Naisten euro

Yksi WomenIT:n pääteemoista on tasa-arvoisten työelämäkäytäntöjen avulla samanpalkkaisuuteen pyrkiminen. Maassamme vallitseva miesten ja naisten välinen 20 % palkkaero kertoo naisten ja miesten töiden erilaisesta palkkauksellisesta arvostuksesta ja eri sektoreiden erilaisesta palkanmaksukyvystä ja rahoituspohjasta.

Naisten korkea koulutuksentaso ei näy palkkatasossa. Naiset saavat edelleenkin vähemmän palkkaa kuin miehet. Naisten keskipalkka on noin 80 prosenttia miesten keskipalkasta. Luku on ollut tällä tasolla jo toistakymmentä vuotta. Samassa tehtävissäkin olevien miesten ja naisten välinen selittämätön palkkaero on maassamme edelleen 5–10 %. Palkkaeron konkretisoimiseksi WomenIT-projekti on teettänyt naisten euron kuvastamaan tätä eroa.

WomenIT:n Naisten euro­ -kampanjalla pyritään tuomaan tätä palkkaeroa konkreettisesti näkyväksi. Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre on kampanjan suojelijana. Kampanja-aika on toukokuusta 2004 huhtikuuhun 2005. Idea palkkaeropinssin toteuttamiseksi on lähtenyt Ruotsista (http://www.htf.se/kvinnoslanten).

Naisen europinssikampanja on ajankohtainen, sillä hallitusohjelmaan kirjattu tasa-arvon toimintaohjelma on valmistumassa. Hallitus pyrkii kaventamaan palkkaeroa myös tulevalla tasa-arvolain muutoksella. Toinen ajankohtaisuusnäkökulma asiaan on meneillään olevat tupo-neuvottelut.

Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsaus-julkaisu arvioi hiljattain työelämän vahvuuksia olevan naisten korkea koulutustaso, sosioekonominen asema sekä tietotekniikan hyvä käyttötaito. Tämän tutkimuksen mukaan keskijohdossa naisten asema on parantunut, vaikka monissa yrityksissä ei enää keskijohtoa juuri olekaan. Työn luonne kun on muuttunut enemmän suosimaan organisaatiomalleja, joissa hierarkiat ja organisaatiorakenteet muuttuvat vuosi vuodelta litteämmiksi. Noin kolmasosalla työntekijöillä on lähimpänä esimiehenään nainen.

Hyvinvointikatsauksessa ilmenee myös sellainen näkökulma, että naiset hakeutuvat johtotehtäviin miehiä harvemmin, koska eivät halua koko elämänsä olevan uranrakentamista. Johtotehtävien sijaan naisten hakeutuminen asiantuntijatehtäviin on voimakkaampaa ja niistä töistä ei makseta yhtä hyvin kuin johtotehtävistä.

Lisää tietoja WomenIT ­hankkeesta ja naisen euro-kampanjasta: http://www.womenit.info (IT-O)

 

 

Pelataanko napeilla? Napista se alkaa: Mallinäytteestä sen olemuksesta ja tehtävästä käsityöllisen toiminnan oppimisessa

Sanoina ja termeinä malli, näyte ja mallinäyte voivat herättää monenlaisia mielleyhtymiä. Erityisenä tarkasteluni kohteena on mallinäytteen sen olemuksen ja tehtävän pohtiminen. Tarkastelunäkökulmani liittyy käsityöllisen toiminnan oppimisen edistämiseen varhaiskasvatuksesta ja peruskoulun alemmilta luokka-asteilta lähtien. Vaikka oma halu on hyvä vaikutin, pelkästään sen taakse turvautuminen ei riitä käsityöllisen toiminnan oppimisen syvempään ymmärtämiseen.

Mikä on mallinäyte?
Käsityöllisen toiminnan oppimisen päivittämiseen kuuluu varhaiskasvattajien ja luokanopettajien opinnoissa mallinäytteiden tekemistä. Näin ollen on tarpeen pohtia, mikä on mallinäyte? Mikä on sen tehtävä ja miten sitä on mahdollista käyttää käsityön pedagogiikassa ja didaktiikan sisältöosaamisessa? Tarkoittaessaan mallinäytteitä monet ihmiset tulevat puhuneiksi tilkuista tai mallitilkuista. Kuitenkin esimerkiksi leivottaessa saatetaan tehdä kokonainen koekakku, eikä kokeeksi kakkupalaa. Tilkullakin on suomen kielessä oma merkityksensä. Kielemme etymologiassa tilkku tarkoittaa kankaan leikkaamisen yhteydessä tähteeksi jäänyttä kangaspalaa. Sen sijaan varta vasten tehdyt pienetkin työtapakokeilut, virikkeet ja herätteet eivät ole tilkkuja. Kuten uunissa paistettu koekakku ne ovat itsenäisiä pieniä, tehtävässään toimivia esineitä.

