HUHTIKUU 2001

---

Itä-Suomi ja Aunus -seminaari kiinnosti kainuulaisia
Lönnrot-instituutin 20.–21.4. järjestämä tutkijoiden tapaaminen oli monella tavalla menestys. Myös harrastajia oli kumpanakin päivinä paikalla runsaasti; Intellin Sipilän sali oli täynnä. Yhteistyö Petroskoin, Joensuun, Kajaanin ja Oulun tutkijoiden välillä käynnistyi jo vuonna 1990 Kuhmossa. Seuraavan kerran tavataan kahden vuoden kuluttua Joensuussa. Seminaarin päälinjoistakin sovittiin jo alustavasti. Yhteistyölle luo erityisen hedelmällisen lähtökohdan idän ja lännen kulttuurien kohtaaminen. Kysymystä on tarkasteltu monista näkökulmista. Myös ajallisesti on liikuttu hyvin laajasti.

Ensimmäinen seminaaripäivä alkoi juhlallisesti professori Alpo Räisäsen Oulujärven ympäristön murrekirjan julkaisemisella. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantama teos on samalla vuosi sitten vakinaistetun Lönnrot-instituutin julkaisusarjan esikoinen. Kahden aikaisemman Räisäsen murrekirjan kanssa nyt julkistettu teos antaa kattavan ja hyvin monipuolisen kuvan Kainuussa puhutusta kielestä ja kansankulttuurista. Ensimmäisen päivän luentojen teemat käsittelivät 1900-luvun kriisejä, jotka liittyivät tavalla tai toisella Suomen ja Neuvosto-Venäjän välisiin suhteisiin. Paikalla olivat talvisotaan erikoistuneet Lasse Laaksonen ja Juri Kilin. Edellinen käsitteli seikkaperäisesti talvisodan viimeisiä päiviä. Kilin, joka väitteli aiheesta noin puolitoista vuotta sitten Moskovassa, vain sivusi aihetta tällä kertaa. Varsinaisesti hänen esitelmänsä valotti Venäjän Karjalan valtiollista kehittymistä 1920-1941 ja Suomen vaikutusta tapahtumien kulkuun. Ilman Suomen politiikkaa Karjalaa ei ehkä olisi erillisenä Venäjän federaation yksikkönä tänäkään päivänä.

Seminaarien keskustelulle varattu aika on aikaisemminkin ollut riittämätön. Yleisön joukossa olleilla – mm. Rukajärven veteraaneilla – olisi ollut paljonkin kysyttävää ja kerrottavaa Antti Laineelle, joka käsitteli monipuolisesti jatkosodan Repolaa. Päivän kielitieteellisen esitelmän piti Kimmo E. Laine, joka käsitteli karjalan kieltä rajakarjalaisessa (Laatokan pohjoispuolella ns. luovutetussa Karjalassa) perheessä. Joensuulaisen tutkijakoulutettava Laineen esitys lupaa erittäin kiinnostavia tuloksia. Seminaarin toisena päivänä paneuduttiin kielitieteen kysymyksiin. Yleisö oli suurelta osalta vaihtunut, mutta sali oli lähes täynnä. Ludmila Markianova valotti voimakkaasti havainnollistaen karjalan kielen (livvin) sanaston kehittämistä tämän päivän oloissa. Alustus herätti kiinnostuneen keskustelun ja jopa pienen väittelyn poikasenkin. Käsitykset karjalan kielen tulevaisuuden mahdollisuuksista käyvät tunnetusti ristiin Venäjän Karjalassa. Jossain määrin asiaa on pohdittu myös meillä Suomessa. Käsitykset vaihtelevat täälläkin.

