JOULUKUU 1999
JOULUKUU 1999
Päättymäisillään oleva vuosi on ollut varsin kova; tiedekunnan ja kampuksen rakennemuutosasiat ovat varmasti luoneet myös epävarmuutta ihmisten mielissä. 1.1.2000 voimaan astuva yliopiston uusi hallintojohtosääntö on meidän kannaltamme myönteinen asia, sillä itsenäisen tulosyksikön myötä "onni on omissa käsissämme", koska tiedekunnan tehtävät – pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta – siirtyvät Kajaaniin. Toivottavasti henkilökunta ja opiskelijat löytävät uusia mahdollisuuksia edistää kasvatusta ja opetusta nykyisessä turbulenttisessa yhteiskunnassa.
Joulurauhaa ja uuden vuosituhannenalkua
Olemme menossa myös yksikkömme 100-vuotisjuhlavuoteen, joka alkaa näyttävästi Kalevalan juhlavuoden päätösseminaarilla 28.–29.1.2000. Kansalliseen päätössymposiumiin osallistuu melkoinen määrä Kalevalan tuntijoita ja taitajia – sanalla sanoen kulttuuri-ihmisiä. Päätösseminaarin järjestävät Opetusministeriön Kalevalan juhlavuoden työryhmä ja Lönnrot-instituutti.
Kajaanilaisen opettajankoulutuksen 100-vuotisjuhlavuodelle on luvassa monia talon vuotuistapahtumia kaupungin kirjastoissa pidettävine satutunteineen ja kampuksen konserttitoimintoineen. Innolla odotetaan yksikkömme väitelleiden studia generalia -luentosarjaa sekä huhtikuussa järjestettävää omaa kasvatustieteen päivää, joka kulkee vielä työnimellä Tutkivat opettajat ja oppivat tutkijat – Kajaanin opettajankoulutusyksikön tutkimustoiminta tänään. Yksikön perus- ja jatko-opiskelijat sekä henkilökunta voivat esitellä tutkimusaiheitaan ja osallistua kaksipäiväiseen seminaariin. Toivottavasti kontaktit ympäristöön monipuolistuvat ja vahvistuvat myös tämäntapaisella toiminnalla.
Venäjän kieltä ja kulttuuria Kajaaniin
Interreg 2 -ohjelmasta on tullut myönteinen päätös venäjän kielen ja kulttuurin osaamisen kehittämisprojektille, jonka kokonaisbudjetti on 643.000 markkaa. Kampuksen uusi projekti syventää tietoa naapurista ja aukaisee tietä venäjän kielen ja kulttuurin tutkimukselle Oulun yliopistossa sekä tietysti antaa mahdollisuuden laajentaa opetustoimintaa Kajaanin opettajankoulutusyksikössä.
Ajankohtaista rakentamista ja entistämistä
Kainuun Sähkö lahjoitti päärakennuksen juhlavalaistuksen. Valoa toivoisi löytyvän tienpäästä myös kampuksen entistämisrakennushankkeisiin. Kirjasto tarvitsee laajentuvaan toimintaansa lisää tilaa ja hallintorakennuksen entistämispiirustukset ovat jo lähes toteuttamista vaille valmiit. Nyt ei tarvita muuta kuin hyvää tahtoa ja selvää vuokrarahan korotusta; käännämme katseemme toiveikkaina opetus- ja kulttuuriministereiden suuntaan.
Lisää tilaa tarvitaan, jos Suomea ensi vuosituhannella uhkaava opettajapula halutaan ansiokkaalla tavalla hoitaa koulutuksella. Uskon yksiköstämme löytyvän sopivia ohjelmia opettajapulan poistamiseksi. Opettajapulaa potee myös liikunta- ja terveyskasvatuksen alue, ja kielikylpyopettajiakin tarvitaan tulevaisuudessa enemmän. Toivotaan onnea ja menestystä tulosneuvotteluihin näidenkin asioiden eteenpäin viemiseksi!
Kohti Lönnrot-akatemian uutta vuosituhatta
Kehittämiskeskuksen johtaja vaihtuu, mikä on valitettavaa hyvin alkaneen yhteistyön kannalta. Kampuksen yhteinen toive lienee, että yhteistyö jatkuu monilla tieteenrintamilla ja yhteistyötä rakennetaan Lönnrot-akatemian hengessä.
Joulumieltä vuosituhannen viimeiselle joululle ja voimia sekä intomielisyyttä uuden vuosituhannen toiminnoille Kajaanin opettajankoulutusyksikössä ja Lönnrot-akatemiassa. (JS)
Onnistuneet hallintovaalit
Kiitokset kampuksen väelle aktiivisesta äänestämisestä!
Yliopiston hallituksen vaalissa tavoitteemme täyttyi – tai ainakin melkein. Yhteinen ehdokkaamme, lehtori Seppo Kinnunen sai kaikkiaan 157 ääntä ja pääsi ensimmäiseksi varajäseneksi. Paikka on erinomainen tähystys- ja koulutuspaikka, sillä se antaa usein osallistumismahdollisuuden hallituksen kokoukseen ja ainakin tiedot siitä, mitä asioita kulloinkin on esillä. Ongelmana on se, että kutsu kokoukseen tulee usein viime tipassa. Kiitos TT, lehtori Lauri Oikariselle hyvin hoidetusta kahden kauden hallitusjäsenyydestä.
Menestymisemme salaisuus on korkeassa äänestysprosentissa. Laskennallisesti hallituspaikkaa kohti tarvittaisiin 500 ääntä (3000 äänioikeutettua kuutta paikkaa kohti). Äänestysprosentti hallitusvaalissa oli kaikkiaan 59,7 %. Harjoittelukoulun äänestysprosentti oli huikea 100 %, KOKL:n prosentti oli "vain" 89 % (puuttuvat 8 ääntä ovat lähinnä jo työskentelynsä täällä lopettaneita tai virkavapaalla toisella puolella Suomea olevia). Kehittämiskeskuksen henkilökunnasta osa äänesti Kajaanissa ja osa Oulussa, ja heidän äänestysprosenttiaan ei liene laskettu. Oletettavasti se on vähintään yliopiston keskitasoa.
Tiedekuntaneuvosto
Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston vaali oli sopuvaali. Kajaanista valittiin sovussa professorit Juhani Suortti ja Pentti Hakkarainen ja keskiryhmästä lehtori Reijo Heikkinen ja toimistosihteeri Maire Säkkinen. Varajäseniksi valittiin 14.12. professori Esko Kalaoja (Hakkaraisen vara), lehtori (ma. professori) Päivi Atjonen (Suorttin vara), rehtori Seija Blomberg (Heikkisen vara) ja suunnittelija Timo Mauno (Säkkisen vara). Tiedekunnan varadekaanina jatkaa Kajaanista professori Juhani Suortti. Dekaani vaihtui, uusi dekaani on professori Maija Fredrikson.
Tulosyksikön neuvosto
Yksikköneuvostoon valittiin sopuvaalilla professorit Juhani Suortti, Pentti Hakkarainen ja Esko Kalaoja sekä keskiryhmään lehtori Päivi Atjonen, lehtori Kari Lehikoinen, toimistosihteeri Maire Säkkinen ja lehtori Tuula Tervo-Määttä. Tulosyksikön varajohtaja ja yksikköneuvoston varajäsenet valitaan myöhemmin.
Tulosyksikön johtaja
Tulosyksikön johtajaksi on tiedekuntaneuvosto jo aiemmin valinnut professori Juhani Suorttin.
Uusi nimilyhenne
Kajaanin opettajankoulutusyksikön uusi suurkirjainnimilyhenne on KOKY. Englanniksi nimenä säilyy Kajaani Department of Teacher Education ja ruotsiksi nimi kuuluu Lärarutbildningenheten i Kajana. (KI)
Abi-päivät Oulun yliopistossa 10.–11.11.
Kajaanin opettajankoulutusyksikkö oli varsin näyttävästi esillä Oulussa Pohjois-Suomen lukiolaisille järjestetyssä yliopistoesittelyssä. Standillä olivat mukana vuorotellen kaikki mukana olleet opiskelijamme. Tiedekunnan esittelyssä opiskelijat tekivät tutuksi opinahjoaan. Ja siinä kajaanilaisopiskelijat onnistuivat! Erikseen oli vielä luokanopettaja- ja varhaiskasvatuskoulutusten esittely.
Päivän tunnelma oli varsin leppoisa, tietoa ja ilosanomaan kajaanilaisesta yliopisto-opiskelusta tuli jaettua varsin rutkasti. Kajaanilaisopiskelijoiden tietopiste oli yksi päivien runsaimmin tungosta keränneistä esittelyistä! (JV)
Uusia opiskelijoita värväämässä!