Sanalla malli saattaa olla vastenmielinen kaiku! Yksilöllisyyttä ja individuaalisuutta väärästä suunnasta etsittäessä se voi synnyttää mielikuvan muodon, mallin, värien käytön jne. jäljittelystä. Mallilla ja mallintamisella on kuitenkin toisia tehtäviä. Tieteenaloilla niillä havainnollistetaan vaikeita abstraktisia ilmiöitä.

Käsityöllisen toiminnan oppimisessa voidaan ja on syytä käyttää tekemisen yhteydessä kieltä. Kieli ja käsityö ovat suhteessa toisiinsa epäitsenäisiä. Kuitenkin käsityötä on mahdollista kielellistää. Käsityöllinen toiminta on ts. kielellistettävissä, kun se mallinäytteenä, prosessina tai valmiina produktina on tarkastelussa ja oppimisessa läsnä. Tämä antaa mallille, käsityön mallinäytteelle virikkeitä, kimmokkeita ja monia ilmiöitä havainnollistavan tehtävän. Tekemisen kielellistämiselle on tarvetta jo käsityöllisen toiminnan pohjustamisen prosessissa. Näin ollen sen tulee alkaa aikaisemmin kuin varsinaisen käsityön tekemisen tai sen oppimisen. Näin prosessia syvennetään alusta alkaen. Samalla kirjonta-, virkkaus-, neulonta- ja ompelumallinäytteellä, mitä se sitten onkaan, on monenlaisia tehtäviä. Pelkistetysti sanoen jopa samaa sukanvaihetta ja -vartta on mahdollista käyttää lukemattomina variaatioina yhdessä, toisessa ja keskenään erilaisissa oppimisympäristöissä ts. opetuksen konteksteissa. Sovellus- ja käyttöalueet ovat päättymättömiä.

Värioppi ja sen käyttö kuuluu keskeisesti käsityöllisen toiminnan oppimisen ydinasioihin.
Sen osoittavat kankaiset väriympyrät, värjäystekniikat, kuten ikat- eli flammuvärjäys
ja huovutetut värikylläiset hyväntuulen pallot.

Luovuus ei synny tyhjästä, vaikka se hyödyntää alitajuntaa. Näin ollen ideat ovat jostakin lähtöisin olevia ts. jostakin otettuja. Niiden alkuperän osoittaminen voi kuulua myös käsityöllisen toiminnan oppimisen tarkastelun prosessointiin. Käytännön työssä se tarkoittaa tehtyjen ratkaisujen altistamista materiaalien, värien (lue materiaali- ja väri-ilmaisun) työtapojen ja muiden käsityön osa-alueiden käytön oppimisen lainalaisuuksille. Niiden toteutumista voidaan tarkastella käsityöllisen toiminnan oppimisen suunnittelussa, toteutuksessa, analysoinnissa ja arvioinnissa. Niiden tulee toimia analysoinnin, tulkinnan, pohdinnan ja ”pähkäilyn” lähtökohtina. Tämä toteutuu, kun jokaisesta käsityönä tehdystä ihmiskädentyöstä löytyvät sekä luonnontieteelliset että humanistisfilosofiset tiedon ja taidon osa-alueet.

Jokainen ihminen on kuluttaja. Kuiduista tehdyt tuotteet ovat ympärillämme 24 tuntia vuorokaudessa. Kuluttajakasvatuksenkin kannalta on tärkeää kasvaa tietoiseksi käytössä olevan kulttuuriperinnön antamista mahdollisuuksista. Konkretiana se tarkoittaa käsityön tekijän kannalta esimerkiksi hyvin vaatteessa pysyvää ja toimivaa nappia. Kuluttajan kannalta se puolestaan tarkoittaa hyvin ommellun napin havaitsemista. Ajattelen, että siinä toteutuu ajatus: katsoja näkee sen mitä tietää. Kuluttajalle se on myös löytämistä, käyttämistä, valintakäyttäytyminen ilmentää hyvin ommellun napin suosimista ja työn arvostamista. Kuluttajan palaute voi antaa myös vuorovaikutuksellisen vinkin sen tekijälle. Omatekoisen suosimisesta huolimatta voisimme kasvaa myös toisten tekemien tuotteiden käyttäjiksi ja käsityöllisen toiminnan aidoiksi ymmärtäjiksi.