Toisena seminaaripäivänä puhetta johtanut Juha Vartiainen kiinnitti huomiota siihen, että lähialueilla monet pienet sukukielemme ovat löytäneet uuden itsetunnon ja pyrkivät voimakkaasti kehittymään ja vakiinnuttamaan asemansa. Irina Takala Petroskoista käsitteli Venäjän Karjalan kielipolitiikan monipolvista taivalta 1920- ja 1930-luvulla. Hän käytti esimerkkitapauksena Repolan aluetta, jossa venäjän kielen taito oli hyvin vähäinen. Tekeillä oleva Repolan historia tulee antamaan asiasta kiinnostuneille lisää kiinnostavaa tietoa tapahtumista, jotka olivat sidoksissa Neuvostoliiton ja Karjalan yleiseen kehitykseen vaikkakin paikalliset erityisolot oli varsin alussa pitkälle huomioitava. Entuudestaan tuntemattomin oli varmasti monelle kuulijalle Irina Tsernjakovan aihe kirkon kielipolitiikasta Venäjän Karjalan Aunuksen kuvernementissa 1800-luvun alkupuolella. Toisaalta esiintyi pyrkimyksiä tukahduttaa karjalan kieli tarpeettomana ja asioiden hoitoa vaikeuttavana. Toisaalta oli yllättävää kuulla kuvernementin kirkollisen johtajan toimeenpanemasta kartoituksesta, jossa selvitettiin kielelliset ja uskonnolliset olot koko laajassa hallintoyksikössä, joka ulottui Syväriltä Rukajärvelle ja autonomisen Suomen rajalta Ääniselle. Kirkollisen johtajan pyrkimyksenä oli kouluttaa karjalaisiin seurakuntiin pappeja, jotka olisivat kyenneet opettamaan kansaa heidän omalla kielellään. (HR)

 

 

Viestintää kampuslaisille

Viestintätapahtuma 6.4. kiinnosti useita
Oulun yliopiston Kajaanin yksiköiden viestintätapahtumaan 6.4. iltapäiväksi ehti noin 80 osanottajaa. Yhteisöviestinnän professori Jaakko Lehtonen Jyväskylästä ja Oulun yliopiston viestintäpäällikkö Elna Stjerna valottivat viestinnän saloja. Kajaanin kaupunki oli juhlavuotensa merkeissä katsonut tilaisuuden niin arvokkaaksi, että siellä sai tarjota kaupungin koreaa 350-vuotisjuhlaleivosta. Pohjana oli Kajaanin yksiköiden yhteistyöryhmän asettaman työryhmän laatima viestintästrategia, jota alustaja kommentoi luentonsa lisäksi. Jaakko Lehtosen luennosta on saatavissa tiivistelmä kanslioista, joten tässä siteerataan vain muutamia muistumia.

Jaakko Lehtonen piti hyvänä strategian mainintaa opiskelijoista: tarkoituksena on kehittää sekä henkilökunnan että opiskelijoiden sisäistä ja ulkoista viestintää. Oppilaitoksissa ollaan yhtä mieltä siitä, että opiskelija ei ole sen paremmin oppilaitoksen tuote kuin sen asiakaskaan vaan oppilaitosyhteisön jäsen.

Kajaanin kampuksen ikoni
Yhteinen tunnus, logo, voisi auttaa Kajaanin yliopistokampusta näkymään selvemmin ulospäin. Nythän näkyy vain Oulun yliopiston logo – siis missä sijaitaan? Oulussako? Kampuksen ikoni on löydettävä.

Mitä kuvaa käytetään kuvattaessa Kajaanin kampusta? Prof. Lehtonen piti päärakennuksen kuvaa hyvänä – sen kaikki heti mieltävät kampukseen kuuluvaksi. Käytettäessä Jyväskylän yliopistoa kuvaamaan milloin minkin rakennuksen kuvaa ei kukaan hahmottanut rakennuksia – mutta Alvar Aallon päärakennuksen tuntevat heti kaikki!

Työryhmän arvioimaa ulkoista mahdollisuutta "yliopistolla on suomalaisessa yhteiskunnassa korkea status" luennoitsija piti paremminkin uhkana – yliopistot voisivat tulla alas saapasnahkatornistaan.

Internet ja sähköposti eivät poistaneet henkilökohtaisen tapaamisen ja esimerkiksi henkilöstölehtien tarvetta, päinvastoin. Siis mitä me teemme kampuslehdelle? On ratkaistava, onko lehti tarkoitettu sisäiseen viestintään vai asiakaslehdeksi eri kohderyhmille – jotka Kajaanin yksiköillä ovat erilaiset.?

Viestintätahto jokaisella työntekijällä
Näitä ja muita kysymyksiä pohdittaneen työryhmässä, joka asetettaneen muuttamaan strategiaa toimenpiteiksi – ei näet riitä, että viestintästrategia on vain jonkun pöytälaatikossa vaan sen olisi oltava jokaisen työyhteisön työntekijän päässä.