Kaikilla muilla näkyi jo pöydät valmiina, mutta meillä urakka oli vasta edessä. Tämä oli ensireaktiomme astellessamme Oulun yliopiston käytäviä myöhään tiistai-iltana 9.11. Ideoita kuitenkin lenteli ja muutama tunti myöhemmin koju alkoi olla esittelykunnossa.
Varhain seuraavana aamuna olimme valmiit ottamaan vuosituhannen viimeiset abit käsittelyyn. Puolelta päivin alkoi valtava ryysis kojumme edessä. Kojumme sijaitsi risteyskohdalla, joten kukaan abeista ei päässyt sen ohi huomaamatta sitä. Esittelijätkin pursusivat intoa uusien opiskelijoiden metsästyksessä. Ja välillä yritettiinkin käännyttää myös yliopiston vanhojakin opiskelijoita tälle alalle. Ääni joutui koetukselle mutta aika kului kuin siivillä. Materiaali teki kauppansa – melkein loppui kesken.
Tiedekunnan esittelyssä Kajaani oli menestys! Kerroimme Kajaanin kaupungin monista mahdollisuuksista: hyvä asuntotilanne, erinomaiset harrastusmahdollisuudet, kulttuuri. Lisäksi koulutusohjelmia esiteltiin tarkemmin pienemmissä tilaisuuksissa, joissa oli mahdollista kysellä ja saada tietoa koulutuksesta. Rento tyylimme vetosi abeihin ja saimme myönteistä palautetta.
Ensivuoden abipäivät ovat jo mielessä. Uusia ideoita ja parannusehdotuksia keksittiin jo Oulussa. Erityisesti liikunnan 44 ov ja VAKA:n maisterikoulutus olivat vetonauloja. Niitä on hyvä tuoda ensivuonnakin esille. Toki muutkin erikoisuudet ja tavallisuudet kiinnostivat abeja. Olosuhteet standilla – nälkä, jano, kuumuus – eivät olleet aina parhaat mahdolliset, mutta innostusta riittää silti ensi vuoteen! (Jonna, Irene, Riitta, Anne, Antti-Jussi ja Sanna)
Pieniä vähemmistökieliä tutkivat jatko-opiskelijat ja heidän ohjaajansa kokoontuivat Oulussa 11.–13.11.
Suomen ja saamen kielen ja logopedian laitos SUOSALO järjesti 11.–13.11. Pohjois-Fennoskandian alueen pienten vähemmistökielten jatko-opiskelijoille ja kouluttajille seminaarin. Myös Kajaanin opettajankoulutusyksikkö ja Lönnrot-instituutti ovat mukana pienten kielten elvyttämisessä ja opetuksen suunnittelussa – tämä tapaaminen oli omalta osaltaan toukokuussa Kajaanissa pidetyn Kielikontaktit – kieli ja kulttuuri päiväkodissa, koulussa ja opettajankoulutuksessa -seminaarin jatkoa. Seminaarijulkaisu on tulossa! (JV)
OKL:n taideaineiden opiskelijat esittäytyivät
Tässä muutama päivä sitten aivan sattumoisin osuin Kauppapaikka 18:ssa hyvin houkuttelevaan tilaan, kauniisti valaistuun ja erittäin taidokkaita töitä sisältävään entiseen liikehuoneistoon. Kuulin siellä, että nuo upeat historialliset figuurit ja eläinhahmot olivat KOKL:n kuvaamataitoon erikoistuneitten aikaansaannoksia. Ajattelin tuolloin, että kyllä tulee hyviä kuvaamataidon pedagogeja.
Pian sen jälkeen oli musiikin sivuaineopiskelijoilla, hienosti "isänmaan toivoilla", mahdollisuus näyttää, mihin he pystyvät. He pitivät konsertin talvisodan alkamisen 60-vuotispäivänä eli 30.11. Martti Helan salissa. Tilaisuuden varsinainen ohjelma alkoi isänmaallisissa tunnelmissa, Paciuksen Suomen laululla, jota seurasi Ehrströmin Lähteellä. Molempia johtivat kuoropedagogiikan kurssin läpikäyneet opiskelijat. (En mainitse tässä ketään nimeltä, koska en aio puuttua jokaiseen suoritukseen erikseen. Otan vain yleiset näkökohdat esille.) A cappella –lauluihin tulisi toki pystyä antamaan äänet sävelraudan avulla. Ei aina ole mahdollisuus turvautua soittimeen. Voipa käydä kuten tässäkin, että ne annetaan väärässä järjestyksessä, eikä sitten päästä heti alusta mukaan. Kuoronjohtajat selviytyivät tehtävästään muuten hyvin, mutta toisella heistä olivat liikkeet liian suuret, korkeat. Kyseessä oli vain pieni kuoro; ei siinä tarvitse käsiä kattoa kohden kurkottaa. Mitä pienemmät liikkeet, sitä parempi. On toki säästettävä liikkeitä dynamiikan lisäämiseen. Mikäli kyseessä olisi mittava koneisto, esimerkiksi mukana soitinyhtye, voisi näin ollen näkyvyyden vuoksi liikkeitä suurentaa. – Kuoro sinällään lauloi kauniisti, mutta ikuinen kiusa, sanojen lopussa olevat t-konsonantit eivät kuuluneet.
Alttoviulistin esitystä kuunteli mielihyvin. Soitin soi kauniisti ja fraseeraus oli musikaalinen. – Pianistin esittämä Sibeliuksen Caprice oli teknisesti melko vaativa ja muutamaa sameaa akordijuoksutusta lukuun ottamatta hyvin läpiviety. – Yleensä konsertin pianistien osuudet säestystehtävissä olivat jopa erinomaisesti hoidetut.
Mutta mitä ihmetellä täytyy, koskee lähes kaikkien laulajien suorituksia.
– Miten on mahdollista, että puolessatoista vuodessa ei olla saatu mitään aikaan? – Esimerkiksi hengitystekniikka, joka on kaiken a ja o, ei toiminut kaikin paikoin; sanat katkeilivat. – Vokaalit olivat toisinaan aivan karmeita, esimerkiksi Än ätsi valtaa loistoa ja samalla ääni painui taakse. – Uskon, että opiskelijat ovat laulaneet aivan yhtä hyvin – ellei paremminkin – tullessaan taloon opiskelijoiksi kuin nyt opintojensa päättyessä. Olivathan laulutkin niin tavattoman yksinkertaisia.Olisi toki pitänyt olla haastavampia tehtäviä, jotta olisi opiskelijalla itsellään tunne jostakin opitusta. Ja kuinka annetaan tulla tulkitsemaan Wesslinin säveltämää Leinon herkkää runoa Nocturne tavalla, joka ei siihen sovi alkuunkaan. M. A. Nummisen tyyliset äännähdykset ja jonkun pop-laulajan tapaiset esitykset käyvät Cabaret-iltoihin, mutta nyt ei ollut sellainen kyseessä. Äänenmuodostusta tarvitaan – ja paljon. Viimeksi mainituissa suorituksissa säestäjäkin meni mielestäni liiallisuuksiin. Kaipa pojat intoutuivat, mutta pitää toki ajatella, mitä esittää.
Ainoa valopilkku yksinlaulajien joukossa oli henkilö, joka esitti Petri Laaksosen ja B. Ahlforin sävelmät. Niissä ääni kulki hyvin ja niihin saatiin varsin eläytyvä tulkinta. Miellyttävinä kokemuksina kannattaa mainita Risto Vähäsarjan herkkä laulu Joulu on ja tuntee sen. Samoin Martti Helan Hiljainen joululaulu esitettiin kauniisti.
