JOULUKUU 2003

---

Kohti yliopistokeskusta

Moderni elämämme viitoitetaan nykymaailmassa strategioilla. Jokainen yliopistohallinnossa oleva johtaja ja esittelijä on pidellyt käsissään kymmeniä erilaisia strategioita. Kuinka paljon niistä on reaalista hyötyä organisaatiolle? Tuntuu siltä, etteivät strategiat juurikaan koske laitosten elämää. Ne edustavat yleensä tavoitteenasettelun ja johtamisen retoriikkaa ja niistä puuttuu käytäntö.

Hallinnon kehittämisen ohella pitää muistaa yliopistojen tutkimukseen liittyvä pedagoginen perustehtävä. Aikuiskoulutustehtävää ja avointa yliopistoa sekä opettajien täydennyskoulutusta ei saa unohtaa. Ne eivät voi toimia yritysperiaatteisiin sidotulla maksupalvelujärjestelyillä. Kasvatustieteellisen tutkimuksen pitäisi vahvistaa asemaansa myös tällä korkeakoulututkimuksen rintamalla.

Tutkintoasetusten tasolla uudistusten eteneminen luo mahdollisuudet joustaviin rakenteisiin ja antaa myös teoreettisesti mielenkiintoisia suunnittelumahdollisuuksia kasvatustieteilijöille. Opettajankoulutusta koskeva oma lukunsa, joka sisältää melkoisen määrän vapautta vaikuttaa varmasti tiedekuntien väliseen yhteistyöhön ja edellyttää kaikilta opettajankoulutusta antavilta yksiköiltä konkreettista suunnittelua ja erityisesti yliopistojen johdolta uutta perspektiiviä opettajankoulutukseen. Sehän ei ole yliopistojen sivubisnes vaan pikemminkin yksi päätehtävistä. Erilaisia historiallisia luutumia ja rakenteita on mahdollista purkaa ja kehittää tutkintorakenteita monitieteisestä näkökulmasta. Myös tutkintoihin pohjautuvan rahoituksen suhteen vaaditaan siis tulevaisuudessa varsin luovia ratkaisuja.

Perustutkintojen tuottaminen, aikuiskoulutus, avoin yliopisto ja täydennyskoulutus liittyvät toisiinsa sellaisella tavalla, että opetussuunnitelmallista ja rakenteellista koulutusjärjestelmätuntemusta tarvitaan kaikilla yhteistyötasoilla. Paineita korkeakoulupedagogiikan asiantuntemuksen lisäämiseksi on valtavasti myös kansainvälisesti. Yhteisten eurooppalaisten opinto- ja koulutuskokonaisuuksien suunnitteluun pitäisi erityisesti kasvatustieteiden osalta ryhtyä intensiivisesti, suunnitelmallisesti ja yhteistyössä. Tätä tukee tulosohjauksen kehittämistyöryhmän seuraava ajatus: ” Yliopistolain mukaan yliopistojen tulee järjestää toimintansa siten, että tutkimuksessa, koulutuksessa ja opetuksessa saavutetaan korkea kansainvälinen taso. Korkealaatuisen toiminnan edellytyksiä yliopistossa on edelleen vahvistettava. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että yliopistojen on voitava täysimääräisesti ja joustavasti hyödyntää ulkopuolista rahoitusta ja kansainvälistä yhteistyötä niin koulutus- kuin tutkimustoiminnassa”.

Yliopistojen työntämiseen innovaatiomarkkinoille liittyy tietysti paljon riskejä. Välitöntä hyötyä tuottamatonta perustehtävää sekä peruskoulutusjärjestelmää ei saa vaarantaa. Ongelmat on tunnistettava ajoissa. Monipuolisuuden säilyminen yliopistoissa on varmistettava. Yliopistoissa on paljon tieteenaloja, joiden tärkein tuote on olemassaolollaan vahvistaa rakennetta.

Yliopistorahoituksen osalta Suomi alkaa muistuttaa takamaata, periferiaa, jossa muinaisten roomalaisten historioitsijoiden mukaan syötiin raakaa lihaa ja pukeuduttiin eläinten nahkoihin. Tosi barbaareja! Olemmeko tänään vielä kurjemmassa tilanteessa, sillä professoreiden, lehtoreiden, opettajien ja assistenttien palkat eivät näytä riittävän edes kunnon nahkojen ostoon – lihasta puhumattakaan.

Käyttäytymistieteilijä tai yhteiskuntatieteilijä, joka on perimässään saanut luovaa taloussilmää ja etologista tulkintakykyä, tietää vuorenvarmasti mistä on kysymys. Elämme eriarvoisessa maailmassa, jossa kaikki toiminta on suhteellista ja suhdanneherkkää. Ovat menossa sellaiset konjunktuurit, että vapaasta kasvatusajattelusta ja kasvusta ollaan tekemässä Sylvian joululaulun häkkilintua. Sokrates vertasi opettajia paarmoihin. Nyt on paarmojen aika. Niiden olisi purtava sutta ja armotta kaikkea liikkuvaa. Huiskuvia elukanhäntiä väistellen niiden olisi herätettävä toivo ja rakkaus ihmisyyteen.

Yliopistojen on kyettävä jatkamaan normaalia elämäänsä. Yhteiskunnallisen toiminnan arviointi ja kriittinen ajattelu kuuluvat erityisesti yliopistoihin. Yliopistolaitokseen kohdistuneet leikkaukset kohdistuvat erityisesti kasvatustieteeseen ja opettajankoulutukseen. Etologisin silmin kaavamainen käyttäytyminen ravinnon ehtyessä johtaa populaation tuhoon. Opettajankoulutuksen rahoituksen vaarantaminen opettajapulan iskiessä on tulkittava vakavaksi yhteiskunnalliseksi häiriöksi. Asian saattaminen oikealle tolalle ei ole miljardibisnes. Siitä selvitään muutamilla kymmenillä miljoonilla. Rahoitus on kuitenkin kohdennettava opettajankoulutukseen, koska nykyisten laskentamallien kaavamaisuudesta johtuen yleinen yliopistorahoitus ohjautuu opettajankoulutuksen ulkopuolelle. Toivottavaa on, että poliittiset päättäjät löytävät koululaitoksen kehittämiseen oikean perspektiivin, sillä asia koskee koko Suomea. Suomi on pidettävä asuttuna. Koululaitoksella ja kasvatuksella on tässä asiassa oma vakava tehtävänsä. Pitäisi keskittyä näkemään laajempia kokonaisuuksia ja pureutua kiinni kansainvälisiin projekteihin ja järjestöihin. Kansallinen dialogi on välttämätön edellytys pienen kansakunnan kansainväliselle yhteistyölle.

