Suomussalmi – Ylä-Kainuun voimatekijä
 

Ylä-Kainuussa sijaitseva Suomussalmi on laaja kunta, sillä sen pinta-ala on kaikkiaan 5859,7 km2, josta maa-alaa on noin 5278 km2 ja vettä 582 km2. Suomussalmen maa-alasta viljellyn pellon osuus on vain pari prosenttia, mikä kertoo siitä, että kunnan väentiheys on varsin alhainen, vain noin 2,3 asukasta neliökilometrillä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomussalmen väkiluku on laskenut. Kunnassa oli vuonna 1985 asukkaita yhteensä 13 346, mutta nykyisin asukkaita on hieman yli 11 000. Kunta onkin hyvin harvaan asuttu, sillä väentiheys on vain noin 2 as./ km2. Suomussalmen väestökato johtuu ennen kaikkea siitä, että varsinkin nuoret ovat lähteneet etsimään leipäpuuta muualta, mm. Etelä-Suomesta.

Suomussalmella on suomalaisten mielissä vanhan nälkäpitäjän leima, vaikka kunnan nälkäajat ovatkin nykyään kaukaista menneisyyttä. Tämän päivän Suomussalmi on kehittynyt ja luonnonkaunis, vireä kunta, joka tunnetaan hyvin myös muualla Suomessa.


Suomussalmen kuntakeskuksen eli Ämmänsaaren tori.

Rikas esihistoria

Suomussalmi sai ensimmäiset asukkaansa ilmeisesti jo heti viimeisen jääkauden jälkeen. Seudun esihistoria on poikkeuksellisen rikas. Siitä kertovat monet arkeologiset löydöt. Ansio löydösten runsaudesta kuuluu arkeologi Matti Huurteelle, joka vuodesta 1957 lähtien on kolunnut Kianta- ja Vuokkijärven rantoja. Myös paikalliset harrastaja-arkeologit opettaja Martti Manner ja rehtori Lippo Vester ovat omalta osaltaan selvittäneet kotikuntansa menneisyyttä.


Jalonniemeen on kerätty Suomussalmen rikasta kivikautista esineistöä
matkailijoiden nähtäville.

Suomussalmen alueelta on löydetty tähän mennessä kolmatta sataa esihistoriallista asuinpaikkaa, mikä on noin puolet koko Kainuun asuinpaikoista. Suomessa vain muutama kunta yltää vastaavaan. Kunnan alueelta on löydetty myös poikkeuksellisen paljon varhaismetallikautisia löytöjä, kuten valinmuotteja, joita on löydetty yhteensä 16 kappaletta. Määrä on noin puolet koko maan löydöistä. Vuonna 1980 Pienestä Kukkosaaresta löydettiin kuparinen kourutaltta, joka on toistaiseksi vanhin Suomesta löydetty metallinen työkalu. Vanhin asuinpaikka on ns. Vanha Kirkkosaari, jossa asutus on alkanut 8000–7700 eKr.


Hossan erämaissa on liikkunut metsästäjiä heti viimeisen jääkauden
jälkeen.

Ihminen oli kuitenkin pitkälle historialliselle ajalle asti harvinainen ilmestys Suomussalmen erämaissa. Seutu oli idän ja lännen vesiteiden solmukohta, minkä vuoksi viikinki- ja ristiretkiajalta on tavattu erilaisia esineitä. Ristiretkiajan loppupuolella Suomussalmen erämaissa asuivat lappalaiset, joiden olemassaolosta kertovat monet paikannimet, kuten Vuokki, Viianki, Pesiö, Kianta, Näljänkä, Naamanka, Peranka ja Hossa. Myös sellaiset nimet kuin Kiekinselkä, Kiekinniemi ja Kannussaari sekä Tormua ovat kiistatta lappalaisperäisiä nimiä.

Hallinnollisia muutoksia

Vuonna 1323 tehdyssä Pähkinänsaaren rauhassa Suomussalmen alue muun Kainuun tavoin liitettiin Novgorodin valtapiiriin. Tästä huolimatta Kainuuseen alkoi ilmaantua 1550-luvulla savolaisia uudisasukkaita, jotka asettuivat Oulujärven erämaahan. Rohkeimmat uudisasukkaat löysivät tiensä myös Suomussalmen erämaihin. Vuonna 1604 pitäjässä mainitaan olleen jo neljä verotaloa. Hallinnollisesti Suomussalmi kuului aluksi Oulujärven erämaa -nimiseen suurpitäjään. Vuodesta 1599 lähtien koko Kainuu kuului Paltamon emäpitäjään, joka jaettiin vuonna 1647 kahtia Sotkamon ja Paltamon pitäjiin. Suomussalmi kuului jälkimmäiseen aina vuoteen 1786 asti, jolloin Suomussalmi liitettiin kappelina Hyrynsalmen seurakuntaan. Kirkollinen hallinto kesti Suomussalmella vuoteen 1867, jolloin siellä siirryttiin kunnallishallintoon. Samalla pitäjän nimi muutettiin Kiannasta Suomussalmeksi.