Ohjelmakokonaisuus oli liian sekava, mutta myös liian pitkä. Talvisotaa muisteltiin viidessä laulussa, mikä oli sikäli hyvä, että nykyiset opiskelijat saivat tuntumaa ja omakohtaista tutustumista myös musiikin välityksellä historiamme tärkeisiin vaiheisiin. Yleisökin sai tähän mammuttimaiseen iltaan osallistua yhteislaulujen kautta. Tekstit oli kirjoitettu ohjelman takasivulle. Siellä vain silmiini pisti aivan pahanlaisesti miss’-sanan lyhennys, samoin mull’- sekä tääll’-sanat. Muuten varmaan ihan mieluisaa kuulijoitten kannalta saada itsekin välillä tulla mukaan. – Ja mikä mainio harjaannus säestäjälle! Hän oli kyllä sama henkilö kaikissa yhteislauluissa. Eivätkö muut uskaltaneet? Sinänsä hieno asia, että musiikkia opiskelevat saivat tilaisuuden astua estradille ja siten voivat saada esiintymistottumusta. (FL Eija Korhonen)
Opinnäytteitä ja muuta digitoitua aineistoa verkossa
Jatkuvasti ilmestyy uusia julkaisuja, jotka ovat luettavissa ruudulta. Oulun yliopisto aloitti elektronisen julkaisemisen väitöskirjoista, ja nyt on mukaan tullut muutakin aineistoa. Oulun yliopiston elektronisiin väitöskirjoihin pääsee klikkaamalla Oulun yliopiston kirjaston kotisivulta Elektroniset kokoelmat -linkkiä. Saman linkin kautta löytyvät myös Helsingin yliopiston opinnäytteet. Jyväskylän yliopiston kirjasto taas julkaisee Tutkielmapankkia, jossa on Jyväskylän opinnäytteitä vuodesta 1997 alkaen. Tutkielmapankki on tarkoitettu ruudulla selailtavaksi; tutkielmien tulostaminen on kielletty. Paperitulosteet pitää tilata Jyväskylästä.
Korkeakoulukirjastojen kotisivujen kautta pääsee lukemaan monenlaisia digitaalisia aineistoja. Kaikki ei ole vapaasti käytettävissä, vaan osaan aineistoa joutuu hankkimaan maksullisen käyttäjätunnuksen. Vapaassa Internet-käytössä on mm. Helsingin yliopiston kirjaston MUISTI-tietokanta (http://linnea.helsinki.fi/~muisti/MUISTI.html), joka on arkisto-, kirjasto- ja museolaitoksen digitoidun vanhan kansallisen aineiston yhteistietokanta. Kun haluat vilkaista, millainen oli Gezeliuksen "Yxi paras lasten tawara" -aapinen 1600-luvulta, niin saat kirjan nähtäväksi ruudullesi.
Kansallisissa viitetietokannoissa kuten Oulassa ja Lindassa on usein teoksen kohdalla huomautus, joka kertoo julkaisun löytyvän myös verkkoversiona. Internet-osoitetta ei usein ole ilmoitettu, joten jonkin verran työtä vaatii julkaisun kaivaminen verkon uumenista, mutta silloin ei tarvitse turvautua kaukolainaukseen tai hakea teosta kirjastosta. (HA)
Mietteitä kasvatuksesta, kasvatustieteestä ja koulusta
Ote Matti Telemäen jäähyväisluennosta Kajaanin OKL:ssa 30.11.1999Minusta tuntuu, että muutoinkin tämän päivän lukiolaiset ovat omaa ikäluokkaani edellä lähes kaikessa: kun itse olin ollut pari kertaa Ruotsissa, he ovat matkustelleet ainakin eri puolilla Eurooppaa, monet kauempanakin, television ja internetin kautta tavallaan koko maailma on heidän hallussaan aivan toisin kuin meillä 1950-luvun kasvateilla. Toisaalta esimerkiksi Kari Uusikylän tekemässä tutkimuksessa Mensan kortistosta saadun näytteen lahjakkailla nuorilla miehillä runot olivat harrastuksissa viimeisellä sijalla politiikan ja järjestöjen kanssa, tytöillä jonkin verran ylempänä – kuitenkin lähellä alakvartiilia. Kun OKL:n pääsykokeiden haastatteluissa pyrkijä ilmoittaa harrastuksekseen kirjallisuuden, olen usein pyytänyt mainitsemaan jonkin viimeksi luetun kirjan. Vastaukset ovat olleet yleensä tavanomaisinta viihdekirjallisuutta. Olen paljon liikkunut junissa niin Euroopassa kuin Suomessa. Eurooppalaisessa junassa tapaa säännöllisesti nuoren, joka lukee maailmankirjallisuutta: Hesseä, Kafkaa tai Proustia muutaman esimerkin sanoakseni. Suomessa tällaiseen törmää aivan poikkeustapauksessa. Kun teknillisen korkeakoulun huippulahjakkaat teekkarit ja tulevat Nokian insinöörit ilmoittavat harrastuksinaan tietenkin tietokoneiden ohella hevimetallin ja larppauksen, roolipelit, tällöin aina jotenkin mykistyn, koska en niistä ainakaan mitään kovin syvällistä ja ihmistä kehittävää kykene näkemään – saatan tietenkin olla väärässäkin.
Helsingin Sanomissa (28.12.99) Jyri Raivio kirjoittaa otsikolla Amerikkalainen unelma, kuinka Yhdysvaltain niin kutsuttua uutta taloutta pyörittävät ihmiset ovat huipputaitavia mutta samalla menettäneet täysin yhteytensä kulttuuriin ja samalla todellisuuteen. "Yhteiskunnan voimakas modernisoituminen on aiheuttanut samanlaisen loikkauksen kohti primitivismiä kuin sata vuotta sitten", kirjoittaa Raivio. "Kulttuurin taso on romahtamassa. Tilalle tulee kaikenlaista huuhaata. Sen todetakseen tarvitsee vain pistäytyä amerikkalaisessa kirjakaupassa. Suurimmat osastot on varattu tietokonekirjoille ja kaikenlaiselle rajatiedolle. Yhteiskunnan teknologinen tietämys kasvaa, mutta todellinen älyllisyys romahtaa". (MT)
Lönnrot-instituutti
Laitosneuvosto päätti 15.12.1999 Lönnrot-instituutin vakinaistamisesta. Päätös on lähetetty Oulun yliopiston hallitukselle. Yhteistä kulttuuriperintöä tukevan raja-alueyhteistyöprojektin / Lönnrot-instituutin käynnistämisprojektin 1997–1999 päätavoite on ollut pysyvän Lönnrot-instituutin edellytysten selvittäminen.
Lönnrot-instituutin organisaatiokaavio
Lönnrot-instituutti on yhteistyöelin kaikkien neljän mukaan tulevan toimijan kesken. Sille ei laadita omaa johtosääntöä, vaan se toimii Kajaanin opettajankoulutusyksikön ja Kajaanin kehittämiskeskuksen johtosääntöjen puitteissa. Ohessa piirroskaavio organisaatiosta. Lönnrot-instituutin johtokunta tekee päätökset esittelystä.
Lönnrot-instituutin taloushallintoasiat päätetään Kajaanin opettajankoulutusyksikön tulosyksikön neuvostossa esittelystä. Kajaanin opettajankoulutusyksikkö käy Lönnrot-instituutin tulosneuvottelut ylipiston hallinnon kanssa.
Lönnrot-instituutin kokousten pöytäkirjat lähetetään tiedoksi yhteistyökumppaneille, Kajaanin kehittämiskeskuksen johtajalle ja humanistiselle tiedekunnalle sekä Kajaanin kaupungille.
Lönnrot-instituutin henkilöstö 1.1.2000 alkaen
Johtaja ( kytketään oheistehtävänä Kajaanin opettajankoulutusyksikön johtoon)
- Kaksi tutkijaa. Toinen palkataan Kajaanin kaupungilta saatavalla osuudella, toiseen edellytetään Oulun yliopiston panosta.
- Amanuenssi (taloushallinto ja toiminnan käytännön koordinointi).
- Tilinpito hoidetaan Kajaanin opettajankoulutusyksikössä.
- Uusien projektien tuomat lisämahdollisuudet vuosina 2000–2006 mahdollistavat resurssien uuden tarkastelun.
Lönnrot-instituutin rahoitus 1.1.2000 alkaen
- Projektin toimintaa on mahdollista jatkaa 30.9.2000 saakka määrärahojen puitteissa.
- Oulun yliopiston vuodelle 2000 myöntämä 200 000 mk voidaan katsoa panostukseksi pysyvän Lönnrot-instituutin rahoitukseen.
- Kajaanin opettajankoulutusyksikkö 1 henkilötyövuosi / amanuenssitaso, n. 200 000 mk. Tämä koostuu useiden henkilöiden työpanoksesta.
- Kajaanin kaupunki varautuu määrärahaan, joka käytetään tutkijan palkkaukseen.
Uusien projektien tuoma lisä vuosina ohjelmakautena 2000–2006 tuonee lisää toimintaresursseja. Lönnrot-instituutin projektihallinnon talousarvio on vertailupohjana pysyvälle toiminnalle. Interreg-rahoituksen osuus on ollut vastaava summa kuin mukana olevien toimijoiden omarahoitusosuus.