Opettajuus ja kasvatustiede liittyvät vahvasti toisiinsa puhtaasti tutkintorakenteiden kautta. Vaikka paine kohti yhä täydellisempää opettajapersoonaa kohti onkin esitetty usein, on muistettava, että opettaja ei ole ainoa kasvattaja ja että kasvatustieteen piiriin kuuluu paljon ongelmia, jotka eivät liity opettajuuteen. Kasvatus on yhteiskunnan ja ihmisyyden keskeisin tapahtuma, jota ilman ei ole yhteiskuntaa. Modernia sosiologista ja historiallista analyysia siis edelleen tarvitaan, jotta kasvatuksen käsitteen syvin olemus pysyy tutkijoiden ulottuvilla. Kasvatuksen teorian ja käytännön suhde on ongelma, joka ei ratkea koskaan. Tätä kiveä kasvattajien on sukupolvesta toiseen jaksettava pyörittää ylämäkeen. On hyvä tietää kiven vierivän aika ajoin rytinällä alas. Jaksamisen oppia toivonsa kadottaneille löytyy kaikilta mm. kasvatuksen teorian klassikoilta.

Sivistyneesti toteutetun manipulaation, indoktrinaation ja propagandan osuus on jatkuvasti kasvanut tiedonvälityksen yhteydessä. Maailman virtuaalistuessa on näidenkin käsitteiden analyysissa julmasti töitä, aina katkeraan kritiikkiin asti.

Miten hallita tämä maailma lapsuuden luovan kehityksen näkökulmasta? Muuttuuko lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen ihme osaksi globaalin talouden kylmää ja kaavamaista logistiikkaa? Kasvattajienkin pitäisi kyetä luovaan kasvuun. Taistelu kaavamaisuutta vastaan on lähtökohta tälle didaktiikalle.

Opettajankoulutuskaan ei enää tunne yhdysluokkaopetusta tai modernimmin sanottuna eri-ikäisten oppilaiden integroitua opetusta. Miten ymmärtää inkluusio ja monikulttuurisuus, mikäli uusin opetussuunnitelma- ja -menetelmäkeinoihin ei ole teoreettisia ja käytännöllisiä mahdollisuuksia mm. opetusharjoittelussa. Harjoittelukoulujen roolia pitää syventää kokeilutehtävän suuntaan ja purkaa muuta harjoittelupainetta kenttäkouluihin. Informaatioteknologia ei tule ratkaisemaan sosiaalisen kasvatuksen ongelmia.

Kasvatusalalla on runsaasti muutospaineita, jotka kohdistuvat erityisesti opettajankoulutukseen. Tuntuu siltä että varsin monien on vaikea ymmärtää, mitä joustavat tutkintorakenteet tarkoittavat. Kuulun itse niihin. Joustavuuden on oltava myös hallittua, jotta opettajankoulutus pysyy nykyisellä tasolla. Pedagogisista opinnoista ja aineopinnoista pitää kyetä tekemään ratkaisut niin, että maisterin tutkinto on opettajan perustutkinto. Joustavuuden pitää merkitä myös sitä, että opettaja voi tehokkaasti osallistua jatko- ja täydennyskoulutukseen. Välitutkinnon ensimmäisenä kriteerinä pitää olla liikkuvuuden lisääminen. Joustavuuden pitää siis tarkoittaa opiskelijan valintapolkujen lisääntymistä sakkokierroksitta ja korkeakoulujärjestelmään kuuluvien yksiköiden lisääntyvää yhteistyötä. Tulosneuvottelujärjestelmä kaivannee tältä osin remonttia.

Tutkintorakenteiden uudistustyö kulkee oikeaan suuntaan. Koulutusaikojen lyhentäminen, kansainvälistymisen lisääntyminen, rekrytoimisen nopeuttaminen, avoimen väylän käyttö sekä keskeyttämisen vähentäminen ovat kaikki kannatettavia tavoitteita. Uudistusta koskevasta muistiosta yliopistot ovat antaneet lausuntonsa. Toivottavasti uudistus ei jämähdä epäolennaisiin ristiriitoihin ja kapeisiin näkemyksiin. Kasvatusalan kannalta on olennaista, että tutkintoasetuksessa säilyy erillisenä 4. luku opettajankoulutuksesta. Ilman sitä opettajuus voi joutua pahaan kriisiin. Syntyvää korkeakoulukeskustelua voi odottaa mielenkiinnolla. Toivottavasti asia nähdään riittävän selkeästi myös opiskelijan näkökulmasta.

Miten tehdään selväksi tutkijoille paradoksi, jonka mukaan samalla kun pitää tehdä moraalisesti arvokasta perustutkimusta, on sitouduttava rahoitusrakenteisiin, jotka ohjaavat epäsuorasti myös perustutkimuksen toteuttamismahdollisuuksia. Ei olekaan ihme, että yliopistoihin on syntynyt eettisiä toimikuntia. Hyvin vanhaa ajatteluperinnettä mukaillen voidaankin kysyä: ”Miten yliopisto voi olla riippuvainen ja samalla vapaa?”

Kiitän yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta ja toivotan Kajaanin yliopistokeskuksen henkilökunnalle rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta.