Nälkämaa

Suomussalmelaiset ovat vuosisatojen kuluessa joutuneet kokemaan ankarina luonnonolot. Vielä viime vuosisadan loppupuolelle asti suurpedot aiheuttivat melkoisia tuhoja pitäjän karjalle. Vuosilta 1876–1886 säilyneen tilaston mukaan petoeläimet surmasivat Suomussalmella 27 hevosta, 205 lehmää ja 1249 lammasta.


Ala-Vuokissa hallat aiheuttivat 1800-luvun lopulla usein katoja.

Vielä tuhoisampaa jälkeä aiheutti syksyinen halla, joka säännöllisesti kävi korjaamassa talonpojalta osansa. Niinpä pitäjäläisten olikin turvauduttava alituisesti pettuun henkensä pitimiksi. Pahiten nälkä piinasi Suomussalmen rahvasta suurina nälkävuosina 1866–1868. Tuolloin kuoli Suomussalmen 5000 asukkaasta noin 12 prosenttia nälkään.


Myös Juntusrannan soilta lähtevät hallat tekivät tuhojaan
suurina nälkävuosina.

Suomussalmen erämaiset olot säilyivät aina toisen maailmansodan aikoihin asti. Ennen sotia seudulla ei ollut juuri teitä. Kirkkoherra Toivo Janhonen kuvaili korpiseudun oloja vuonna 1928 näin:

”Asutuksen nähden on Suomussalmi Kainuun harvimmin asuttu pitäjä. Pienet harmaat talot, satalukuiset uudismökit sijaitsevat hajallaan siellä täällä järvien rannoilla tai vaaroilla, missä viljat paremmin säilyvät pakkasilta. Monet neljännekset ovat asutusten välillä synkkiä saloja ja tiettömiä taipaleita. Täällä ei häiritse erämaan rauhaa nykyajan kulkuneuvot. Korkeintaan joskus yläilmoja halkova kovaääninen lentokone. Pohjois-Kainuu on näet nälkämaata siinäkin suhteessa, ettei siellä ole maanteitä juuri lainkaan – ihmiset saavat vaeltaa peninkulmittain kinttupolkuja kantaen selässään elintarpeensa y.m. (…) Viljelyalat ovat pieniä, niin ettei edes 10 hehtaarin peltoja löydy pitäjässä kuin korkeintaan 2, tavallisesti ainoastaan 2 – 4 hehtaaria.” (Janhonen 1928. KS 26.6.1928.)

Vähitellen viljelymenetelmät kehittyivät ja liikenneyhteydet paranivat, jolloin viljahuolto koheni. Nälästä päästiin kuitenkin lopullisesti eroon vasta itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä.


Suomussalmen tieverkosto kehittyi vasta 1960-luvulla muun maan
tasolle.

Noita puutteen vuosia on sattuvasti kuvannut Suomussalmen suuri poika, Turjanlinnassa asunut Ilmari Kianto romaaneissaan Punainen viiva ja Ryysyrannan Jooseppi. Juuri Kiannon teosten kautta suomalaiset tuntevat varsin hyvin suomussalmen, tosin lähinnä vain sen kurjimman puolen.

Ämmänruukin vaiheita

Suomussalmella toimi 1800-luvun puolivälissä mielenkiintoinen Ämmän ruukki -nimellä tunnettu rautatehdas. Kesäkuussa 1841 Oulun läänin silloinen kuvernööri antoi luvan puuhakkaalle kirkkoherra Johan Wegeliukselle perustaa Emäjoen Ämmäkoskelle kahdella piipulla varustetun harkkohytin, johon kuului kaksikymmenleiviskäinen vasara ja kaksi ahjoa. Jotta ruukin toiminta olisi lähtenyt suotuisasti liikkeelle, sille myönnettiin 20 verovapaata vuotta. Ruukki sai raaka-aineensa pitäjän järvistä, josta talonpojat nostivat järvimalmia ja kuljettivat sen hevosilla ruukille jalostettavaksi. Ruukista kehittyi muutamassa vuosikymmenessä merkittävä työllistäjä rajapitäjässä, sillä siinä oli vuonna 1870 jo 400 työntekijää. Se toimi vuoteen 1878 saakka.

Itsenäisyyttä ajamassa

Suomussalmen historian erikoisimpia tapahtumia oli pitäjän itsenäisyysjulistus kihupyhinä 1917. Siinä suomussalmelaiset vaativat ensimmäisen kerran vuoden 1917 aikana Suomelle itsenäisyyttä.


Ikämies Kalle Juntunen (vas.) muisteli 1990-luvun alussa pidetyssä
seminaarissa kokemuksiaan Suomussalmen itsenäisyyskokouksessa.