Lönnrot-instituutin käynnistämisprojektin aikaansaamia tuotoksia 1997–1999
- Yksi väitöskirja (Heikki Rytkölä, Joensuun yliopisto)
- Toinen väitöskirja valmistuu vuonna 2000 (Hannu Heinänen, Oulun yliopisto)
- Julkaisuja:
- Heikkinen, Reijo: Kulttuurin vainioilta ja korpisoilta. Kirjoituksia Kajaanin ja Kainuun kulttuurihistoriasta.
- Tie Vienaan. Toim. Marjatta ja Reijo Heikkinen.
- Götha Rannikko: Puukkolihaa, imellusvelliä ja muita evväitä. Ruokaperinnettä Kainuusta.
- Lisäksi projektin piirissä on kolme käsikirjoitusta valmiina odottamassa julkaisemista.
- Kansallisen kulttuurin arvosana 15/35 ov kehitetty. Oulun yliopiston humanistinen tiedekunta hyväksynyt sivuaineeksi. Avoin korkeakoulu ottamassa arvosanan tarjontaansa.
- Varhaiskasvatuksen syventävien opintojen 3 ov valinnaisena toteutettu kurssi Kajaanissa.
- Valtakunnallisen Kalevalan juhlavuoden päätösseminaarin käytännön järjestäminen 28.–29.1.2000 Kajaanissa. Seminaari on samalla projektin lopetusseminaari.
- Osallistuminen mm. Valtakunnallisten kotiseutupäivien järjestelyihin Suomussalmella 1999.
- Elias Lönnrotin Karjala ja Kainuu -seminaarin järjestäminen 1997.
- Kielikontaktit kansainvälinen seminaari järjestetty yhdessä Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen sekä humanistisen tiedekunnan kanssa 1999.
- Seminaarit Petroskoissa 25.–26.10 ja 28.–29.10.1999 yhdessä Joensuun yliopiston, Petroskoin yliopiston ja Rihma-projektin kanssa.
- Itä-yhteistyö yhdessä muiden raja-alueyhteistyöprojektien kanssa. Tähän on sisältynyt Venäjän kielen ja kulttuurin tuntemuksen perusteiden selvittelyä. (AH)
Lönnrot-instituutti myy seuraavia julkaisuja: Reijo Heikkisen kirja Kulttuurin vainioilta ja korpisoilta - Kirjoituksia Kajaanin ja Kainuun kulttuurihistoriasta (120 mk), Akateemikko Pertti Virtarannan elämäntyölle omistettu muistojulkaisu - Tie Vienaan (110 mk) sekä Götha Rannikon Puukkolihaa, imellusvelliä ja muita evväitä - Ruokaperinnettä Kainuusta (90 mk). Tilaukset osoitteesta: Oulun yliopisto / Mervi Paasi, PL 51, 87101 Kajaani, sähköposti: mpaasisi@kokl.oulu.fi, ( 08 - 632 4736
Tiedettä tekemässä postikorttimaiseman keskellä
–Herra Heinänen? kysyi tarkkaavannäköinen vanhempi mieshenkilö venäjäksi. Hän halusi saada tietoja Suomen ja Venäjän välisistä taloudellisista suhteista 1800-luvulla. Kun oli vastaillut kysymyksiin, uteliaisuuteni heräsi. Tulkin välityksellä tiedustelin, miten hän tiesi tulla kyselemään asioista.
Kaikki tietävät arkistossa, että paikalla on ulkomaalainen tutkija, vastasi mies oitis. Niinpä niin, ajattelin itsekseni. Olemme Venäjällä ja viesti kulkee vaivihkaa henkilöltä toiselle. Paikallisen väestön kiinnostusta tietysti lisäsi se, että ulkomaalainen tutkija on näillä tienoilla vielä harvinainen "lintu". Oli marraskuun 22. päivä. Istuin Arkangelin oblastin valtionarkistossa keräämässä aineistoa väitöskirjatutkimustani varten. Päivä oli kääntynyt jo iltapäiväksi.
Huutamalla asiat etenevät
Olin Arkangelissa viikon verran. Siihenkin aikaan mahtui kommelluksia, mutta sehän on normaalia Venäjällä. Kun saavuin Dvina-hotelliin, vastaanottovirkailija totesi, ettei minulla ole hotellissa majoitusta. Se oli virkailijan mukaan peruutettu.
Oppainani oli Pomorin yliopiston suomen kielen laitoksen tuntiopettaja ja tuleva tulkkini. Seurasin tilannetta, kun naiset alkoivat keskustella sujuvalla ja selvällä venäjän kielellä vastaanottovirkailijan kanssa. Toinen oppaistani melkein polki jalkaa. Sanat sinkoilivat ja loppujen lopuksi sain itselleni huoneen. Minun oli kuitenkin annettava pantiksi 200 markkaa rahaa ja maksettava seuraavana aamuna ruplilla koko viikon oleskelu.
Suomen kielen tuntiopettaja opasti minua; mitä kovemmin Venäjällä huutaa, sitä paremmin asiat etenevät. Matkalle huoneeseeni hän kertoi, että nainen oli sotkenut asioita. Pomorin yliopisto oli joutunut perumaan jonkun ryhmän tulon. Vaikka hän oli kertonut, etten minä kuulu tähän ryhmään, virkailija oli tulkinnut asian juuri sillä tavoin. Kävimme heti vaihtamassa rahaa, joten sain panttini takaisin vielä samana iltana. Kun aamulla lähdimme arkistoon, huonotuulisen virkailijan ilme oli vaihtunut noloksi.
Suomesta porukkaa
Talvisessa Arkangelissa oli tällä kertaa liikkeellä harvinaisen paljon suomalaisia. Rovaniemen ammattikorkeakoulun porukkaa oli tullut Kostamuksesta helikopterilla lentämällä metsäalan seminaariin ja messuille. Samanaikaisesti kaupungissa oli kriisinhallintaan liittyvä seminaari, johon osallistui kaksi Oulun yliopiston Oulun opettajankoululaitoksen tutkijaa, jotka tulivat kanssani samalla lennolla Pietarin kautta Arkangeliin.
Yhteydet Barentsin alueelle ovat siis lisääntyneet. Ulkomaalaisilta edellytetään kuitenkin venäjän kielen taitoa tai tulkkipalvelujen järjestämistä, sillä kaupungista löytyy vähän esimerkiksi englannin kielen taitoisia ihmisiä. Yhdessä suhteessa kaupunki esiintyi edukseen. Katukuva oli kuin kaunis postikorttimaisema. Totesin itsekseni: kylmäkin voi olla kaunista. (HH)
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön strategioiden kehittämisseminaari 8.12.99 Helsinki
Teema – kohti virtuaaliyliopistoa – visioista toimenpiteisiinProjektipäällikkö Pentti Mankinen osallistui 'Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön strategioiden kehittämisseminaarin' Helsingissä 8.12.1999. Päivän aikana käytiin esiteltiin jo olemassa olevia hyviä käytäntöjä tieto- ja viestintätekniikan soveltamisessa koulutukseen ja tutkimukseen. Lisäksi opetusministeriön laatima 'Koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategia 2000–2004' oli vahvasti esillä, kun ylitarkastaja Janne Sariola pohdiskeli puheenvuorossaan 'Virtuaaliyliopisto – visiosta toimenpiteisiin' tulevia valtakunnallisia hankekokonaisuuksia.
Seminaarin yhtenä tarkoituksena oli pohjustaa tulevan viruaaliyliopisto-hankkeen julkistamista. Seminaariin osallistuivat myös professori Juhani Suortti, suunnittelija Timo Mauno ja lehtori Hanna-Leena Pyykkönen.
Koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategian 2000-2004
toimeenpanon käynnistystilaisuus 13.12.99 EspooOpetusministeri Maija Rask avasi juhlallisesti tilaisuuden johon oli ilmoittautunut yli 500 aihealuiden asiantuntijaa. Opetusministeriön ylijohtaja Markku Linnan johdolla esiteltiin strategian toimeenpanon hankekokonaisuudet, jotka ovat:
1. Tietoyhteiskunnan kansalaistaidot,
2. Opetushenkilöstön koulutus eli OPE.FI-hanke,
3. Tietoteollisuuden ja digitaalisen viestinnän ammattilaisten koulutus,
4. Suomen virtuaaliyliopisto,
5. Virtuaalikoulu,
6. Tietoverkkojen oppimisympäristöt,
7. Tietoyhteiskunnan rakenteiden vahvistaminen sekä
8. Tietostrategian arviointi ja seuranta.OPE.FI-hankkeen tavoitteet koskettavat meitä kaikkia opetusalalla työskenteleviä. Kaikki oppilaitokset arvioivat nykyiset opetussuunnitelmansa ja laativat vuoteen 2002 menessä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön strategian. Opettajankoulutuslaitokset laativat strategian vuoteen 2001 mennessä.