Juhani Suortti

 

Viidessä vuodessa 30 opetusharjoittelijaa Ruijassa

Kajaanilaisia varhaiskasvatuksen ja luokanopettajakoulutuksen opiskelijoita on viimeisen viiden vuoden aikana suorittanut opetusharjoitteluaan Ruijassa jo kolmekymmentä. Suomen kielen ja kveenikulttuurin tarkastaja Marianna Andreassen Tromssasta vieraili Kajaanin opettajankoulutusyksikössä tiistaina 2.12., jolloin hän tutustui yksikön koulutukseen sekä kertoi opetusharjoittelumahdollisuuksista vuonna 2004. Norjan opetusministeriö panostaa vahvasti suomen kielen ja kveenikulttuurin opetukseen tulevina vuosina ja opetusharjoittelijat Kajaanista ovat tervetulleita Pohjois-Norjan kolmikielisiin ja -kulttuurisiin kouluihin. Norjassa lapset aloittavat 10-vuotisen peruskoulun 6-vuotiaina.

Tromssin ja Finnmarkun lääneissä suomen kieli ja kveenikulttuuri on ollut tarjolla ns. toisena kielenä vuodesta 1997. Yhteistyö Kajaanin opettajankoulutusyksikön kanssa alkoi jo seuraavana vuotena eli 1998. Tällä hetkellä Ruijassa suomen kieltä voi opiskella jo 50 koulussa.

Kajaanin opettajankoulutusyksikkö sai kiitosta pitkästä ja uraauurtavasta harjoitteluyhteistyöstä kveenilasten suomen kielen opetuskokeilujen järjestämisessä. Ruijan suomen kielen opettajat ovat hyvien kollegapalautteiden ansiosta innostuneet yhteistyöstä ja tulevana vuotena kymmenen opiskelijan olisi mahdollista suorittaa ulkomaanharjoittelu suomen kielellä Tromssin ja Finnmarkun lääneissä. Suomen kieltä opiskelee tänä vuonna yli 1000 norjalaislasta vuosiluokilla ensimmäisestä kymmenenteen. Suomen kieltä ja kveenikulttuuria lapset opiskelevat kolme tuntia viikossa. Kajaanilaisharjoittelijoiden kuukauden harjoittelu antaa Ruijan suomen opettajille myös hyvän mahdollisuuden tutustua opettajankoulutuksen uusimpiin tuuliin, toteaa Andreassen.

Suomen kielen ja kveenikulttuurin tarkastaja Marianna Andreassenin vierailu huomioitiin kainuulaisissa tiedotusvälineissä laajasti. Hauska yhteensattuma oli Kainuun museossa samanaikaisesti oleva näyttely Kveenit – kertomus norjansuomalaisista. Näyttely jatkuu 28.12. saakka. (JV)

 

 

Kirjailija, joka tunsi Tshetshenian ja kasakat

Leo Tolstoin syntymästä 175 vuotta

Syyskuun 9. päivänä tuli kuluneeksi 175 vuotta Venäjän ehkä tunnetuimman (meillä) kirjailijan syntymästä. Tapahtuma näyttää jääneen vähälle huomiolle, mutta hän on ajankohtaisempi kuin ehkä huomaammekaan. Kaikki tietävät Sodan ja rauhan sekä myös Anna Kareninan. Jotkut ovat ehkä lukeneetkin ne. Mutta moniko tuntee pienoisteokset Kasakat ja Vankina Kaukasiassa, tai hieman laajemman Hadzvi-Muratin? Tai moniko tietää, että Leo Tolstoi kuului niihin venäläisiin klassikoihin, jotka kävivät Tshetsheniassa? Aleksander Pušhkin ja Mihail Lermontov joutuivat sinne rangaistuksena, mutta Lev Tolstoi tutustui noihin jylhän kauniisiin maisemiin sinne vapaaehtoisesti pyrkineenä sotilaana.

Aateliston korkeimman asteen jäsen Lev Tolstoi kuului suureen lapsijoukkoon, joka menetti molemmat vanhempansa hyvin nuorena. Sittemmin kirjailijan maineeseen kohonnut ja pitkän elämän elänyt Tolstoi sai viettää suurimman osan elämästään kodissaan Jasnaja Poljanassa lähellä aseista kuulua Tulan kaupunkia, josta ei ollut Moskovaan kovinkaan pitkä taival. Itämaisten kielten opiskelu Kazanin yliopistossa jäi kesken, mutta myöhempinä Kaukasian vuosina niistä saattoi olla hitusen hyötyä. Opiskeluun kyllästynyt ylpeä ”korkea ylhäisyys” aloitti juopottelun ja vietti muutoinkin kevytmielistä elämää Moskovassa ja Pietarissa. 1850-luvun taitteessa tämäkin alkoi kyllästyttää, ja tuleva kirjailija lähti tykistörykmentin nuorena upseerina kasakoiden aroille ja sitä myötä Kaukasiaan. Tässä vaiheessa hän aloitti myös kirjallisen toimintansa. Krimin sotaan hän osallistui myös, todistaen muun muassa Sevastopolin tappiollista taistelua. Heti sodan jälkeen hän vieraili Länsi-Euroopan maissa. Tämän jälkeen hän asettui jälleen rakkaaseen Jasnaja Poljanaan.

Pian tämän jälkeen ilmestyi Kasakat (1863), joka on pieni, mutta intensiivinen kuvaus kasakoiden elämästä Venäjän valtion palveluksessa taistelemassa vuoriston kansoja vastaan. Aron vapaa kansa kunnioitti rohkeita vuoriston taistelijoita, mutta raakaa julmuutta harjoittavaa keisarin armeijaa ja sen taitamattomia sotilaita se halveksi. Tolstoin asenne on selvästi kasakoiden puolella. Sota oli kirjailijan päiväkirjamerkintöjen mukaan ”ruma ja epäoikeudenmukainen”. Teoksen päähenkilö rakastuu kauniiseen aron tyttöön, joka näyttääkin suhtautuvan mielenkiinnolla harvinaiseen venäläiseen upseeriin, joka ei ryyppää eikä rellestä, vaan lukee paljon ja kulkee metsissä ja on kovin vähäpuheinen. Tytön vanhemmat ovat kuitenkin luvanneet hänet urhealle nuorelle kasakalle, joka menehtyy sittemmin saamiinsa vammoihin huimapäisessä taistelussa vuoristolaisten kanssa. Tästä huolimatta tyttö torjuu nuoren upseerin kosinnan vaikka tämä kertoo jättävänsä halveksitun Venäjän armeijan ja kirjoittautuvansa kasakaksi. Tyttö kunnioittaa enemmän perinteen mukaan tehtyä sitoumusta, ja uljaasti loppuun saakka taistellutta kasakkanuorukaista. Kirjasella ei ole onnellista loppua.