Sitaatteja: Organisaatioviestinnän ainoa tehtävä on organisaation toiminnan tukeminen sen itselleen asettamien tavoitteiden saavuttamisessa. Muita tehtäviä viestinnällä ei saa olla.

Viime kädessä viestinnän tulokset näkyvät vain organisaation menestyksenä. (AHo)

 

 

Pantataanko tietoa vai juoruillaanko?
Seuraava sisäinen koulutustilaisuus 27.4. on otsikoitu: Hallintomenettely, harkintavalta ja hyvä hallinto yliopiston toiminnassa. Kouluttajana on OTT, VT, dosentti Aarre Tähti. Koulutuksen sisältönä on valmistelu ja esittely yliopistohallinnossa. Päivän teemoina on muun muassa julkisuuden ja tietosuojan yleinen merkitys yliopistohallinnossa ynnä muita sanomalehdissä jatkuvasti esillä olevia teemoja. Koulutus on tarpeellinen kaikille yliopiston Kajaanin yksiköiden työntekijöille. (AHo)

 

 

Professori Matti Telemäki on poissa

Ansiokkaan tutkijanuran Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutusyksikössä tehnyt professori Matti Telemäki kuoli 14.3.2001 kotikaupungissaan Tampereella. Hän oli syntynyt 30. maaliskuuta 1935.

Matti Telemäki kirjoitti ylioppilaaksi 1955 ja opiskeli Jyväskylän kasvatusopillisessa korkeakoulussa ja valmistui kansakoulunopettajaksi 1958. Nuorella miehellä oli kuitenkin vielä lukuhaluja, joten hän jatkoi opintojaan työn ohessa Tampereen yhteiskunnallisessa korkeakoulussa ja suoritti yhteiskuntatieteen kandidaatin tutkinnon 1966 pääaineenaan valtio-oppi. Matti Telemäki toimi kansalaiskoulun johtajana vuoteen 1969, minkä jälkeen hän siirtyi kasvatusopin lehtoriksi Tampereen yliopistoon. Noihin aikoihin hän vaihtoi pääaineekseen kasvatustieteen ja suoritti filosofian tohtorin tutkinnon 1974 Tampereen yliopistossa. Vuonna 1980 hänestä tuli kasvatustieteen, erityisesti kasvatuksen historian dosentti. Vuosina 1987–1989 hän toimi Tampereen yliopiston kasvatustieteen, erityisesti nuorisokasvatuksen apulaisprofessorina.

Tampereella Telemäellä oli monia luottamustehtäviä, sillä hän toimi mm. kaupungin kirjastolautakunnan puheenjohtajana, kansakoulujen johtokunnan puheenjohtajana, koululautakunnan puheenjohtajana, Pirkanmaan Sairaanhoito-oppilaitoksen johtokunnan puheenjohtajana ja Tampereen yliopiston yhteiskunnallisen opetusjaoston dekaanina.

Tammikuussa 1990 Matti Telemäki nimitettiin Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen kasvatustieteen apulaisprofessoriksi. Viran vakanssilaji muuttui 1998 professoriksi. Telemäki toimi virassa 31.12.1999 saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle täysin palvelleena. Kajaanissa Telemäki opittiin tuntemaan kasvatus- ja koulutusalan, ennen muuta kasvatus- ja kouluhistorian sekä kasvatussosiologian erinomaisena asiantuntijana, jonka mielipiteitä arvostettiin.

Kajaanin vuosinaan hän tutki nuorisokasvatusta ja innostui myös seikkailupedagogiikasta, joka 1990-luvun lopulla otettiin ennakkoluulottomasti laitoksen opetusohjelmaan. Vuonna 1998 ilmestyi hänen teoksensa Johdatus seikkailukasvatuksen teoriaan, joka otettiin seikkailupedagogiikasta viehättyneiden keskuudessa innokkaasti vastaan, sillä alalla ei ollut juuri suomenkielistä kirjallisuutta. Matti Telemäki tutki myös saksalaisen Kurt Hahnin toimintaa elämyspedagogiikan kehittäjänä. Hän innostui Hahnin tunnuslauseesta "Rajoituksissa on vahvuutesi." Sitä hän sovelsi myös omaan elämäänsä. Vaikka hän lähenteli jo eläkeikää, hän antautui seikkailukasvatuksen teorian, mutta myös käytännön toimintaan koko tarmollaan.