Nopeasti ohikiitävä käsityön oppimisen pintaliito ei kasvata oppijaa aitoon käsityöllisen toiminnan kulttuuriperinnön ymmärtämiseen. Mallinäytteet ovat käsityön oppimisen harjoituksia. Niiden yhteydessä opitaan myös käsityöllisen toiminnan oppimista. Se toteutuu, kun käsityöllisen toiminnan pedagogiikan ja sisällön osaamis(aluei)ta opiskellaan suhteessa yleiseen pedagogiikkaan ja didaktiikkaan pitkäjänteisesti ja syväsuuntautuneesti. Se on ihan oikeaa käytäntöä, joka toteutuu siten, että tehtyjä ratkaisuja altistetaan materiaalien, värien, työtapojen jne. käytön lainalaisuuksille.

Käsityö tarvitsee värioppia. Väri(oppi) voi elää paperillakin itsenäistä elämäänsä. Värioppi ei ole vain kuvataiteeseen jätettävä itsenäinen saareke. Se tulee hyvin lähelle ja liki käsityötä. Se tunkeutuu jopa käsityön ytimiin saakka, jossa sen soveltamisalueet punnitaan materiaalien ja työtapojen käytössä. Ne ovat ilmaisukeinoja, eivätkä värit pääse oikeuksiinsa ilman niiden tuntemusta.

Käsityö on kulttuuriaine, jonka sisällä on mielestäni monta oppiainetta. Elämme yltäkylläisessä ja kaatopaikkoja täynnä olevassa maailmassa. Vanhoissa juonteissa ja jäänteissä elää käsityön tekeminen käytettävinä olevista materiaaleista. Käsityö prosessina ja produktina on valintakäyttäytymistä ja siihen kasvatettavuutta. (E-ML)

 

 

Ossi Säilyn 60-vuotisjuhla

Opettajankoulutuksen pitkäaikainen soitonlehtori Ossi Säily täytti 22.9. 60 vuotta. Varsinaisen juhlapäivän hän vietti työn merkeissä, mutta seuraavana sunnuntaina pidettiin sitten juhlakonsertti Martti Helan salissa. Konserttiin Ossi Säily oli kutsunut esiintyjiksi entisiä oppilaitaan sekä muita musiikillisia yhteistyökumppaneita. Konsertin ohjelma olikin varsinainen runsauden sarvi erilaista musiikkia.

Konsertti aloitettiin Nälkämaan laululla, jota Ossin mukaan ei tällä kertaa tarvinnutkaan odottaa juhlan loppuun. Laulajien mukana sooloili Sakari Kukko huilulla. Jo 30 vuotta maailmaa kiertäneen Piirpauke-yhtyeen johtaja Sakari Kukko olikin yksi konsertin pääesiintyjistä. Hän soitti myös kaksi virsimelodiaa saksofonilla, toisen soolona ja toisen Ossin säestäessä uruilla.

Laulajia konsertissa oli monia. Eija-Riitta Airo-Karttunen, talon entinen suunnittelija ja joulusta alkaen uusi laulunopettaja, lauloi mm. Eero Sipilän ja Ahti Sonnisen lauluja. Ossin entisistä oppilaista opettajankoulutuksessa oli mukana mm. Mari Hämäläinen sekä Petri Pussila, joka esiintyy nykyään mm. Helsingin Ruotsalaisessa teatterissa sekä Oulun oopperassa. Petri esitti kaksi Kilpisen Tunturilaulua. Vanhempaa sukupolvea edusti talosta aiemmin valmistunut Pauli Kukko, joka muisteli esiintyneensä samalla lavalla ennenkin seminaarin silloisen orkesterin säestämänä.