Vankina Kaukasiassa (1872) on pieni kuvaus venäläisestä upseerista, joka joutuu vuoristolaisten vangiksi, mutta onnistuu ystävällisyydellä ja tarinoillaan voittamaan erään tytön luottamuksen. Tämän avulla päähenkilön onnistuu täpärästi paeta, mutta hänen toverinsa vapautuu vasta pitkän ajan kuluttua korkeaa lunnassummaa vastaan.

Leo Tolstoi palasi sotilaskokemuksiinsa 1800-luvun lopulla, jolloin ilmestyi Hadzvi-Murat (1904), joka käsittelee paljon samoja teemoja kuin kaksi edellä mainittua teosta. Kokemukset arolla ja Kaukasian vuoristossa näkyivät nyt ehkä uudessa valossa noin vuonna 1880 koetun henkisen kriisin jälkeen. Lev (Leo) Tolstoi oli löytänyt Vuorisaarnan ytimen. Väkivalta suljettiin kokonaan pois.

Lev Tolstoin edellä lyhyesti esitellyissä teoksissa kuvatut maisemat liittyvät läheisesti myös suomalaiseen historiaan. Moni kaatui 1940-luvun alussa noilla huikaisevan kauniilla, mutta vuosisatojen veren tahraamilla vuorilla. 1800-luvulla korkea-arvoiset suomalaiset upseerit olivat johtamassa muun muassa tshetshenejä vastaan käytyjä taisteluita. (HR)

Nuori nykykasakka valvoo Petšerin luostarin
Marianpäivän ristisaaton rauhaa.

 

 

Kainuulaisia tietäjiä ja viisaita

Helsinkiläisten pintafilosofien näkökulmasta Kainuu on ajattelun takapajula. Heidän mielestään täältä ei löydy myöskään viisauden rakastajia, filosofeja. Näkemys ei pidä alkuunkaan paikkaansa, sillä tässä maakunnassa on jo vuosisatojen ajan ollut myrrysmiehiä, tietäjiä ja ajattelijoita sekä korpifilosofeja. Kajaanin kihlakunnassa tiedetään olleen jo 1600-luvulla tietäjiä ja kylän viisaita, joiden neuvoja paikalliset ihmiset arvostivat ja kuuntelivat. Seutu oli aikoinaan jopa kuuluisa loihtijoistaan ja tietäjistään, jotka olivat tehneet liiton paholaisen kanssa ja herättivät paikallisissa kirkonmiehissä närkästystä omintakeisilla ajatuksillaan.

Näiden kansantietäjien perustyyppi löytyy mm. Eino Leinon runoudesta. Leinon Helkavirsien Kouta on tietäjien mestari, joka selvitti kaiken olevaisen taistellen aikaa vastaan. Kouta ei ole pelkästään Leinon nerouden luomus vaan hänellä oli Kainuussa lihallinen esikuva. Koudan esikuvana oli Koutaniemen Nirvassa vaikuttanut tietäjä ja loihtija Penna Tolonen, joka 1880-luvulla herätti seutukuntalaisten huomiota ja synnytti nuoressa Eino Leinossa suurta pelkoa. Penna-noita pohdiskeli syvällisesti maailman menoa, ennusti tulevia ja uhmasi manauksillaan Jumalaa.

Myös Elias Lönnrot kirjoitti aikoinaan ihaillen, kuinka seudun rahvas arvosti sanomisen mestareita ja arkipäivän ilmiöiden pohdiskelua. Kainuulaiselle korpiajattelulle on ollut ominaista käytännön läheisyys, mutta myös maailmoja syleilevä pohdiskelu. Tämän lajin ajattelijatyyppi löytyy mm. Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijasta, Konsta Pylkkäsestä, joka pohdiskeli syvällisesti kosmologian kysymyksiä ja herkutteli sinisillä ajatuksillaan.

Tämän päivän juureva kainuulainen ajattelu kukkii parhaiten Kainuun Radion puolenpäivän Suora linja -puhelinkontaktiohjelmassa, jossa talonpojat, savusaunan nurkilla kykkivät jo ehtoopuolen isännät ottavat herkästi kantaa erilaisiin asioihin. Heillä on valmiit, pitkän elämänkokemuksen sävyttämät, usein hieman kyyniset ja ajoin karskitkin kannanotot asiaan kuin asiaan. He eivät myös arastele esittää näkemyksiään muille. Näiden tavallisten kansanviisaiden ajattelusta huokuu aito, konstailematon kainuulaisuus ja kainuulainen mentaliteetti.

Kainuulaisiin arkipäivän ajattelijoihin voi törmätä myös missä tahansa Kainuun kulmakunnilla. Itsestään suurta ääntä pitämättä he elelevät sopusoinnussa itsensä ja ympäristönsä kanssa salomaiden mökeissään. Törmäsin kerran tällaiseen korpiajattelijaan syksyisellä marjaretkellä suuren hakkuuaukean laidalla. Hän istui kannonnokalla ja joi kahvia myrtynyt ilme kasvoillaan. Siinä istuskellessaan kurttunaamainen ukko siunaili metsäyhtiöiden ylimielisyyttä luontoa kohtaan. Hänen mukaansa yhtiöiden metsäpäälliköt ja monitoimihirviöiden kuljettajat löytäisivät tekosensa vielä edestään. Hän manaili ihmisten alituista ahneutta ja metsien raivausvimmaa. Ukko raapusti taskussaan olleella kynänpätkällä jotain tuohen palaseen ja asetti sen raivion keskelle jääneen yksinäisen koivupökkelön haaraan. Kun iltahämärissä palailin samaa reittiä takaisin, suunnistin pökkelön juurelle ja luin, mitä miekkonen oli tuohenpalaan kirjoittanut. Tuohessa luki: “Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan”. Ennustus on pitänytkin kutinsa, sillä hakkuuaukiolla ei ole sen jälkeen kasvanut marjan marjaa.