Ennakkoluulottomasti hän hankki alan koulutusta muun muassa USA:sta. Siellä ollessaan hän osallistui rohkeasti koulutukseen kuuluvaan purjehdukseen Bostonin ulkopuolella ja kaupunkiseikkailuun New Yorkissa, mistä hän raportoi 27.10.1997. Seikkailuun kuului omatoiminen osuus, jossa jokainen joutui selviämään yksin kodittomana ja rahattomana miljoonakaupungissa. Telemäen rooliin kuului mm. seisoa kerjäläisenä pari tuntia mafiakapakan edustalla. Hän ei kuitenkaan joutunut vaikeuksiin, vaikka muiden ryhmän jäsenten päälle syljettiin ja yhtä uhattiin väkivallalla. Kaupunkiseikkailun aikana ryhmän jäsenten piti esittää myös toimittajia ja haastatella suurkaupungin etnisiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Ellis Island -saarella Vapaudenpatsaalle jonottaessaan ryhmä päätti esittää improvisoidun näytelmän, jossa Telemäki sai esittää toiveissaan epäonnistunutta suomalaista huonokuuloista siirtolaista.

Vuoden 1999 lopulla professori Matti Telemäki piti jäähyväisluentonsa Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen juhlasalissa suurelle kuulijajoukolle, joka koostui laitoksen henkilökunnasta ja opiskelijoista. Älykäs ja säkenöivä luento osoitti, että eläkkeelle jäämisestään huolimatta mies oli vielä täydessä iskussa ja hänen suunnitelmissaan oli jatkaa seikkailukasvatuksen tutkimista. Valitettavasti ansaitut eläkevuodet jäivät kuitenkin varsin lyhyeksi.

Jäätyään eläkkeelle 1999 hän lähetti Tampereelta Kajaaniin persoonallisen kiitoskirjeen muistamisesta. Siinä oli mukana myös seuraava Kirsi Kunnaksen runo:

"Oli kerran hyönteinen, joka oli myönteinen hyönteinen.
Se surisi ja murisi, mörisi ja pörisi,
ei pistänyt ketään,
ei sanonut ei.
Tuli ääniaalto ja pois sen vei."

(RH)

 

 

Lastenkirjallisuusseminaari Helsingissä 22.–23.3.2001
Kirjavat Kannet - lastenkirja taiteen, kulttuurin ja kasvatuksen risteyksessä
COLOURFUL COVERS - Children´s Literature at the Crossroads of Arts, Culture and Education

Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos osallistui Kirjaseikkailu 2001 -teemavuoteen järjestämällä kaksipäiväisen lastenkirjallisuusseminaarin, jossa tutkijat, opettajat, opettajankouluttajat ja kirjastohenkilökunta kohtasivat. Ensimmäinen päivä oli englanninkielinen ja lastenkirjan tutkimukseen keskittyvä. Toisena päivänä alustukset olivat suomenkielisiä ja kohdentuivat pääasiassa lastenkirjallisuuden pedagogiikkaan. Lastenkirjaa voi lähestyä monista näkökohdista; se on yhtä aikaa olemassa esteettisenä taideteoksena, viihteenä, kielen rikastuttajana, kulttuurisena ilmiönä, kasvatuksellisena vaikuttajana ja opetuksen sisältönä. Seminaarin tavoitteena oli huomion kohdistaminen tähän moninaisuuteen ja saada aikaan vuoropuhelua esteettisten ja pedagogisten tarkastelutapojen välille.