Konsertissa oli myös lasten ohjelmaa. Talon entinen oppilas Satu Aho oli tuonut Kontinjoen koulun lapsikuoron esiintymään. Mukana oli myös kuoron entinen oppilas huilistina. Kuoro esitti raikkaasti kolme laulua, joista viimeinen oli onnittelulauluksi sopiva Turvallista matkaa. Ossilla itsellään on monta musiikkia harrastavaa lasta. Tässä konsertissa soitti perheen kuopus, sellisti Mikael Säily Jelena Vaskinovan säestämänä. Ossi Säily itse soitti pianolla oman mielikappaleensa Brahmsin Intermezzon.

Konsertin viimeisenä esiintyjänä oli viulisti Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch. Hän kertoi olleensä Ossin oppilaana musiikkiluokalla ja silloin saaneensa innostuksen viulun soittoon, mikä on vienyt hänet mm. maailmankuulun Philippe Herreweghen barokkiorkesterin konserttimestariksi. Sirkka-Liisa Kaakinen onkin erikoistunut vanhaan musiikkiin ja hän soitti barokkiviululla kolme sooloviuluteosta. Konsertin lopuksi siirryttiin Intellin puolelle, missä Ossi itse soitti Griegin pianokonserton ensimmäisen osan Jelena Vaskinovan kanssa.Vielä iltakymmeneltä oli tarjolla upeaa musiikkia, kun talon entinen oppilas, nykyinen Kansallisoopperan tenori, Jyrki Anttila lauloi Ossin säestämänä puolen tunnin ohjelman suosittua tenoriohjelmistoa.

Lämpimät onnittelut vielä kerran päivänsankarille sekä kiitokset yleisön puolesta upeasta konsertista! (AT)

 

 

Ateenan paralympilaiset

Lähtömme oli aikaisin aamulla 13.syyskuuta kohti Ateenaan paralympialaisia eli vammaisten olympiakisoja. Pingistiimimme, johon kuului pelaajat Jari Kurkinen Kajaanista ja Matti Launonen Siilinjärveltä sekä valmentajat Julius Muinonen Helsingistä ja minä Jani Kokkonen, lähti kohti Ateenaa uhkuen itseluottamusta ja mitalin kiilto silmissä. Ainakin kaikki tiedotusvälineet pitivät pöytätennistä ehkä Suomen vahvimpana lajina Ateenan paralympialaisissa. Paineet olivat siis kovat. Tiesin kuitenkin, että pojilla kunto on kova. Mattiakaan ei paralympiakisoihin meneminen sinänsä jännittänyt, vaikka kyseessä olivat vasta hänen yhdeksännet paralympiakisat! Ensimmäisen kerran hän oli mukana jo vuonna 1972!

Kisakylässä vieraili useita merkkihenkilöitä. Kuvassa
Paavo Lipponen.

Neliraajavammaiset
Pöytätennistä pelataan 11 eri vammaluokassa. Luokat 1–5 ovat pyörätuoliluokkia, 1–10 seisovien luokkia ja luokka 11 aivovammaisten luokka. Meidän pojat kuuluvat kaikista vaikeimmin vammautuneitten luokkaan Matti luokkaan 1 ja Jari luokkaan 2. Luokat 1 ja 2 ovat neliraajavammaisten luokkia (tetra-luokkia). Matti tarvitseekin selvitäkseen henkilökohtaisen avustajan aina reissuille mukaan, koska hän on kaulasta alaspäin täysin halvaantunut käsiä lukuun ottamatta ja käsistäkään eivät sormet eikä ojentajat toimi. Tai oikeastaan me avustamme Matin kanssa toinen toisiamme, kun minulle ei ole tutkimusten mukaan havaittu paljon kaulasta ylöspäin toimintaa, ainakin Matti niin aina kaikille toitottaa. Matti on erittäin positiivinen ihminen ja siksi minäkin olen pystynyt toimimaan hänen henkilökohtaisena avustajana ilman minkäänlaista hoitoalan koulutusta. Nyt 60 vuotta (halvaantui 1963) täyttänyt Matti tarvitseekin oikeastaan apua ihan kaikessa (paitsi naisille flirttailussa) kuten pukeminen ja suihkussa käyttämisessä. Sormien toimimattomuudesta johtuen myös pingismaila on sidottava käteen sekä Jarille, että Matille. Rajoitteista huolimatta peli tetra-luokissa on todella vauhdikasta ja kierteistä.

Pingistiimi Akropoliksen valloitettuaan. Edessä vasemmalta
Jari Kurkinen ja Matti Launonen sekä takana valmentajat
Julius Muinonen ja Jani Kokkonen.