Kajaanin opettajankoulutusyksikön haasteena on, tietostrategian lisäksi, oman opetushenkilökunnan tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvän osaamisen kohottaminen vähintään OPE.FI-hankkeen edellyttämälle "hyvät tiedot" -tasolle. Koulutuksen järjestämisvastuu on yksiköllä ja tiedekunnalla. Rahoitus tulee pääsääntöisin opetusministeriöltä, jos koulutuksen katsotaan täyttävän OPE.FI-kriteerit.
KYTKE 2005 -projektin osalta oli ilahduttavaa huomata, että valvonta- ja sidosryhmiemme edustajat ovat hyvin edustettuina eri hankkeiden työryhmissä. Tilaisuuteen osallistui projektipäällikkö Pentti Mankinen. Lisää aiheesta www-osoitteesta: http://kajaaninkampus.oulu.fi/koky/kokl/kytke2005/info/tietostrategia_99.htm.
Kohti tietoyhteiskuntaa -seminaarin kertomus löytyy osoitteesta http://kajaaninkampus.oulu.fi/koky/kokl/kytke2005/info/seminaari99.htm sekä pilottihenkilöiden flash-koulutus osoitteesta http://kajaaninkampus.oulu.fi/koky/kokl/kytke2005/info/flash_99.htm . (PM)
Mahtuuko kankaankudontataitojen oppiminen peruskoulun pirtaan vuosituhannella 2000?
Vielä on ilmassa kesän tuntua, kun LUKON ja VAKAN tekstiilityön sivuaineopiskelijoiden kankaankudonnan opinnot alkavat elokuun helteiden jatkuessa. Useimmat opiskelijat opettelevat kankaan rakentamista ja kangaspuilla kutomista elämässään ensimmäistä kertaa. Kaiken kaikkiaan kudonnan maailma on suurimmalle osalle heistä uutta ja ennen näkemätöntä. Olen heidän opettajansa. Uuden työni alkumetreillä totean tämän taidon olevan harvinaista nuorten ihmisten keskuudessa. Näistä lähtökohdista käsin mieleeni hiipii ajatus siitä, että onko kudontataidon osaaminen vaarassa kuolla kulttuuristamme tulevaisuudessa? Entä sopiiko kankaankudonta peruskoulun opetussuunnitelmiin ensi vuosituhannella?
Silmieni edessä olevat opiskelijat odottavat omien sanojensa mukaan jopa jännittyneinä pääsevänsä "paukuttamaan" kangaspuilla. Kudontajakson kuluessa he oppivat näkemään, ettei tuo korviin kantautuva jyske ole sittenkään välttämätöntä eikä keskeistä tämän työtavan ja sen vaiheiden oppimisessa. Kankaan rakentamisen ja kutomisen oppimista prosessoidessaan he oivaltavat muun muassa kudontatöiden tekemisen olevan tyystin muuta kuin pelkkään alkutuotantoon rinnastettavaa jatkojalostuksen raaka-ainetta ja sen käsittelyä. He tuntevat oppimisen iloa, kun he tavanomaisten kudontama teriaalien käytön lisäksi työstävät uusia kudonnan mahdollisuuksia. Näissä innovatiivisiksi kudontakokeiluiksi nimetyissä töissä he pohtivat kudontamateriaalien kuitujen tien kulkua langaksi. Myös lankojen sitoutuminen kankaaksi kankaan rakenteen avulla alkaa saada sijaa heidän ajattelussaan ja käsityöllisessä ilmaisussaan. Olen ilahtunut ja minusta näyttää siltä, että tulevat opettajat ovat halukkaita siirtämään kankaankudontataitojen oppimista tuleviin omiin oppimisympäristöihinsä, kuten seuraavat oppijoiden portfolioista poimitut maininnat sen osoittavat:
-"Oma kohtaamiseni kudonnan kanssa tapahtui vasta erikoistumisopintojen kudonnan jaksossa. …Jakso antoi sysäyksen kudontainnostukselle… Jäin ihmettelemään sitä, että miten minä ja kudonta kohtasimme toisemme vasta nyt. Eikö omana ala-asteaikanani kudontaa opeteltu ollenkaan?"
-"Parasta oli se että perehdyimme kankaankudontaan ihan juurta jaksain intensiiviviikolla kangaspuiden kokoamisesta ja loimen rakentamisesta lähtien"
-"Kudontajakso oli kaikessa opettavaisuudessaan yksi parhaimmista jaksoista koko tähänastisessa opettajankoulutuksessa"
-"Muistellessamme omia peruskoulun aikojamme voimme todeta, että kankaankudonnan osuus on jäänyt liian vähäiseksi"
-"Kankaankudonta ei ole vain käsien työtä. Se on matematiikkaa, äidinkieltä, kuvaamataitoa ja sen voi sujuvasti liittää kaikkiin peruskouluun kuuluviin oppiaineisiin. Haluaisin välittää lapsille, ettei kankaankudonta ole mikään muinaisjäänne, vaan se on arkipäivää myös nykyään…"
Näitä kommentteja lukiessani olen helpottunut ja koen työn iloa, kun kankaankudontataitojen oppiminen näyttää sittenkin mahtuvan peruskoulun pirtaan ensi vuosituhannella! (E-ML)
Raidat rauhoittavat! Tekstiilityön sivuaineopiskelijoiden kudontatyöt
olivat esillä päärakennuksen toisessa kerroksessa marraskuun ajan.Vuoden 1999 kesäyliopisto-opettaja: lehtori, KT Irma Vornanen
Kasvatustieteen lehtori, tohtori Irma Vornanen on valittu Suomen vuoden 1999 kesäyliopisto-opettajaksi; valinnan teki Suomen kesäyliopistot ry:n hallitus kymmenen ehdotetun joukosta. Tiettävästi aiemmin kainuulaista ei ole valittu vuoden kesäyliopisto-opettajaksi.
Kesäyliopistouransa Irma Vornanen aloitti vuonna 1968 opiskellessaan kasvatustieteen peruskurssilla, joka tuolloin järjestettiin ensimmäistä kertaa juuri perustetussa Kainuun kesäyliopistossa. Irma Vornanen suoritti kesäyliopistossa kasvatustieteen approbatur-arvosanan ja osia cum laude approbatur -arvosanasta. Myöhemmin hän jatkoi kasvatustieteen opintoja Jyväskylän yliopistossa. Tutkintoonsa kuuluvia tenttejä hän myös suoritti kesäyliopistossa.
Irma Vornanen on opettanut Kainuun kesäyliopistossa yhtäjaksoisesti vuodesta 1976 lähtien kasvatustieteen 15 opintoviikon ja 35 opintoviikon kokonaisuuksissa oman työnsä ohessa. Opetustyönsä ja aikuisten opettamisen kesäyliopistossa Irma Vornanen kokee miellyttävänä vaihteluna normaalin opetustyönsä ohessa. Vornasta arvostetaan innostuneena, innostavana ja sydämellisenä opettajana, joka pitkäaikaisella kokemuksellaan ja uusiutumiskyvyllään on kehittänyt opetustaan aikuiskoulutuksen eturintamassa.
Suomen 21 kesäyliopistossa opettaa vuosittain noin 4200 opettajaa, joista 1350 antaa yliopistollista opetusta. Kasvatustiede on yksi suosituimmista oppiaineista kesäyliopistoissa. (SK)
Taas toivotus hyvän joulun,
taas toivotus hyvän joulun,
taas toivotus hyvän joulun,
joulu rauhan näin tuo.
Joulun odotus ja
vuosituhannen vaihtuminen
Kajaanin normaalikoulussa
Joulukirkko lauantaina 18.12.1999 kello 9.00.
Tervetuloa!* kokoontuminen koululle klo 8.30
* joulukirkon jälkeen todistusten jako luokissa
* aloitamme joululoman n. klo 10.30
(KNK)
3.1.–5.1. Normaalikoulun kaikilla oppilailla on koulua kello 8.55–13.00.
Löytyykö keilaajia?
Löytyykö yliopiston alueelta keilailusta kiinnostuneita? Päivävuoron hinta on 55 markkaa ja iltavuorosta joutuu maksamaan 70 markkaa. Asiasta kiinnostuneet, ottakaa yhteyttä Jorma Keskitaloon (GSM 050 - 325 88 66).