Hyvä kirja antaa eväitä lapsen itsetutkiskeluun
Seminaarin kansainvälisyydestä vastasivat englantilainen taidehistorian tutkija Jane Doonan (Drawing an Experience) ja saksalainen professori Winfred Kaminski (Doing the Splits between Aesthetics and Pedagogy in Children´s Literature: An Insoluble Problem?). Doonan on tutkinut Anthony Brownen kirjoittamia ja kuvittamia lastenkirjoja (mm. The Zoo, The Park) ja keskittynyt lähinnä teosten visuaaliseen ilmeeseen. Kaminski puolestaan välitti kuulijoilleen tietoa lastenkirjan esteettisestä arvosta ja pedagogisesta merkityksestä. Hän painotti sitä, että saarnaamaton kirja tukee ja vakiinnuttaa lapsen sisäistä autonomiaa. Jos kirjassa painotetaan oikean ja väärän suhdetta liikaa alleviivaten eikä anneta lapsilukijalle mahdollisuutta tulkita sanomaa itsenäisesti "rivien välistä", se ei Kaminskin mukaan ole paras mahdollinen kirja lasten eettisten tarpeiden tyydyttämiseen eikä anna eväitä sisäiseen moraalikeskusteluun tai itsetutkiskeluun. Myös suomalaiset kirjallisuuden tutkijat kertoivat omista tutkimuksistaan lennokkaasti englannin kielellä, Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tutkija Sirke Happonen käsitteli alustuksessaan Tove Janssonin muumikirjojen kuvitusta (Movement in Picture Books) ja Åbo Akademin tutkija Maria Lassén-Seger lastenkirjojen lapsihahmojen muodonmuutoksia (Metamorphoses of the Child Character in Modern English-language Children´s Fiction).

Intertekstuaalisuus aukeaa valistuneelle lapsilukijalle
Perjantai oli etenkin kaikille pedagogeille hyvin mielenkiintoinen seminaaripäivä. Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin toiminnanjohtaja Kaisu Rättyä osoitti hauskasti esimerkkien avulla, miten Jukka Parkkinen käyttää nuortenromaaneissaan (kolmiosainen Suvi Kinos -sarja) tiedostaen ja kuulemma tiedostamattaankin hyväkseen esimerkiksi Raamattua, Kiven Seitsemää Veljestä ja lastenkirjallisuuden klassikoita, ja miten tämä intertekstuaalisuus aukeaa valistuneille lapsilukijoille. Pohjois-Suomea ja kirjallisuusdiplomia seminaarissa edusti Oulun Kastellin lukion lehtori Karl Grünn. Kun muutama vuosi sitten Pohjois-Suomi kuvattiin lehtikirjoituksissa lukutaidottomien koululaisten ja sydänsairauksista kärsivien asukkaiden seutuna, Oulussa päätettiin kumota turhat yleistykset ja hurjat väitteet. Kehitettiin kirjallisuusdiplomi niille lahjakkaille oppilaille ja opiskelijoille, jotka palavat halusta osoittaa harrastuneisuutensa, tietämyksensä kirjallisuudesta ja jotka eivät välttämättä pääse kouluväen huomion kohteeksi urheilusaavutustensa tai muun sellaisen ansioista. Opettajilla on ollut huoli lukijamäärästä, lukemisen arvostuksesta, kirjallisuuden lajien sekä perinteiden tuntemuksesta ja kielen taiteellisen luonteen ymmärtämisestä. Nähtiin, että kirjallisuusdiplomi on keino nostaa kirjallisuuden arvostusta. Diplomin voi suorittaa kolmesti: ala-asteella, yläasteella ja lukiossa. Lukiodiplomin avulla tuetaan länsimaiseen kulttuuriin kasvamista, oman kulttuurin ymmärtämistä ja identiteetin kehittymistä.

Kunnas ei käänny vieraille kielille
Seminaarin lopuksi kirjailija Kirsi Kunnas ilahdutti kuulijoita puheenvuorollaan. Kunnas esitti muutamia runojaan teoksesta Tiitiäisen satupuu ja kertoi samalla, missä ja miten runot ovat syntyneet. Kunnaksen runoja on yritetty kääntää vieraille kielille, mutta kaikissa käännösyrityksissä ei ole päästy alkua pitemmälle. Esimerkiksi ruotsalainen kääntäjä on yrittänyt, mutta epäonnistunut; vironkielisen ulkoasun on sentään muutama Kunnaksen runo saanut. Kunnas sanoikin, että hän on kirjoittanut runot suomen kielelle. – Meidän kielemme on taipuisa, rikas ja monipuolinen. Samalla kun lapsi kuuntelee ja lukee runoja, hän oppii usein tylsäksi mieltämämme suomen kielen rakenteen, Kunnas muistutti.