Tavallisen syvällisen arkiajattelun ohella Kainuussa vaikuttaa myös raskaan sarjan filosofeja. Kajaanin opettajankoulutusyksikössä on viime vuosina tutkittu syvällisesti kasvatusfilosofian kysymyksiä. Professori Juhani Suortti on työryhmineen julkaissut useita filosofian oppialaan kuuluvia tutkimuksia, joissa on käsitelty mm. Johan Amos Comeniuksen ja Jean Jacques Rousseaun kasvatusajattelua.

Kainuuta ei voi siis syyttää praktisen eikä teoreettisen ajattelun puutteesta, vaikka seutu onkin viime vuosina kärsinyt ns. aivovuodosta. Maakunta on joutunut luovuttamaan lahjuukkuusreservinsä etelän rintamaille, missä kainuulaisylioppilaat ovatkin menestyneet erittäin hyvin. Kainuusta on lähtöisin väkiluvun huomioiden kaikkein eniten professoreita koko maassa. (RH)

 

 

Puhuva sihteerikone

Työhuoneessani on nykyään oman ja muiden puhuvien päiden lisäksi puhuva kone. Kaikki alkoi siitä, kun entinen tietokoneeni tulostin päätti itse päivänsä ja kieltäytyi enää suoltamasta paperia ulos. Tietysti töissä oli silloin kiireisin mahdollinen aika ja uusi kone hankittiin vauhdilla; noutaja kehui että sai hyvällä alennuksella.

Alennuksen syy selvisi pian. Kone oli horisko, ei varmaan kelvannut kellekään muulle. Kesken hiljaisen toimistopäivän alkoi nurkasta kuulua muminaa. Kone puhui itsekseen. Tulostusta aloittaessaan kone sanoi naisen äänellä, samanlaisella kuin rautatieasemalla ilmoitetaan junan jo menneen kun juokset sinne hikihatussa: – Tulostus alkaa. Tulostuksen päätyttyä kone ilmoitti: – Tulostus loppui. Saman tietysti näki omilla silmilläänkin, joten ilmoitukset olivat joutavia. Ja jos oli kauempana vaikkapa kahvilla tai vessassa, ei tietysti kuullut eikä nähnyt milloin tulostus alkaa ja milloin se loppuu, joten joutava repliikki oli siinäkin tapauksessa. Vähitellen koneen tulostusilmoituksiin alkoi tottua. Mutta konepa jatkoi haastamistaan. Kesken pitkän työrupeaman se vaati kolkolla naisen äänellään: lisää paperia tulostimeen.

Nyt mieleen iski todellinen huoli. Mitä muuta kone osaakaan puhua? Miettiikö kone niitä sisältöjä, joita se suoltaa esille. Minä päivänä se kysyy kolkosti:
 – Onko tämä nyt todella tulostamisen arvoista? Oletko varmaa? Kuittaa joo tai ei.
 – Jos vastasit ei: hanki parempi kirjoittaja.
 – Jos vastasit joo: oletko aivan varma?

Tietokoneitten kanssa elämä on ihmeellistä muutenkin. Nyt vielä kaikissa häiriötilanteissa ilmeisesti alkaa tulla äänekkäitä huomautuksia. Odotettavissa on varmaan ilmoitusluonteisia viestejä kuten:
 – Sietokykyni on nyt täysi. Täydennä tunnesäiliöni väritäytöllä. Paperit ovat jumissa. Pölyt on pyyhkimättä. Huoneilma on tulostukselle kelvotonta. Täällä on liikaa melua rauhalliseen työhön. Älä sotke. Oikeinkirjoituksesi on surkeaa. Muista väliviivan ja ajatusviivan erot.

Pelkään päivää jolloin kone kysyy:
 – Kumpi meistä tässä huoneessa on tarpeeton?

Olen alkanut miettiä vastarepliikkejä koneelle.
 – Sinä olet vain kone.
 – Kannattiko tätä laskua maksaa sinusta?
 – Eikös tulevaisuuden konttorin pitänyt olla paperiton.
 – Mitä sinä ymmärrät kulttuurista tai …

Ei sitä voikaan kysyä, kun ei tiedä mitä se todella ymmärtää. Ties mitä vastaa.

IT-alalla on viime aikoina ollut paljon irtisanomisia ja muutenkin alamäkeä kaikissa julkisissa käyrissä. Mutta pitikö alan nyt tehdä tällainen kostohyökkäys rauhallista toimistokulttuuria vastaan. Työttömien insinöörien vastaisku aivan selvästi.

Ja kone sen kun jatkaa:
 – Poistu paikaltasi. Minä teen tämän itse. (AHo)

 

 

Taitoja ja tunnelmaa joulukonsertissa

Musiikin sivuaineopiskelijat ovat hyvässä vauhdissa. Intoa, tahtoa eikä taitoa puutu tältä energiseltä opiskelijajoukolta. Sen sai todistaa salintäyteinen, osin varapaikoillakin istunut yleisö Martti Helan salissa, kun oli perinteisen joulukonsertin vuoro. Ohjelma oli taitavasti rakennettu, kunnioitettiin kaunista perinteistä ja esiteltiin uusia musiikillisia helmiä. Jokaisesta esityksestä huokui ahkera paneutuminen asialle. Kajaanin Koky:ssa opiskelee tunnetusti taitavaa nuorisoa, joista viime vuosina on hyvän ohjauksen avulla noussut esiin korkeatasoinen musiikillinen osaaminen. Musiikinopettajat Helena Haataja ja Heljä Tervo ovat saaneet opiskelijansa loistavan kyvykkäiksi.