Ei ihan piirinmestaruuskisat
Minulla ensikertalaisena oli viisi päivää aikaa totutella kisatunnelmaan ennen itse pelien alkamista. Suomesta kisoihin matkusti yhteensä 86-jäseninen joukkue, joista 53 oli urheilijaa. Yhteensä kisoissa oli 146 maasta 4000 urheilijaa, valmentajia/huoltajia 2000, 3000 median edustajaa sekä useita tuhansia kreikkalaisia vapaaehtoisia erilaisissa järjestelytehtävissä. Kisojen turvajärjestelyt olivat myös hulppeat, aseistettuja sotilaita joka puolella ja metallipaljastimen läpi täytyi kulkea useita kertoja päivässä. Olympiakisoja varten rakennettu olympiakylä tarjosi meille ja muillekin kisoihin osallistujille mahtavat asuinolosuhteet. Kreikkalaiset olivat panostaneet viihtymiseen, ettei koti-ikävä iskisi. Ravintoloita oli useita erilaisia ja McDonald´s huolehti siitä, ettei opiskelijoille tuttua kaupan maksalaatikkoa tullut ikävä. Juoma- ja jäätelöautomaatteja oli joka kulmassa, parturi, elokuvateatteri, ym... kaikki olivat tietysti osallistujille ilmaisia.

Pelit käynnistyivät upeasti
Jarilla oli ensimmäisenä alkulohkossa vastassa maailmanlistan ykkönen, jonka Jari todella upean taistelun jälkeen voitti 3–0! Kun Jari voitti myös kaksi muuta alkulohkon peliään 3–0, paikka puolivälierässä oli varma. Myöskin Matti selvitti oman lohkonsa 3 peliä helposti lukuun ottamatta peliä sveitsiläista vastustajaa vastaan. Peliä katsomassa Mattia kannustanut kulttuuriministeri Tanja Karpela taisi hieman sekoittaa Matin pään. Arpaonni ei puolivälieriin suosinut suomalaisia. Molemmille asettui vastaan kaikista lohkokakkosista selvästi pahin. Ennen puolivälieräottelua fiilis oli todella hyvä. Mitään ei tosin ollut vielä voitettu. Vielä pitäisi voittaa yksi peli, jotta tie aukeaisi mitalipeleihin. Tunnelma hallissa oli hieno. Minua itseäni jännitti aivan kauheasti. Yritin peittää jännitykseni. Ei pojat nyt onneksi vaikuttaneet kovin hermostuneilta. Jarin peli korealaista vastaan käynnistyi kehnosti kaksi ensimmäistä erää tuli ”kylpyä”, Jari voitti kolmannen ja johti neljättä erää 6–3 kunnes Korean valmentaja puuttui peliin. Hän selitti tuomarille, että Jarin syöttö ei ole sääntöjen mukainen. Jarille ei ole koskaan sanottu 20:n vuoden uran aikana että hänen syöttönsä olisi väärä, koska tetra luokissa aina ennen pienet tekniset virheet syöttöliikkeessä on katsottu ”läpi sormien”.

Kisojen pingishalli oli upea.

Jarin peli sekosi täysin. Vielä Jarin ollessa 6–8 tappiolla hän löi pallon, joka hipaisi aivan selvästi pöytää, jota hieman ikääntyneet tuomarit eivät huomanneet ja jota myöskään korealaiset ”eivät huomanneet”. Tappio! Myöskin Matti hävisi samaan aikaan salin toisessa päässä saksalaiselle vastustajalleen. Olimme ulkona mitaleilta! Silloin tuntui pahalta. Ulkona odotellessamme linja-autoa kisakylään meitä lohduttamaan saapui turvamiesten saattelemana Ruotsin kuningatar Sylvia ja prinsessa Victoria. Täytyy myöntää, että he olivat naisia. Kyllä siinä suuntavaistot sekosivat aika pahasti tällaisella ujolla maalaispojalla, kun prinsessa Victorian kanssa muutaman minuutin jutteli.