Kaikille arjen kiireen keskellä ahertaville ehdotan hengähdystaukoa seuraavan runon siivittämänä. Kunnas on kirjoittanut sen juuri niille ihmisille, jotka eivät muista tai edes osaa pysähtyä, huokaista ja levätä:

KATTILA JA PERUNAT (Tiitiäisen satupuu. 1956. WSOY)
Oi olen aivan höyrypäinen,
ihan kiehun ja sihisen
kuin sähikäinen
sanoi kattila
ja nosti hattua
pshiih
ihan kiehun ja kihisen
ja puhisen ja pihisen
syljen, sihisen
sähisen, kähisen
ja kiukusta rähisen,
sanoi kattila
ja nosti hattua
pshiih

Voi tätä hoppua hoppua hoppua huusivat perunat, voi tätä hoppua ei tule loppua loppua loppua polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa kiireistä aikaa, tulta on kengissä laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa ei ole tolkkua millään, ei ole tolkun tolkkua kolkata täytyy kolkkaa, kolkata kolkkaa hyvä jos pysymme hengissä, hengissä, hengissä voi tätä hoppua hoppua hoppua ei tule loppua. (MH)

 

 

Tavoitteena rajan yli ulottuvia tutkimushankkeita

Petroskoin valtionyliopiston historian laitoksella käytiin rajan yli ulottuvista tutkimushankkeista keskustelua 2. huhtikuuta. Neuvotteluissa päätettiin, että haetaan Suomen akatemialta rahoitusta kongressin järjestämistä varten. Petroskoissa pidettävä kongressin yhteydessä hiotaan tutkimussuunnitelmaa ja hankkeen osatutkimuksia. Keskusteluissa olivat läsnä professori Leo Suni, apulaisprofessori Irina Takala, apulaisprofessori Ilja Solomesch ja aspirantti Svetlana Jalovitsyna. Itse välitin suomalaisen osapuolen terveiset.

Olin Petroskoissa keräämässä aineistoa tutkimustani varten Karjalan Sivistysseuran kustannuksella. Yksitoista vuorokautta kestäneen matkan aikana ehdin käydä läpi Karjalan tasavallan kansallisarkiston, Venäjän tiedeakatemian Karjalan tutkimuskeskuksen kirjaston, Petroskoin kansalliskirjaston ja Petroskoin valtionyliopiston kirjaston kokoelmia. Matkan antia voisi luonnehtia onnistuneeksi. (HH)

 

 

Semppa-teatterin ensi-ilta 2001 - Ethän lähde Jimmy Dean?

Kävin katsomassa 19. huhtikuuta Semppa-teatterin tämän keväisen näytöksen – Ethän lähde Jimmy Dean? – ensi-illan. Esitys kesti vajaat kaksi tuntia. Noin neljänkymmenen minuutin jälkeen oli viidentoista minuutin väliaika. Itse esitys oli mielestäni todella hyvä. Esityksen aihe ei tosin ole ollenkaan tuttu minulle. Toki olen jamesdeanit ja jimmydeanit kuullut aikaisemminkin, mutta aihe on kuitenkin suhteellisen outo minulle. Sen vuoksi näytöstä oli jossain määrin vaikea seurata, mutta kyllä sen verran pysyin "kärryillä", että katselunautinto oli taattu.

Kajaanin opettajankoulutusyksikön opiskelijat tekivät todella hyvät roolisuoritukset kaikki – ja oli mukana muutama lukiolainenkin "semppailemassa", mikä' erosi esimerkiksi viime vuodesta. Itse olin mukana näyttelemässä viime vuonna ja tänä vuonnakin olisi ollut mukavaa olla mukana, mutta aikaa ei nyt riittänyt lähteä mukaan. En tiedä tuliko miesopiskelijoiden osalta jonkinlainen lumipalloefekti, kun kaikki viimevuotiset semppakarpaasit jäivät tänä vuonna pois – mikä on kyllä hieman nolohko juttu varsinkin näin tämänvuotisen "semppailun" kynnyksellä.

Kokemuksellista arviointi
Näytös sijoittuu vuosille 1955 ja 1975. Tapahtumat sijoittuvat Kressmont-halpapuotiin McCarthyyn, pienee Texasin kaupunkiin. Alussa kesti jonkin aikaa ennen kuin tajusin, mikä on pelin henki – siis juoni toisin sanoen. Siitä sitten pikku hiljaa sain juonen päästä kiinni ja pääsin paremmin sisään näytökseen. Se on kuitenkin selvää, että jos näkisin näytöksen uudestaan, ymmärtäisin sitä varmasti paremmin. Samanlainen fiilis on usein jonkun elokuvan jälkeen. Pitäisi nähdä se uudestaan mahdollisimman pian.