NYKYISEN JOULUNVIETON TAUSTOJA JA MUUTAMIEN JOULURUOKIEN HISTORIAA
Joulunvieton perinnepohja
Joulun perinteisiin kuuluu tänä päivänäkin suurimmalla osalla suomalaisista perusteellinen valmistautuminen juhlan viettoon ja hiljentyminen ainakin aattona vanhojen tapojen mukaiseen perhekeskeiseen juhlaan. Koti siivotaan ja varustetaan joulua varten, käydään hankkimassa kuusi ja koristellaan se. Lahjat valmistetaan tai hankitaan ja paketoidaan odottamaan joulupukin vierailua aattoiltana. Leipomukset ja muut ruoat valmistetaan etukäteen niin, että ne sitten on helppo viimeistellä joulupöytään. Kaikilla näillä joulun viettämiseen liittyvillä tavoilla ja esineillä on oma historiallinen taustansa. Eikä itse joulukaan ole taustaltaan mikään yksiselitteinen juhlapäivä, vaan sekin on aikojen kuluessa rakentunut useista erilaisista elementeistä, joita on siirretty juhlasta toiseen.
Kun Samuli Paulaharju vuonna 1922 julkaisi ensimmäisen painoksen teoksestaan Kainuun mailta, johon hän oli kymmenisen vuoden aikana kerännyt aineistoa, hän kirjoitti, ettei Kainuussa vielä silloin yleisesti vietetty joulua. Vuoden tärkein juhla oli silloin kekri. Täkäläinen sananparsikin sanoo, että " herroilla joulu, talonpojalla kekri".
Alkuperäinen kekriperinne
Kekri oli jokasyksyinen sadonkorjuujuhla. Se päätti maatalousvuoden. Vanhimpina aikoina sitä saatettiin viettää taloittain eri aikoina sitä mukaa, kun vuoden sato oli saatu talteen. Mutta yleisimmin se ajoittui syyskuun lopulle Mikkelinpäivän (29.9.) jälkeen. Maatalousyhteisössä päättyi silloin myös palkollisten työvuosi ja alkoi vapaaviikko, "römppäviikko", jonka aikana hankittiin uusi pestipaikka tai tehtiin sopimus työn jatkamisesta entisessä työpaikassa. Vuonna 1773 Mikkelinpäivä määrättiin sunnuntaiksi 29.9.–5.10. jolloin kekri siirtyi sitä seuraavaksi maanantaiksi, mikkelinmaanantaiksi. Palkollisten muuttopäivänä mikkelinmaanantai pysyi sitten vuoteen 1815, jolloin se siirrettiin Pyhäinmiesten päivän yhteyteen.
Kekrin perinteeseen kuului juhlan valmisteluna kodin ja talon kaikkien paikkojen perusteellinen siivoaminen, teurastukset, lihan palvaukset, makkaroiden valmistukset, runsaat leipomiset ja itse juhlapäivänä pidättäytyminen työnteosta, saunominen ja lähes tauoton viipyminen runsaasti varustetun ruokapöydän ääressä.
Pyhäinpäivä ja uudempi kekriperinne
Pyhäinmiesten päivä oli alkuaan katolisen kirkon pyhimysjuhlana 1.11. ja sen jatkona oli toinen juhlapäivä 2.11. vainajienpäivä. Alkuperäinen pyhäinmiesten päivä, 1.11. ajoittuu samaan päivään, jolloin alkoi vanhan suomalaisen ajanlaskun mukainen uusi kalenterivuosi. Vuonna 1773 pyhäinmiesten päivä määrättiin luterilaiseksi kirkkopyhäksi, joka oli 1.–7.11. välisenä sunnuntaina. Vanhaan päivämäärään sidottu perinne säilytti kuitenkin asemansa kansan keskuudessa ja 1.11. säilyi 'arkikekrinä'. Siihen siirtyi yleisesti ja sitoutui myös maatalousyhteisön työvuoden päätös, kekrin viettäminen ja römppäviikon alkaminen. Nykyinen pyhäinpäivän viettäminen lauantaina 30.10.–6.11. välisenä aikana on peräisin vasta vuodelta 1955.
Myös kekrin aiempi viettäminen runsaan ruoan ääressä siirtyi uuteen ajankohtaan marraskuun alkuun. Koska kysymyksessä oli samalla suomalaisten vanha uuden vuoden päivä, kuuluivat päivään myös ennusmerkkien seuraaminen ja ennen kaikkea uuden satovuoden ennustaminen niiden perusteella. Mutta myös henkilökohtainen tulevaisuus kiinnosti ja sitä koetettiin tutkia esimerkiksi tinaa valamalla. Kekriin kuului Sotkamosta saadun perimätiedon mukaan myös kekrirauha, joka kesti Simosta (28.10.) Marttiin (10.11.)
Juuri tätä kekriä kuvaa esimerkiksi Samuli Paulaharju kainuulaisen maaseutuväestön tärkeimmäksi juhlaksi vielä 1900-luvun alussa. Muualla Suomessa oli maaseudullakin hiljalleen 1800-luvun kuluessa, Lounais- ja Etelä-Suomesta alkaen, siirrytty kartanoista, pappiloista ja kaupungeista saadun mallin mukaan joulun viettoon.
Vuodenvaihde ja uusi vuosi
Suomalaisten perinteinen vuoden vaihde on ollut vielä keskiaikanakin marraskuun ensimmäinen päivä. Ruotsissa sen sijaan, samoin kuin muilla pohjoisilla germaanisilla kansoilla vuosi on vaihtunut talvipäivän seisaukseen liittyvänä.
Julius Caesarin uudistaessa roomalaista kalenteria siirrettiin vuoden alkamispäivä maaliskuun ensimmäisestä tammikuun ensimmäiseen. Todellisuudessa kuitenkin vuodenvaihteen siirtyminen tähän ajankohtaan tapahtui Euroopassa vasta 1500-luvulla. Siihen saakka 1.1. oli uskonnollisena juhlana 1200-luvulta alkaen ollut Kristuksen ympärileikkausjuhla. Virallisesti 25.12. oli Ruotsissa ja Suomessa skandinaaviseen tapaan vuoden ensimmäinen päivä vielä 1500-luvun alussa. Ja vasta 1.1.1559 lähtien vuosi on meillä ja Ruotsissa alkanut tammikuun ensimmäisenä; esimerkiksi Venäjällä 1.1.1725 ja Englannissa vasta 1.1.1753 lukien.
Alun perin suomalaiseen vuodenvaihteeseen marraskuun alussa littyneet uskomukset siirtyivät osittain jo keskiaikana koskemaan myös skandinaavista vuodenvaihdetta 25.12.
Vuoden alkamisen siirtyessä uuteen ajankohtaan tammikuun ensimmäiseksi siirtyivät mukana myös vanhat kekrin ja skandinaavisen vuodenvaihteen perinteet, esimerkiksi enteet ja tulevan ennustaminen tinanvalantoineen ja kupinnostamisineen. Myös ruokakulttuurin osalla tapahtui siirtymistä: oli syötävä ja juotava hyvin, jotta seuraavan vuoden sadolle saataisiin hyvät enteet. Ruoan loppuminen ja nälkäiseksi jääminen oli huone enne. Yhä edelleen uuden vuoden juhlissa syödään hyvin ja sampanja virtaa. Esimerkiksi Venäjällä uusi vuosi on pääsiäisen ohella vuoden tärkein juhla ja juhlapöytään hankitaan parasta mitä on saatavana.
Joulu
Suomen kielen sana joulu on lainaa pohjoisilta skandinaaveilta, jotka viettivät juhl- tai ehkä vielä vanhemmalta nimeltä jo-öl -nimistä keskitalven juhlaa. Se ajoittui vuoden pimeimpään aikaan talvipäivän seisauksen tienoille ja juhlan tarkoituksena oli juhlistaa valon voittoa pimeydestä.
FT Bror Petterson on eräässä lehtiartikkelissaan koettanut osoittaa, että kysymyksessä oli juhla, jossa alun perin syötiin hevosta. Muinaisskandinavian sana jo merkitsee hevosta ja öl -sana tarkoitaa juhlaa. Edellinen löytyy vieläkin islannin kielestä ja jälkimmäinen esiintyy esimerkiksi ruotsin kielessä muutamassa sanassa [esimerkiksi gravöl = hauta(jais)juhla]. Monista tietolähteistä on kuitenkin yleisesti luotu se käsitys, että skandinaavit söivät keskitalven juhl-juhlassaan runsaasti sekä maan että veden antimia, mutta söivät nimenomaan ainakin sianlihaa ja joivat juhlajuomanaan simaa. Saagojen mukaan vuoden pimeimmän ajan juhlassa uhrattiin urossika hedelmällisyyden jumalalle Freyrille ja annettiin samalla lupauksia seuraavalle vuodelle. Skandinaavien sana juhl lainautui ensimmäisellä kerralla suomeen muodossa juhla.