Ohjelman alkupuoli koostui solisti- ja pienryhmäesityksistä. Hyvin vaikuttava oli tyttöryhmän pienieleisesti ja yksinkertaisen kauniisti laulamat arkaaiset ja elegiset Kreeta Haapasalon, Konsta Jylhän ja Risto Vähäsarjan joululaulut. Tätä esitystä tuki kaunis koreografia sekä harmoonia soittanut Paula Hanni ja viulisti Piia Lundström. Näissä lauluissa saavutettiin paitsi äänenmuodostuksellisesti myös tunnelmallisesti erittäin korkea taso.

Johanna Harju ja Lea Turunen lauloivat Hanna Rentolan säestyksellä Vähäsarjan säveltämän Joululaulun, vaativan dueton. Alun arkuudesta päästyään esityksestä muotoutui harmoninen kokonaisuus.

Esitysten välissä harvinaisen komeaääninen yleisö sai osallistua opiskelijoiden säestämiin yhteislauluihin. Säestäjinä vuorottelivat Kaisa Mehtälä, Mervi Berg ja Johanna Rentola. Ja hyvin he soittivatkin. Tempojen valinta, soiton voimakkuus, yleisön mukana ”hengittäminen”, ts. pianon avulla suuren kuoron eli yleisön johtaminen onnistui mallikkaasti.

Konsertin loppu oli yhtä huumaa. Seurasi toinen toistaan upeampia suuren kuoron esityksiä, jonka soinnille oli ominaista puhtaus ja raikkaus. Äänten välinen balanssi oli täysin kunnossa. Sopraanossa ei ollut kireyttä eikä altossa tuuttausta. Tekstin lausunta oli selkeää, muttei yliartikuloivaa. Puhtausongelmista, vaikkapa säveltason laskusta esitettävän kappaleen aikana, ei ollut tietoakaan. Fraseeraukset, musiikillisen linjauksen luominen, olivat luonnollisia. Ja mikä tärkeintä – kuoron esiintymisestä huokui valtava ilo ja vapautuneisuus, kun tekniset ongelmat ja oli voitettu ja ohjelmistonvalinta oli osunut nappiin.

Tällaisen kuoron johtamisesta saivat vuorotellen nauttia Johanna Harju, Johanna Mattila, Sini-Johanna Kornio ja Ville-Matti Hurskainen. (Marja Koskivirta)

 

 

Kontinjoen koulun kuoro teki joululevyn

Kontinjoen kolmiopettajaisella kyläkoululla on toiminut oppilaskuoro vuodesta 1998 lähtien. Kuoroon ovat olleet tervetulleita niin esikoululaiset kuin koulun vanhimmatkin oppilaat. Suuresta ikäjakautumasta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, kuoro on muodostunut monelle mieluisaksi harrastukseksi. Laulaminen on ollut iloista ja riemukasta ja siitä on nauttinut koulumme juhliin osallistunut yleisö. Olemme saaneet esiintyä muutaman kerran myös koulun ulkopuolisissa tilaisuuksissa.

Vuosi sitten aloimme kehitellä ajatusta oman äänitteen tekemisestä. Ajatukselle antoi pontta koulumme juhlavuosi. Kontinjoen koulu täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Anoimme apurahaa Suomen Kulttuurirahaston Kainuun Maakuntarahastolta ja onneksemme se meille myönnettiin. Tuon rahan turvin meillä oli mahdollista päästä Kajaanin IS-centerin studioon äänittämään.

Taltioinnin jälkeen olikin mukava kokeilla pihan kiipeilytelineitä.

Valmistimme koko syksyn ohjelmistoa, joka koostui pelkästään joululauluista. Mukaan kutsuimme myös entisiä kuorolaisia, joten projektiin osallistui kaikkiaan 31 oppilasta. Vanhimmat kuorolaiset saivat vastuulleen tärkeitä säestystehtäviä. Laulut säestettiin pianolla, poikkihuiluilla, rytmisoittimilla, laattasoittimilla, kanteleilla sekä sähkökitaralla ja rummuilla. Levylle oli valittu hieman tuntemattomampia joululauluja ja tarkoituksellisesti muutamia kainuulaisten musiikintekijöiden (Risto Vähäsarja, Martti Hela, Jari Levy ja Satu Aho) lauluja.

Vietimme studiolla kolme työntäyteistä äänityspäivää. Saimme kokea studiotyöskentelyn ihanuuden ja vaikeuden. Kaikkien kärsivällisyys ja voimat olivat koetuksella ottaessamme useita uusintoja kustakin laulusta. Aikataulu oli melko tiukka ja kommelluksiakin äänitystilanteessa sattui. Onneksi olimme valmistautuneet kohtuullisen huolellisesti, niinpä saimme nauhalle taltioitua 15 joululaulua. Pienimmätkin laulajat jaksoivat keskittyä ja pinnistellä ihmeteltävän hienosti. Nyt odottelemme levypuristamolta 200 cd-levyn painosta äänitteestämme.

Äänityspäivien jälkeen olimme väsyneitä mutta tyytyväisiä. Olimme onnellisia siitä, että työ tuli tehtyä. Annamme joululevyä koululaisten koteihin ja koulumme yhteistyötahoille. Levy ei ole myynnissä.

Toivomme joululevymme antavan kuulijoilleen iloa ja joulumieltä. Se olkoon dokumentti pienen kyläkoulun lasten laulusta. (Kontinjoen koulun kuoron puolesta Satu Aho)

 

 

Kutsu Perus- ja korkeateknologia kohtaavat -näyttelyyn 25.11.2003–8.1.2004!

Osa tekstiilityön sivuaineopiskelijoista on tehnyt aiemman OPS:n mukaisia didaktiikan sovelluksia. He ovat asettaneet Kajaanin Radiolinjan myymälän ikkunaan Kauppakatu 17–21:een (Suomalaisen kirjakaupan vieressä) esille (perusteknologiaa edustavia) käsityötekniikoin tehtyjä eläinhahmoisia kännykkäkoteloita kännyköiden ja tarinoiden kera.