Kaikesta huolimatta uskomattoman hieno kokemus ja unohtumaton reissu. Aurinkokin paistoi joka päivä. (JK)

 

 

Kansainvälinen runokahvila Paltaniemellä 18.11. kello 18

Oulun kansainvälinen kirjoittajapiiri "The Prisoners/Vangitut" vierailee to 18.11.2004 kello 18 alkaen Eino Leino -talossa Kainuun lausujien ja Kapsakka ky:n järjestämässä perinteikkäässä runokahvilassa. Tilaisuudessa Bastian Fähnrich (30 v.) esittää performanssinsa "Lukemattomia lehtiä". Performanssi esitettiin aiemmin tänä vuonna muun muassa Lasten ja nuorten valtakunnallisilla sanataidepäivillä Oulussa, ja se koostuu muutamista runoista vuonna 2003 verkkojulkaisuna ilmestyneestä Karkeaa kaarnaa -kokoelmasta. Performanssilla kerrotaan runollisia tarinoita yhden puun elämästä käyttämällä ja muuntelemalla tuttuja suomenkielisiä, metsään liittyviä sanontoja. Performanssin musiikki on Jani Koskelan (24 v.) säveltämä ja soittama kappale "Metsä saapuu tuulella". Koskela on viime vuosina tehnyt musiikkia myös Oulun ylioppilasteatterin näytelmiin. Patrick Nesbitt (39 v.) esittää tilaisuuden päätteeksi englanninkielisen runonsa "Solitary Stone/Yksinäinen kivi", joka puhuttelee suomenkielistä kuulijaakin sen veden ja jään ääntä jäljittelevällä tavalla. Tämäkin runo esitettiin Lasten ja nuorten valtakunnallisilla sanataidepäivillä Oulussa. Runokahvilan sisäänpääsymaksu on 6 € ja siihen kuuluu sekä kahvia että pullaa. Tilaisuudessa jaetaan yleisölle myös runot. Tervetuloa! (LSu)

 

 

Avoin ikkuna tunteisiin

”Löysin nämä laulut – vai löysivätkö ne minut?”  Paula Tapionmäki on työstänyt laulelmaillan Avoin ikkuna – löytölauluja pitkän ajan kuluessa lauluista, joiden tekstit ovat puhutelleet tarinallaan. Ne käsittelevät erilaisia tunteita jotka kuuluvat ihmiselämään. Laulelmaillassa tehdään yhteinen matka tunteisiin ja elämän tapahtumiin, jotka ovat jokaisella erilaisia ja toisaalta niin samanlaisia.

 Laulujen tarinoiden taustalla on tekstintekijöinä mm. Hector, Turkka Mali, Anna-Leena Härkönen, Sinikka Svärd, Eino Leino ja Jori Nummelin. Ohjelmiston säveltäjänimiä ovat Petri Laaksonen, Juha Tikka, Perttu Hietanen ja Taito Wesslin.

Avoimen ikkunan esitykset Generaattorilla 6/11, 7/11, 11/11, 13/11 ja 5/12 klo 19, kesto 50 min. Käsikirjoitus ja laulu Paula Tapionmäki, sovitus ja säestys Marika Mustajärvi. Esityksen on ohjannut Lassi Alhorinne.

Liput 7 / 5 €, lippuvaraukset Generaatorilta, p. 08-6155 2250.

Taustaa:
Paula Tapionmäki on vuolijokelainen paluumuuttaja, aikaisemmin pitkään erityislastentarhanopettajana Espoossa työskennellyt. Hän on pitkän linjan laulun- ja teatteri-ilmaisun harrastaja ja on monipuolisesti opiskellut draamaa, improvisaatiota, tarinateatteria ja teatteri-ilmaisun pedagogiikkaa Teatterikorkeakoulun avoimella puolella Helsingissä. Hän on valmistanut ja esittänyt useita runo- ja musiikkiproduktioita. Edellisen kerran Paulaa on nähty estradeilla kesällä Kajaanin runoviikon 2004 aikana. Hän esiintyi yhdessä Sisko Ojanperän kanssa esityksessä Kotona jälleen - muistoja Eino Leinon elämästä runoin ja lauluin. Kyseessä oli Paulan ja Siskon yhdessä käsikirjoittama esitys Eino Leinon syntymäpäiväjuhlaan. Nyt nähtävä Avoin ikkuna – löytölauluja  -esitys on aiemmin nähty mm. Vuolijoella, Kajaanissa ja Tuusulan Rantatiellä. (APi)

 

 