Kristillistä Kristuksen syntymäjuhlaa 24.12. alettiin ensi kerran viettää Roomassa jo vuonna 354. Etelä- ja Länsi-Euroopassa juhlan alkuperäinen ja nykyisinkin käytetty nimi eri kielillä liittyykin pääsääntöisesti Kristukseen tai syntymään (Christmas, natale). Kun uusi usko sitten levisi Pohjolaan 800–900-luvulla, Kristuksen syntymäjuhla peri Skandinaviassa samaan ajankohtaa liittyneen pakanallisen keskitalven juhlan nimen juhl, josta se ruotsissa on muuttunut muotoon ’jul’. 1100–1300-lukujen kuluessa kristinusko levisi vähitellen Suomeen, enimmäkseen lännestä käsin, ja Kristuksen syntymäjuhlan nimeksi lainattiin uuden opin saapumissuunnan takia skandinaavispohjainen sana, joka meillä muotoutui sanaksi joulu.
Joulun merkitys alkoi kristikunnan läntisen osan keskuudessa kasvaa juhlana viimeistään keskiajan lopulla ja erityisen osan vuoden tärkeimpien juhlien joukossa se on saanut uudella ajalla protestanttisissa maissa. Siihen on siirtynyt vanhoja perinteitä vanhoista satovuoden päättymisjuhlista, kalendaarisen vuodenvaihteen juhlista, adventista ja esimerkiksi joulupukin osalta Pyhän Nikolauksen traditiosta lahjojen antamisineen (6.12.). Syöminen ja juominen on yhä tärkeässä roolissa joulun rituaaleissa.
Eräiden jouluruokien historiallista taustaa
Jos itse joulun viettotavat nykymuodossaan ovat koostuneet monien eri juhlien antamasta perinnöstä, niin ovat myös joulupöydät antimien perinteet keskenään erilaiset. Tässä yhteydessä ei ole valitettavasti mahdollista käsitellä systemaattisesti kaikkia ruokia ja niiden historiallista matkaa joulupöytään, vaan on tyydyttävä vain muutamaan esimerkkiin, joita seuraavassa tarkastellaan nykyajasta lähtien.
Modernissa, mutta perinteisiin pohjautuvassa suomalaisessa jouluateriassa tarjotaan ensin yleensä kylmiä kalaruokia, kuten suolakalaa, maustekalaa ja graavia kalaa kotimaisista kaloista sekä erilaisia sillejä, maustettuja ja maustamattomia, jotka yleensä tarjotaan keitetyn perunan kanssa. Seuraavina ovat vuorossa kylmät liharuoat: kylmät paistit ja muut leikkeleet sekä pateet, pasteijat ja hyytelöt, joiden kanssa voidaan tarjoilla punajuurisalaattia. Lounais-Suomessa ja Hämeessä myös kotitekoinen tuorejuusto kuuluu tähän yhteyteen.
Oleellisena osana joulun ateriaa ovat erilaiset leipätuotteet, jotka eri puolilla Suomea suurestikin poikkeavat toisistaan. Lounaisessa Suomessa tärkeä joululeipä normaalien reikäleipien ja vehnäpohjaisten hiivaleipien ohella oli makea, useimmiten vaalea limppu. Itä-Suomessa ja Kainuussa merkittävässä asemassa ovat olleet rukiisten limppujen ja ohrarieskojen lisäksi monenlaiset piiraat, teokset ja kukot. Leivät pidettiin perinteisesti pöydässä koko aterian ajan, vanhempina aikoina jopa koko joulun ajan, koska ’jouluna sai yölläkin syödä’. Isot leivät saattoivat myös olla ennen paistamista koristeltuja tähkä- tai avainpainantein.
Monin paikoin, varsinkin läntisessä Suomessa on seuraavana perinneruokana lipeäkala valkokastikkeen kera tai sen sijalla jouluhauki piparjuurikastikkeessa. Sen jälkeen saa vuoron kinkku lisäkkeineen: laatikkoita ja kenties lämpimiä vihreitä herneitä. Ruotsalaiseen tapaan mukana voi olla myös haudutettua puna- tai valkokaalia, tai molempiakin. Paikoin on pakollisena myös voisulan kanssa tarjottava maksalaatikko. Itä-Suomen, etenkin Karjalan perinteeseen kuuluu yhä uunissa hauduttamalla valmistettu palapaisti, ns. karjanpaisti ja sen kanssa tarjottavat moninaiset piirakat ja piiraat. Saattaapa jonkun perheen traditioon nykyään kuulua samassa joulupöydässä sekä kinkku että uunipalapaisti.
Aterian päättää jälkiruoka, joka perinteisesti oli puuro. Sen kanssa tarjottiin kiisseliä, joka oli valmistettu kuivatuista luumuista tai kuivatuista sekahedelmistä. Nykyisin raskaat jälkiruoat on monesti korvattu raikkaammilla hedelmä- tai marjapohjaisilla ruoilla. Kahvi, piparkakut ja joulutortut saavat vuoronsa myöhemmin illan kuluessa.
Kinkku
Eräs suomalaisen joulupöydän näkyvimmistä ruokalajeista on tällä hetkellä kinkku. Uusimpien tietojen mukaan kuluvana vuonna 1999 Suomessa ostetaan ja valmistetaan noin 600 000 joulukinkkua, jotka painavat yhteensä 6–7 miljoonaa kiloa eli noin 1,3 kiloa jokaista Suomen kansalaista kohden. Vaikka kinkulla on periaatteessa muinaiseen joulun aikaan ajoittuneeseen skandinaavien talvijuhlaan historiallinen yhteys, ei itse kinkkun historia jouluruokana ole kuitenkaan Suomessa pitkä.
Kinkku alkoi levitä Ruotsin mallin mukaiseksi jouluaterian osaksi Suomen kartanoihin ja pappiloihin jo 1700-luvulla. Ylemmät sosiaaliluokat ovat olleet tässä kulttuuri-ilmiössä, niin kuin monessa muussakin, mallina muulle väestölle. Tietoa ovat levittäneet ennen kaikkea ’herrasväessä’ piikoneet, jotka opin saatuaan ovat levittäneet tietoaan ja taitoaan emäntinä ja pitokokkeina. Lounais-Suomessa myytiin kartanoista kinkkuja kaupunkeihin jo 1870-luvulla jopa sanomalehtimainoksin (Pori).
Tieto ja perinteen muutuminen leviää kuitenkin maalla kansan keskuudessa hitaasti. Tiedon levittäjinä olivat edellä kerrottujen lisäksi opettajat ja eri järjestöt, kuten esimerkiksi maatalousnaisjärjestöt ja Martat. Vielä 1900-luvun alussa Varsinais-Suomessakin joulun liharuoka oli kuitenkin uunissa paistettu tai ’palvattu’ naudan reisi. Paulaharjun kertomuksen mukaan se oli vielä 1920-luvun alussa Kainuussa kekrin näyttävin liharuoka, puukkoliha, kokonaisena ruhona keitetyn lampaan ohella. Ja sellaisena se siirtyi 1930-luvulla joulunvietonkin liharuoaksi. Koko kansan johtavaksi jouluruoaksi kinkku on levinnyt luultavasti vasta toisen maailmansodan jälkeisen pula-ajan päätyttyä 1950-luvulla.
Ruotsalaisen keittotaitokirjallisuuden perustaja Kajsa Varg antoi kirjassaan "Hjelpreda" vuonna 1765 kinkun valmistusohjeeksi paistamisen uunissa taikinoituna, jota vielä tälläkin vuosisadalla on monissa Suomen perheissä käytetty. Toinen perinteinen valmistustapa on keittäminen kokonaisena suuressa kattilassa. Loppusilauksen ennen tarjolle tuomista kinkku saa uunissa kuorruttamalla. Molempia valmistuskeinoja käytetään yhä edellen kotoisessa kinkun valmistuksessa, joskin taikinan on yleensä korvannut alumiinifolio tai paistopussi. Kuumasavustettu kinkku on koko maassa vielä vuosisadan vaihteessa lähes tuntematon.