Eläinten suihin on istutettu muun muassa puhekuplia Radiolinjan tarjouksista, kun on kirjoitettu tarinaa virtuaaliajan viestimismahdollisuuksista. Ole hyvä, käy tutustumassa ja kommentoimassa. Voit voittaa Opelan lahjoittamina yllätyspalkintoina muun muussa hunajaa, kahvi- ja leivoslippuja Kahvikoloon, suklaata. Ne arvotaan näyttelyn päättyessä 8. tammikuuta kommentti- ja arvontalomakkeen (Radiolinjan liikkeeseen) palauttaneiden kesken.

Parhain joulunodotusterveisin TS-sivuaineopiskelijoiden Heidin, Virpin, Tarun, Maijan ja Eevan puolesta Eeva-Maija Lappalainen

 

 

Pedagogisia eläintarinoita: Perus- ja korkeateknologia kohtaavat virtuaaliajan joulussa!

Mitä mahtavat olla perusteknologian eli käsityöllisen toiminnan ja korkeateknologian rinnakkaiset kohtaamismahdollisuudet? Mitä ne opettavat kuvien tavoin tulkittavista esineistä? Osa tekstiilityön sivuaineopiskelijoista pääsi ”pähkäilemään” tätä problematiikkaa tehdessään didaktiikan sovelluksia omissa opinnoissaan. Opettajaopiskelijat varautuivat siihen, etteivät heidän toteuttamansa eläinhahmoiset kännykkäkotelot pystyisi suinkaan puhumaan kaikkea puolestaan. Sitä vastoin eläinten suihin asetetut puhekuplat kertoivat puhelinkaupan jouluikkunassa virtuaaliajasta ja ennakoivat tarinankerrontayhteiskunnan tulemisesta ja sen tulkitsemisesta.

Ajanhengen tarinoita, kännyköitä ja kännykkäkoteloita!

Kännykkäliikeeseen asetetut perusteknologiaa edustavat kirjovirkattu Lellikki-lehmä, Pontus-possu Poppanainen ja palmikoitu Killi-kissa saivat omin korvin kuulla korkeateknologian huippusaavutuksista jo vuosia sitten. Ne kuulivat isännän ja emännän kännykän soivan! Myös untuvikko, pikku kananpoika Teppo-tipunen näki päivänvalon virtuaaliajassa. Melkein heti syntymänsä jälkeen se osasi lähettää Kaisa-kanaemolle tekstiviestin: Piip, piip! Sen se teki jo nukkuessaan omassa pienen pienessä neulakinnastekniikalla tehdyssä komsiossaan eli kopassaan.

Niin saivat lehmä, kissa, possu ja kananpoika aatteen. Ne lähtivät viemään viestiä ja opastusta Metsolaan luullen, että siellä ei vielä tiedetty kännyköistä mitään. Yhteen ääneen ne tiedottivat: Monissa kännykkäliikkeissä on hienoja puhelin- ja liittymätarjouksia.” Kirjovirkattu Lellikki-lehmä ammui: Muu muu! Oletteko kuulleet, että kännykät ovat vallanneet puoli maailmaa? Palmikoitu Killi-kissa puolestaan naukui: Miu mau! Kännykät ovat jo arkipäivää. Tietääkö, metsän väki vielä kännyköistä yhtään mitään? Poppanainen Pontus-possu röhki, ettei se halua ruveta joulukinkuksi, kun sillä oli tärkeämpääkin tekemistä. Se haluasi lähteä toisten kotieläinten matkaan viemään kännykkäkuulumisia Metsolaan.

 

 

  

Kännykät valtaavat Metsolan

Nämä uutiset olivat tuttuja huovutettuun palttooseen pukeutuneelle Vaari-pöllölle.Se huusi: ”Huhuu huhuu, kuuluuko? Joko tunnette langattoman viestinnän käyttömahdollisuudet?” Osa Metsolan väestä oli saanut lahjaksi kännyköitä, mutta ne eivät tienneet viimeisimpiä kännykkäuutisia. Vaakku-Ville komistelee uudenkarheassa chenille-tekniikkaisessa takissaan ja näyttää tärkeältä kehuskellessaan ostavansa uuden puhelimen jouluksi. Kraak! Minä ainakin vaihdan kännykkäni uuteen näin joulun kunniaksi. Tule sinäkin kysymään päivän puhelintarjous! Joulurauhan solmineet ja pehmoisiin neulekolttuihin pukeutuneet Kaapro-kettu ja Jere-jänis tietävät nyt tarkkaan uudet tarjoukset. Ne aikovat hyödyntää Heimopuheluiden edulliset hinnat ja lämmitellä uudelleen virinnyttä ystävyyttään. Menneet viekkaudet eivät jouluna mieltä paina. Pörröneuleinen Kaapro-kettu kyseli, että haluatko puhua kanssani melkeinpä ilmaiseksi? Neulottu Jere-Jänis pelkäsi ketun juonimista, mutta totesi, että kännykän käyttö on edullista, joten pidetään yhteyttä!

 

 

 

 

Kotieläinten kolisteluun herää talvihorroksesta virkatun lukunutun ylleen pukenut Nalle-Kalle. Se toteaa lähettävänsä joulutervehdykset tekstiviestillä ja kääntää kylkeä. Murr murr! Myös kirjoneuleinen Keke-käärme hieroo silmiään ja näyttää uutta neulottua nahkaansa ja uutta kännykkäänsä. Ryijynukan alla nukkunut Santeri-siili herää ihanilta uniltaan ja kummastelee sitä, että mikä täällä oikein piippaa? Ai niin, kännykät! Se tokaisee: Tule kanssani kysymään päivän liittymätarjousta!