Juttelin näytöksen jälkeen parin näytelmässä mukana olleen kanssa ja totesin katselijoiden pääsevän paremmin mukaan, jos esimerkiksi käsiohjelmassa olisi ollut jotakin tarinaa juonesta. He puolestaan totesivat, että Kainuun Sanomat oli kirjoittanut päivän lehdessä jutun näytelmästä ja että sen lukemalla on helpompi lähteä seuraamaan näytelmää. Vaikka näytelmä olikin minulle melko vaikeasti ymmärrettävä, olisi siinä useita hauskoja kohtauksia, jotka miellyttivät minua erityisesti - olenhan komedian ystävä. Harrastajateatteriksi Semppa-teatteri tekee hyvää työtä ja edelleen korostan, että mielestäni näyttelijöiden roolisuoritukset olivat tosi hyviä, vaikka ne olivatkin vaativia. Näin toisen vuosikurssin miesopiskelijana annan Ethän lähde Jimmy Dean? -näytökselle kiitettävän arvosanan. Kannattaa siis käydä katsomassa! (JE)

 

 

Kuukauden henkilökuvassa
Keijo Aaltonen
KKK/aikuiskoulutus- ja aluekehitys yksikkö, esimies

Olen aloittanut uuden yksikkömme esimiehenä 1.3., joten pari kuukautta perehtymisvaihetta on takanapäin. Ohessa hieman yksityiskohtaisempaa esittelyä minusta.

Lähes syntyperäinen Kainuulainen
Kainuun rajavartioston Peugeot 203 merkkinen auto toi minut kuusivuotiaana tänne Kajaaniin v. 1958 Kuusamosta, mikä on syntymäpaikkani. Perhetaustani on siis hieman sotilaallinen, vaikkei minusta sotilasta tullutkaan.

Ensi tuntumani nykyiseen kampusalueeseen sain jo vuonna 1959, jolloin aloitin itseni kehittämisen silloisessa kampuksemme harjoituskoulussa opettaja Pällin johdolla. Myös legendaarinen Kaisa Taka-Sihvola tuli erittäin tutuksi kansakoulun kahdella viimeisellä luokalla. Oppikoulu tuli suoritettua puolestaan Mauri Kataviston valvovien silmien alla jotakuinkin kohtuullisesi, ja ylioppilaaksi pääsin silloisesta Kajaanin yhteislyseosta v. 1972.

Opintoja sekä Tampereella että Helsingissä
Seuraava suunta oli silloin kuten monella muullakin kainuulaisella Tampereen yliopisto ja sen taloudellis-hallinnollinen tiedekunta sekä ekonomin opinnot. Tampereelta sain laskentaekonomin paperit v. 1974 ja armeijan jälkeen opinahjoksi tuli Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, josta taas pääsin pois v. 1977.

Sitten alkoikin ns. oikean työn teko, vaikka olinkin v. 1976 tuurannut Lohjan kauppaoppilaitoksen lehtoria laskentatoimen ja oikeusopin opettajana. Ensimmäinen työpaikka oli Osuuspankkien keskusliiton lainopillisen osaston lakimiehen toimi, v. 1978, josta siirryin jo 1979 Sotkamon Säästöpankin toimitusjohtajaksi 11 vuodeksi, eli aina vuoteen 1990 saakka. Välillä tosin tuli istuttua käräjät Kajaanin tuomiokunnassa, mistä periytyy varatuomarin titteli vuodelta 1986. Vuosina 1990-94 työskentelin Kajaanissa Kainuun Säästöpankin varatoimitusjohtajana.

Pankkikriisin, jota silloin kutsuttiin myös säästöpankkikriisiksi, jälkeen työtehtävät veivät minua niin pankkitöihin kuin yrityskehittämisprojekteihin niin Ikaalisiin, Helsinkiin, Joensuuhun ja jopa Puolangalle, missä kehittelin EU-rahoitteisessa Ovet Auki -projektissa Ukkohalla–Paljakka-aluetta. Siellähän se Palkkatalo on nyt ollut pystyssä viime syksystä asti.