Kainuun lausujilta runomusiikkicd

Pelkkänä korvana
”Vaikka jostakin sanottaisiin: kuule, tämä on uutta, on sitäkin ollut jo muinoin. Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla”. Näin kuuluu suunnilleen Raamatun Saarnaajan kirjan alussa, ja kutakuinkin samaa voisi ehkä sanoa Kainuun lausujien vastikään julkaistusta cd:stä, josta löytyy yhteensä 22 runoa ja 6 laulua – rakkaudesta ja ystävyydestä. Miksi runoilijat ja laulajat siis yhä uudestaan käsittelevät näitä itseään ehkä iankaikkisuuteen saakka toistuvia ja ihmisten miltei aina jollain tavoin koettavissa olevia elämän ilmiöitä? En tiedä itse vastausta tähän kysymykseen, mutta kun olin kuunnellut kyseistä cd-levyä tai pikemminkin sinne tallennettuja rauhallisia ihmisääniä ja kitaranmusiikkia tulin siihen päätökseen, että tässä tapauksessa kannattaa vain olla pelkkänä korvana.

Lea Suopelto ja Timo Koskelo käyvät cd-levyllä keskenään runollista vuoropuhelua, niin kuin nainen ja mies esimerkiksi jo Salomon Laulujen laulussa. Heidän välissä ”aika” ikään kuin ”seisoo”, ja runoista käy etenkin luontoon ja aistillisuuteen liittyvien kielikuvien kautta ilmi, että vain rakastavaisten toinen toisille lahjoittamat yhdessäolon hetket mahdollistavat molemmille osapuolille ”sitä” kuuluisaa ”riemun paloa”. Jotta ”rakkaus syttyisi” ihmisten täytyy siis pysähtyä, ”odottaa” kärsivällisesti tai välillä jopa antaumuksella ja vaivannäöllä ”hioa käsikivillä tulta elämän elektroniikan keskelle”. Tämä ei ole ehkä enää itsestään selvää nykypäivinä, kun elämässä ilmenee yhä enenevästi ”vauhtisokeutta” ja ”väistämättömiä yhteentörmäyksiä” sen sijaan että ihmiset toteuttaisivat ”keveyden iskuvoiman teorian” käytännön eli lähinnä pienin ja hellin rakkauden tai ystävyyden keinoin ja elein. Kaiken kaikkiaan cd:n runoista paistaa läpi se mitä voisi vaikkapa nimittää ”pyhäksi ja liikuttavaksi alkutotuudeksi”: rakkaan tai ystävän ”käden varjosta” tai sen alta löytyy sekä ”valoa” että ”lämpöä” – asioita, joita jokainen ihminen varmaan kaipaa elämäänsä ja joista ”korva ei saa koskaan kyllikseen kuulemisesta”. (Bastian Fähnrich, Oulun kansainvälisen kirjoittajapiirin The Prisonersin jäsen)

Kainuun lausujat ry. on julkaissut runomusiikkicd:n Kätesi
varjo. Äänite sisältää 22 runoa ja 6 laulua ystävyydestä ja
rakkaudesta. Levyä saa muun muassa Suomalaisesta kirja-
kaupasta ja Eino Leino -talosta. CD:n kannen on suunnitellut
Mainostoimisto Em&Vee Kajaanista.

CD-levy: Kätesi varjo – runoja ja lauluja ystävyydestä ja rakkaudesta
Tuottaja: Kainuun lausujat ry
Ohjaus: Juha Vartiainen
Runot: Lea Suopelto
Laulujen sanoittajat: Erkki Karu, Tapio Piirainen, Juha Vainio, Vexi Salmi, Tamara Lund ja Rauno Lehtinen
Laulujen säveltäjät: George Malmsten, Pekka Marjanen, Vladimir Vysotski, Kassu Halonen, Rami Sarmasto ja Rauno Lehtinen
Lausujat: Lea Suopelto ja Timo Koskelo
Kitaristi: Janne Väätämöinen
Laulaja: Heikki Koskelo
Äänitys ja miksaus: Joel Helenius, Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus
Hinta: 20 € yhdistyksen kautta, Eino Leino talosta, Kainuun Tähdestä ja Suomalaisesta kirjakaupasta 25 €

 

 

Aisti syksyn väri-, ääni-, tuoksu- ja makumaailma!

Päärakennuksen 3. kerroksen käytävälle on pystytetty näyttely 1. vuosi-
kurssin opiskelijoiden Kaupunginlampi-työpajan tuotoksista. Kuvassa
Satu Sipilän kertomus.

 

 

Tunnistatko mustan linnun sorsaparvesta?

 

 

Aineisto (kirjoitukset ja kuvat) marraskuun numeroon 16.11. mennessä mieluiten sähköisesti tänne.