 

 

Metsolan väellä ja kotieläimillä on nyt käytössään puhelinrinki. On tulossa joulu ja tervehdykset välittyvät helposti ja edullisesti kännyköiden kautta. Kaikki eläimet haluavat toivottaa Sinulle Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2004! Ollaan kuulolla! (E-ML)

 

 

Kajaanin OKY ja opettajat mitaleille salibandyn SM-kisoissa

Sekä Kajaanin opettajien että opettajankoulutusyksikön joukkueet menestyivät hyvin opettajien salibandyn SM-kisoissa 15.–16.11 Helsingissä. OKY:n joukkue sijoittui A-sarjassa hopealle ja opettajien joukkue pronssille. OKY:n joukkue hävisi loppuottelun niukasti 3–2 Porvoolle ja Kajaanin opettajat kukistivat Lahden pronssitaistossa. Turnaukseen osallistui kaikkiaan noin 500 pelaajaa.

OKY:n joukkueessa pelasivat: Aleksi Nyström, Tommi Penttilä, Janne Rytilahti, Juha-Matti Rantala, Tuomas Pimiä, Mikko Joensuu, Mikko Hakarainen, Jari Hiltunen, Janne Hattunen ja Mikko Hakkarainen. Opettajien joukkueessa kampukselta olivat mukana Pentti Mankinen, Juha Turpeinen ja Pasi Auvinen (JT)

 

 

Move your body stretch your mind

Euroopan liikuntakasvatuksen teemavuoteen liittyvä kansainvälinen seminaari Kajaanissa 19.–20.4.2004

Kaukametsän kongressi- ja kulttuurikeskuksessa järjestettävässä seminaarissa tarkastellaan näköalapaikoilta suomalaista liikuntakasvatusta ja urheilua eurooppalaisessa kehyksessä. Vastapainona pohditaan lähiliikunnan mahdollisuuksia ja ongelmia. Seminaarin keskiössä on liikuntakasvatus ja sen jatkumo, sekä liikunnan kasvatuksellinen merkitys. Puheenvuoroja käyttävät ja keskustelua virittävät sekä kotimaiset että ulkomaiset asiantuntijat. Seminaarissa on mahdollisuus tavata nuorten tasapainoista kehitystä tukevassa, Zest-ohjelmassa mukana olevat, tunnetut urheilijat. Seminaarissa myös posterinäyttely ja esittelyssä pienten lasten liikuntavälineet.

Seminaarin järjestävät: Kajaanin opettajankoulutusyksikön liikunta- ja terveyskasvatuksen koulutusprojekti, Oulun lääninhallitus, Kajaanin kaupunki – liikuntapalvelut, koulutoimi, päivähoito, Kainuun Liikunta ry., Kajaanin oppilasliikuntatyöryhmä, Kajaanin normaalikoulu.

Seminaarin kohderyhminä ovat: Liikunnanopettajat ja liikuntaa opettavat opettajat, koululiikunnan yhdysopettajat, päiväkotien henkilöstö, kunnan liikuntavastaavat ja liikuntasihteerit, opiskelijat, muut lasten ja nuorten liikuntakasvatuksesta kiinnostuneet. Seminaari on osallistujalle maksuton

Liikunta- ja terveyskasvatuksen koulutusprojektia toteutetaan Lasten lii-kunta- ja terveyskasvatuksen keskuksessa Kajaanin opettajankoulutusyksikössä. Projektin toteutusaika on 1.6.2001–31.10.2004. Koulutusprojektia rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR) ja Oulun lääninhallitus.

Koulutusprojektin tavoitteena on kouluttaa sivuaineopintojen kautta liikunnan ja terveystiedon aineenopettajia, opettajia, ohjaajia ja asiantuntijoita lasten liikuntaan, soveltavaan ja terveysliikuntaan sekä terveyskasvatukseen, tuottaa kokeilla ja mallintaa tutkimukseen pohjautuvia liikunta- ja terveyskasvatuksen toimintamalleja sekä rakentaa liikunta- ja terveyskasvatuksen tietoverkko Kainuuseen. (AP & ST)

 

 

Kesän muistoja souturetkeltä

Hei Kainuun Soutuun osallistuneet... niin miten sen SOUTUUN osallistumisen nyt ottaa. Olihan meitä 'kuivan kosken laskijoita' mukana puolet ryhmästä. Lean hyllyt pullottivat sponsoreiden lahjoittamia tuotteita ja pukkikin on kuulemma jo liikenteessä, niin "soutupukkimme" arpoi osallistujien kesken seuraavat palkinnot: Ford Autotalo Laakkosen lahjoittaman CD-kotelon ja jazz-CD:n sai Marketta Väyrynen. Joululukemista eli kirjapalkinnot saivat: Lea Suopelto, Pekka Käyhkö, Eeva-Maarit Kujala, Timo Pinola, Uolevi Mustikkamaa, Olavi Meriläinen, Anne Karjalainen, Ritva Rantala, Sinikka Suutari, Kai Hyttinen. Tänä jouluna näppejään kinkunpaistossa eivät polta Virva Hyvönen ja  Juha Vartiainen, sillä onni potkaisi heitä Marimekon uunikintaalla ja sinappituubilla! Arvonnan onnettarena toimi Arja Korhonen ja virallisena valvojana Timo Karjalainen. Arpa-astiaa (= saunakauha) piteli Anne Karjalainen ja teipit palkintoihin liimasi Lea Suopelto. Niin...ja palkinnot on postitettu sisäisessä postissa voittajille.

Onnittelut arvontatiimin puolesta! (AKa)

 

 

Jouluruno

Nukkuu metsä ja maa.
Pukki yksin hangessa taivaltaa.
Monta ikkunaa on raollaan
kutsuen pukkia piipahtamaan.
Tontut pulkassa leikkiä lyö.
On jouluyö.
Pitkä on taival luokse kilttien
lapsien, äitien ja isien,
harmaa hapsien.

Tähti suurempi muita
hohtaa sydämien yössä.
Enkelit maahan laskeutuu
ihmisiksi pukeutuu.
Monet ikkunat hiljaa sulkeutuu.
Joulurauhaan maisema vaipuu.
Lahjoista parhain nyt jaettu on;
yhteinen hetki rikkomaton.

Lea Suopelto, 2003

 

                                                                                                  sekä tietysti Kampuksen toimitus!

 

Aineisto (kirjoitukset ja kuvat) tammikuun numeroon 19.1. mennessä mieluiten sähköisesti tänne.