Kinkun lisäkkeet
Peruna
Luonnollisin lisäke kinkulle, kuten myös useimmille alkuruuille ja kaloille on Suomessa peruna. Peruna on kotoisin Amerikasta ja sen tuli toden näköisesti Ruotsin kautta Suomeen vasta 1700-luvulla. Se joutui pitkään taistelemaan asemastaan aterian perustana nauriin kanssa. Lounainen Suomi luovutti ensin, koska nauriin viljely oli paljolti kaskeamissidonnaista ja siellä siirryttiin jo varhain peltoviljelyyn pääviljelymuotona. Mutta Itä-Suomessa kuten esimerkiksi Kainuussa harjoitettiin kaskeamista pitkään 1800-luvun loppupuolelle saakka. Niinpä viranomaisten yrityksen perunanviljelyn aloittamiseksi 1830-luvun nälkävuosien jälkeen eivät innostaneet viljelijöitä. Vasta 1800-luvun loppupuolen aikana perunanviljely alkoi yleistyä, vaikka nauris säilyttikin osittaisen suosionsa vielä ainakin 1930-luvulle saakka oheistuotteena.
Yleisemmin joulukinkun lisäke on keitetty peruna kuorittuna. Uudempaa perua on kuiten perunalaatikon valmistaminen Kainuussa jouluruokana, ja muussakin juhlayhteydessä. Ruoan syntysijat ovat lounaisessa Suomessa, jossa sitä on valmistettu imellettynä lähinnä Hämeessä ja imeltämättömänä Varsinais-Suomen ja Satakunnan rannikkoalueilla. Leviäminen Kainuuseen saakka on tapahtunut luultavasti vasta toisen maailmansodan jälkeen ja yleisemmin tiedotusvälineitten ja koulujen vaikutuksesta vasta 1970–80-luvuilla.
Lanttu
Lantun viljelystä Suomessa on historiallisia tietoja jo 1600-luvulta. Länsi- ja Etelä-Suomessa lanttu ohitti viljelykasvina nauriin todennäköisesti jo 1700-luvun lopulla, viimeistään 1800-luvun alussa. Nykyisin koko maassa tunnettu haudutettu lantturuoka, lanttulaatikko, oli kuitenkin viljelyalueellaankin harvinaista herkkua. Länsi-Suomi ei kuulunut ns. uunikulttuurin alueeseen, jossa uuni lämmitettiin joka päivä, tai ainakin useamman kerran viikossa. Ja koska lanttulaatikon valmistaminen vaati pitkää hauduttamista lempeässä uuninlämmössä, sen tekeminen oli mahdollista vain silloin, kun leivinuuni oli lämmin eli suurleipomuksia tehtäessä juhlapäivien ja pitojen edellä. Näin myös lanttulaatikko säilyi pitkään vain juhla- ja pitoruokana. Muualle maahan lanttulaatikkokin levisi laajemmalti vasta toisen maailmansodan jälkeen sekä julkisen sanan siivittämänä että 1960-luvulta alkaen valmisruokatehtaitten tarjoustuotteena.
Porkkana
Myöskään porkkanan kansanomaisen käytön historia ei ole pitkä. Kasvia tosin tiedetään Suomessä viljellyn ainakin luostareissa jo keskiajalla, mutta vasta 1700-luvulta lähtien se löytyy Etelä-Suomen kartanoitten ja pappiloitten puutarhoista. Laajemman levinneisyyden porkkana on saavuttanut kuitenkin vasta 1900-luvun puolella, jolloin valistajina ja levittäjinä ovat toimineet eri järjestöt ja kansakoulujen opettajat. Vielä 1900-luvun alussa eivät maanviljelyseurojejen porkkananviljelykampanjat kuitenkaan ottaneet tulta sen paremmin Savossa kuin Kainuussakaan.
Kinkun lisäkkeenä yleisesti tarjottava porkkanalaatikko on myöhäistä perua paitsi porkkanan takia, myös siitäkin syystä, että toisena valmistusaineena porkkanan ohella käytetään riisiä. Riisi oli tuontitavarana vielä 1800-luvullakin kallista ja harvinaista. Tavallisen kansalaisen kukkarosta ei tarvittavia ostomarkkoja hevin löytynyt. Vasta ehkä 1920–30-lukujen taitteessa oli maalla eläjän mahdollista ostaa riisiä sen verran, että siitä saatiin aikaan puuro jouluksi. 1930- luvun lopulla riisi pääsi sitten ehkä teoksiin ja piirakoihinkin. Porkkanalaatikon tulemista joulupöytään saakka oli koko maa huomioon ottaen odotettava ainakin siihen saakka, kunnes sodanjälkeinen säännöstely päättyi 1950-luvulla.
Joulupuuro
Puuro on vanhin kypsytetyn viljan nauttimismuoto. Leipä on vasta seuraavalla sijalla. Puuroa on valmistettu kaikista viljalajeista ja Suomessakin myös muista siemenistä, kuten tattarista ja hirssistä. Puuroa on syöty aterian ainoana ruokalajina, liha- tai kalaruoan lisäkkeenä ja jälkiruokana ja sitä on valmistettu sekä vesi- että maitoliemeen.
Joulupuurona on pisin historia ohrapuurolla. Se on keitetty maitoon, läntisessä Suomessa hellalla padassa tuntikausia hämmentäen ja tarvittaessa uutta maitoa lisäten, kunnes väri oli vaaleanpunainen tai Itä-Suomen uunikulttuurialueella savisessa uunipadassa miedossa lämmössä hauduttaen. Riisipuuro syrjäyttää ohrapuuron yleisesti vasta 1920–30-lukujen vaihteen tienoilla, jolloin riisiä oli yleisemmin saatavissa ostajan resursseihin nähden kohtuulliseen hintaan.
Joulupuuroon kätkettävän mantelin historia ulottuu muinaisiin roomalaisiin saakka. Mantelin löytäjä on saanut ansiostaan erityistä etua muihin nähden, kuten hyvän onnen seuraavaksi vuodeksi, vapautuksen jostakin tehtävästä ja jopa hetkellisen määräysvallan muihin läsnäolijoihin nähden.
Piparkakut
Piparkakkujen perinne pohjautuu keskiajan Saksaan, jossa itämaisten mausteiden kauppateiden varsille syntyi leipuriyrityksiä valmistamaan pieniä maustettuja leipäsiä. Raaka-aineina olivat yleensä ruisjauhot, hunaja ja mausteet, ennen kaikkea pippuri, joka on lainannut nimensäkin leivonnaisen nimen alkuosaksi. Piparkakku oli suosittu matkamuisto kulkijoille ja lähiseudun markkinaväelle. Olipa sillä keskiaikaisen käsityksen mukaan lääkinnällisiäkin vaikutuksia.
Ruotsista piparkakut tunnetaan jo vuodelta 1444, jolloin Vadstenan luostarin asukkaita kiellettiin myymästä tai luovuttamasta muille muonaansa kuuluvia piparkakkuja. Saksalaiset ammattileipurit saapuivat Tukholmaan 1600-luvulla ja valmistivat siellä myös piparkakkuja. Turussa piparkakkujen leipominen alkoi 1700-luvulla. Myös täällä piparkakku oli haluttu markkinamiehen matkatuliainen.
Vasta 1800-luvulla piparkakun valmistustaito vähitellen levisi kansa keskuuteen. Aluksi sen levittäjinä olivat ennen kaikkea pitokokit, joilla reseptit ja taito oli suurena salaisuutena. Talouskoulut ja -kurssit, keittokirjat ja aikakauslehdet levittivät tiedot valmistamisesta 1900-luvun alkupuolella vihdoin joka emännän taidoksi.
Lopuksi
Sekä joulunvieton perinne kokonaisuudessaan että joulun ruokapöydän eri ruokalajien historia ovat peräisin monelta taholta ja monelta aikakaudelta. Meille ne muodostavat kuitenkin tutun kokonaisuuden, tämän päivän suomalaisen joulun, jolla on omat yksilölliset ja rakkaat piirteensä kunkin perheyhteisön keskuudessa. Se on perinne, jota kannattaa vaalia ja pitää arvossa; ei kuitenkaan niin, ettemme antaisi sen hiljalleen muuttua niin kuin se tähänkin asti on koko ajan kasvanut ja muuntunut, vaan niin, että vanhaa arvostaen osaisimme elää perinteemme kanssa muuttuvassa maailmassa. (LL)
Kampus-lehden ulkoasu
Kampus-lehden formaatti muutetaan A4-kokoiseksi uuden vuosituhannen alkaessa. Lehdestä saadaan näin selkeämpi ja etenkin sen työstäminen on huomattavasti nopeampaa ja yksinkertaisempaa. (LS)
Seuraava Kampus-lehti ilmestyy tammikuussa 2000,
Sivut päivitetty 08.09.2003