Jatko-opintoja olen suorittanut osittain myös työn ohessa Helsingin kauppakorkeakoulussa: ns. executive Master of Business Adeministration ohjelma vv. 1992-93 ja varsinainen 2-vuotinen MBA -ohjelma v. 1995. Silloin oli miellyttävä tilaisuus viettää kesä 1995 Wienissä laitoksessa nimeltä Wirtschftuniverstität Wien. Olen myös mukana yliopistomme rahoituksen tohtoriohjelmassa, mutta toistaiseksi opintosuoritukseni ovat rajoittuneet laitoksen minulle lähettämien sähköpostiviestien lukemiseen.

Perhesuhteet ja harrastukset
Perhetilanteesta sen verran, että ensimmäisestä avioliitostani Helenan kanssa minulla on 16-vuotiaat kaksospojat Ilkka ja Mikko. Nykyinen elämänkumppanini Virva puolestaan työskentelee myyntipäällikkönä pankissa täällä Kajaanissa.

Harrastukseni keskittyvät lähinnä kolmeen osa-alueeseen: lukemiseen, historian ja politiikan seuraamiseen ja liikuntaan. Lukuajasta valtaosan vie ammatillinen kirjallisuus ja ammattilehdet sekä sotilas- että poliittishistoriallinen kirjallisuus. Liikunnan suhteen taas olen moniruokainen: hiihtoa, lenkkeilyä, sisäpallopelejä. Viimeiset 10 vuotta kesän vapaa-ajat ovat kuluneet paljolti golfin parissa, mihin Kainuu kolmine kenttineen tarjoaa ehkä parhaat edellytykset koko Suomessa. Ensi kesäksi minua on jo houkuteltu mukaan yksikkömme tervasoutujoukkueeseen! (KA)

 

 

Testaa yleistietoasi!

1. Millä nimellä kutsutaan venäläistä yliopiston jatko-opiskelijaa?
a) hospitantti
b) deodorantti
c) aspirantti

2. Aunus on?
a) kieli
b) kaupunki
c) kuvernementti (hallintoalue)

3. Puhutaanko Venäjän Karjalassa
a) liiviä
b) lyydiä
c) livviä

4. Opettajankoulutusta on Kajaanissa järjestetty
a) 100 vuotta
b) 150 vuotta
c) 350 vuotta

5. Kajaanin kampuksella on toiminut
a) säähavaintoasema
b) Kainuun museo
c) kesähotelli

6. Mitkä seuraavista saleista löytyvät Kajaanin kampukselta?
a) Tiaisen sali
b) Sonnisen sali
c) Härkösen sali

Oikeat vastaukset lehden seuraavassa numerossa. Arvauksia ja oikeaa tietoa voi lähettää lehden toimituksen sähköpostiosoitteeseen.

 

 

Kentän kuulumisia –pyrkimys vuorovaikutteisuuteen

Alamme julkaista Kentän kuulumisia -palstaa, johon Kajaanin kampuksen alumnit voivat lähettää kirjoituksiansa. Aiheena voi olla vaikka ammattielämän huomioita tai vapaa-ajan harrasteita tai mikä sinua itseäsi kiinnostaa ja mihin haluaisit ottaa kantaa – sana on siis vapaa. Kirjoituksen maksimipituus on yksi A4-konsepti. Julkaisemme vain omalla nimellä lähetettyjä kirjoituksia.

 

Miksi ihmeessä jatko-opiskelijan täytyy maksaa täysi hinta opiskelijaruuasta?
Oulun yliopiston Kajaanin opiskelijaravintolassa jatko-opiskelijan täytyy vähistä jatko-opiskelustipendeistään pulittaa päivittäisestä einehtimisestään täysi – virassa olevan ihmisen – ruokailuhinta. Onko tämä yleinen käytäntö koko Oulun yliopistossa vaiko vain Kajaanin opiskelijaravintolassa?

Helsingin yliopiston Unicafen ravintoloissa päivittäiset ruoka-annokset on hinnoiteltu kolmeen hintaluokkaan: 1) perustutkinto-opiskelijoiden, 2) jatko-opiskelijoiden ja 3) normaalihinta. Mukavaa ja tarpeellista jatko-opiskelijoiden kannalta. Olisko mahdollista saada sama etu myös Kajaanin opiskelijaravintolaan? (Tiedonhaluinen jatko-opiskelija)

Lauri Sonny, 

Sivut päivitetty 08.09.2003