Pitäjän kirkkoon kokoontunut väkijoukko hyväksyi nämä itsenäisyysvaatimukset yksimielisesti. Lopuksi valittiin kirkkoherra Nordlund ja Hallan-Ukko eli maanviljelijä J. A. Heikkinen viemään julkilausuma Helsingin herroille.

Sotavuodet

Suomussalmi joutui kokemaan viime sotien aikana rajan kirot todella raskaana. Juntusrannalla kokonainen kylä jäi rintamalinjojen taakse ja koko asukkaineen monia eri vaiheita.


Venäläiset pääsivät etenemään Haukiperään asti, mutta 9.12.1939 heidän
hyökkäyksensä pysäytettiin näille seutuville. Tapahtumapaikalle on
myöhemmin pystytetty muistokivi.

Raatteen tiellä taisteltiin talvisodan ratkaisutaistelut, joissa tuhannet neuvostosotilaat menettivät motitustaisteluissa henkensä. Tänään Raate on suosittu turistinähtävyys, jossa viime sotien veteraanit käyvät katsastamassa entisiä taistelupaikkoja.


Raatteentien talvisotamuseo kertoo Suomussalmen ratkaisutaisteluista
joulukuussa 1939.

Sodan jälkeen uudeksi kuntakeskukseksi kohosi Kiantajärven vastarannalle rakennettu Ämmänsaari. Vastaavasti Suomussalmen kirkonkylä vaurioitui pahoin taisteluissa ja kesti pitkään ennen kuin se oli jälleen kunnostettu.


Erkki Pullisen suunnittelema "Talvisodan Monumentti" paljastettiin
13.3.2003. Muistomerkin noin 20 000 lohkaretta symboloivat
Raatteen tien taisteluissa kaatuneita suomalaisia ja
neuvostoliittolaisia sotilaita.

Kirkonkylä jäi kuitenkin uuden kuntakeskuksen jalkoihin ja on kärsinyt viimevuosina väestökadon näivetystaudista.


Suomussalmen kirkonkylän hiljennyttä raittia.

Ekokunta

Nykyisin Suomussalmi on aivan toisenlainen asuinpaikka kuin 1900-luvun alussa. Kunta tunnetaan muualla erityisesti ekokuntana. Vuonna 1981 Suomussalmi julistautui maailman ensimmäiseksi ekokunnaksi. Kunnanvaltuuston päätöksellä ekokuntatoiminnan tavoitteeksi asetettiin ihmisen talouden sopeuttaminen alueen luonnonvarojen talouteen siten, että kaikkien uusiutuvien luonnonvarojen tuotto ja kylien elinkelpoisuus pysyy hyvänä. Suomussalmen ekokuntakokeilua on seurattu eri puolilla maata suurella mielenkiinnolla, sillä kunnalla on sijaintinsa puolesta hyvät mahdollisuudet vaalia puhdasta luontoaan.


Kiantajärven ulapoita.

Myös kulttuurielämän alueella kunta on monessa suhteessa edellä kävijän asemassa Pohjois-Suomessa. Kunnan kulttuurisihteerinä parin kymmenen vuoden ajan työskennellyt kirjailija Jalo Heikkinen on monin tavoin aktivoinut suomussalmelaisia kirjallisten harrastusten pariin. Suomussalmella on vaalittu innokkaasti kirjailija Ilmari Kiannon. Kesäisin Kianta-laiva tekee risteilyjä Turjanlinnan rantamille ja tutustuttaa matkailijat Kiantajärven maisemiin.


Kianta-laiva tekee kesäisin risteilyjä Turjanlinnan rantamille.

Suomussalmen kirkot

Suomussalmen matkailu- ja luontokohteita

Kuvagalleria

Lähteet
· Heikkinen Reijo – Jorma Komulainen, Kainuu. Elämyksiä, historiaa, nykyisyyttä. Helsinki 1999.
· Janhonen T., Pikapiirtoja Suomussalmesta. KS 26.6.1928.
· Huurre Matti, Suomussalmi esihistoriallisella ajalla. Teoksessa Leipä luonnosta. Suomussalmen historian kymmenen vuosituhatta. Keuruu 1992.
· Suomussalmi. Helsinki 1968.
· Rytkölä Heikki, Karjala Kainuussa. Rajakylien vaiheita 1700-luvun lopulta 1920-luvulle. Lönnrot-instituutin julkaisuja 9; Oulun Historiaseuran julkaisuja Scripta Historica 31. Jyväskylä 2005.
· Suomen kirkot ja kirkkotaide. Suomussalmi. Lieto 1980.
· Turpeinen Oiva, Suomussalmi 1500-luvulta 1990-luvulle. Teoksessa Leipä luonnosta. Suomussalmen historian kymmenen vuosituhatta. Keuruu 1992.
· Törnvall Bertel, Kuvaia ja kuvauksia Nälkämailta. Tampere 1917.

Suomussalmi-aiheisia linkkejä:
http://www.suomussalmi.fi
http://www.suomussalmi.seurakunta.net

 

 
© Reijo Heikkinen 2005